Kanta-Häme

Viimeinen toivo

Eletään huhtikuuta.

Timo Kymäläinen hieroo päätään ja huomaa jotain kummallista. Aivan kuin imusolmukkeet olisivat kolmesta kohtaa päätä hieman kasvaneet. Jonnekin mielen perimmäiseen nurkkaan jää kytemään hienovarainen epäilys.

Kesäkuu on kylmä.

Urheilullinen 35-vuotias mies on juossut elämänsä aikana kymmenisen puolimaratonia. Kesäkuun puolivälissä Kymäläinen juoksee taas. Kelpo aika, parin tunnin pintaan.

Pari viikkoa juoksun jälkeen Kymäläinen tunnustelee taas päätään. Imusolmukkeet tuntuvat edelleen kasvaneen.

Kymäläinen plärää puhelimensa osoitekirjaa ja löytää lopulta etsimänsä. Kanta-Hämeen keskussairaalassa työskentelevään hematologiin mies on tutustunut kuusi vuotta aiemmin. Silloin syöpä tuli osaksi hausjärveläisperheen arkea.

Nyt Timo Kymäläinen ajattelee, että hänellä oli tuuria. Jos soittoa olisi lykätty vielä parilla päivällä, olisi lääkäri ehtinyt jäädä kesälomalle. Kymäläinen kuitenkin tavoittaa lääkärin heti. Hän kertoo imusolmukkeistaan ja epäilyistään. Hematologi raivaa samalle päivälle aikaa ja pyytää Kymäläistä käymään. Epäilykset vahvistuvat pian, syöpä on uusiutunut.

Kymäläinen sairastui pannikuliittityyppiseksi t-solulymfoomaksi kutsuttuun imusolmukesyöpään ensimmäisen kerran heinäkuussa 2008.

Diagnoosia edelsi kahden viikon pitkä kuumeputki sekä imusolmukkeiden turpoaminen. Sytostaatti- ja sädehoidot aloitettiin heti, kun asia varmistui. Lopulta Kymäläinen hoidettiin kuntoon omasta kropasta kerätyillä kantasoluilla.

Marraskuussa olisi ollut edessä viimeinen kontrolli. Terveen papereita heiluteltiin jo nenän edessä. Toisin kuitenkin kävi.

– Koko ajan olen tiennyt, että syöpä voi uusiutua. Olen kuitenkin ajatellut, että se tapahtuu joskus parinkymmenen vuoden päästä. Ei vielä, Kymäläinen sanoo.

Yhdeksänvuotias Emilia-tytär kaivautuu isän kainaloon ja kuuntelee. Kymäläisten kolmihenkisessä perheessä sairaudesta on puhuttu alusta lähtien avoimesti. Emilia tietää, että isä on sairas. Emilia tietää myös, että toivoa on.

Kun tieto syövän uusiutumisesta tuli, kävi hyvin pian selväksi, että Kymäläisen oma kroppa ei pystyisi sairautta voittamaan. Sytostaattihoidot aloitettiin heti ja samalla ryhdyttiin etsimään ulkopuolista kantasoluluovuttajaa.

Noin kolmasosalle suomalaispotilaista löydetään luovuttaja omasta perheestä, mutta lopuille on etsittävä ulkopuolinen luovuttaja. Suomalaisessa kantasolurekisterissä on tällä hetkellä vain 24 000 jäsentä. Lisää tarvitaan jatkuvasti.

Veripalvelun ylilääkäri Matti Korhonen kertoo, että suomalaispotilaista vain neljäsosalle löydetään luovuttaja kotimaan rekisteristä.

Lopuille luovuttaja etsitään ulkomaalaisista rekisteristä. Maailmanlaajuisesti kantasolurekistereihin on koottu yhteensä 23 miljoonan vapaaehtoisen luovuttajan tiedot. Ratkaisevaa on, että luovuttajan ja potilaan kudostyypit ovat samanlaiset.

Ennen sairastumistaan Timo Kymäläinen ei ollut edes kuullut koko kantasolurekisteristä. Ylilääkäri Matti Korhonen myöntää, että rekisteri on monelle suomalaiselle vielä varsin tuntematon. Viimeisen kolmen vuoden aikana on tiedottamisessa on kuitenkin menty eteenpäin, ja koko ajan on jotain uutta viritteillä.

Veripalvelu yrittää saada etenkin nuorten miesten huomion, sillä heistä on huutava pula.

– Miehenä on hieman nolo tunnustaa, mutta noin 70 prosenttia suomalaisen rekisterin jäsenistä on naisia. Naiset johtavat myös verenluovutuksissa, Korhonen sanoo.

Miesluovuttajien tarpeelle on kuitenkin perustellut syyt:

– Miesluovuttajat ovat usein isompikokoisia kuin naiset, joten heiltä saa tavallisesti kerättyä suuremman määrän kantasoluja kuin naisilta. Miehiltä saatua siirrettä käytettäessä hyljintäriski voi tietyissä tilanteissa olla pienempi kuin naisten siirrettä käytettäessä, Korhonen kertoo.

Korhonen kuitenkin korostaa, että myös naisluovuttajia tarvitaan.

Syyskuun aamut ovat kirpeitä.

Kolmen viikon mittaiset hoitojaksot määräävät tahdin Kymäläisen perheessä. Kotiin, sairaalaan, nukkumaan, sitten vähitellen olo taas kohenee, kunnes aloitetaan alusta.

Pari viikkoa hoitojen jälkeen olo saattaa olla niin hyvä, että voisi periaatteessa lähteä vaikka juoksemaan. Mutta vain periaatteessa. Käytännössä juoksulenkit on nyt saanut unohtaa. Emilian kanssa käydään kuitenkin pienillä lenkeillä. Kävellään mummolan puutarhaan ja syödään siellä omenoita. Sellaisia pieniä juttuja, joista tulee hyvä mieli.

Tuusulassa sijaitsevassa yrityksessä markkinointipäällikkönä työskentelevän Kymäläisen elämä on kutistunut neljän seinän sisälle. Sairasloma pitää poissa työelämästä, vaikka Kymäläinen yrittääkin hoitaa joitain pieniä juttuja etänä Hikiän-kodistaan.

– Ihan vain siksi, että olisi jotain muuta ajateltavaa.

Myös liikuntaharrastukset ovat jäissä. Iloa elämään tuo oma perhe, jota Kymäläinen kiittelee vuolaasti saamastaan tuesta.

Hän kertoo suhtautuvansa sairauteen nyt hyvin eri tavalla kuin ensimmäisellä kerralla.

– Sairastuminen oli nyt paljon suurempi kolaus. Ensimmäisellä kerralla halusin vaan parantua ja otin vastaan kaiken sen, mitä lääkärit ehdottivat.

– Nyt unelma on, että tulisi kutsu kantasolusiirtoon. Lääkäreillä täytyy tietysti olla jokin B-suunnitelma, jos luovuttajaa ei löydy, mutta itse en halua siitä edes tietää.

Timo Kymäläisen tapaisten lymfoomapotilaiden lisäksi kantasolusiirtoja tehdään esimerkiksi leukemiapotilaille sekä perinnöllisesti immuunipuutoksesta kärsiville potilaille. Kantasolusiirto tarkoittaa käytännössä sitä, että ihmisen oma verta tuottava solukko vaihdetaan uuteen. Veren kantasolut ovat paikka, joissa muodostuu verihiutaleiden lisäksi veren valko- ja punasoluja.

Kantasolusiirtoja tehdään Suomessa noin 180– 200 kappaletta vuosittain.

– Kantasolusiirto on tavallisesti potilaan kannalta tavallisesti se viimeinen mahdollisuus. Se on paitsi potilaan näkökulmasta rankka hoito, myös yhteiskunnalle kallis, Korhonen kertoo.

Kantasolusiirto sairaalajaksoineen maksaa noin 50 000–100 000 euroa. Kustannukset kohoavat, jos komplikaatioita ilmaantuu.

Kantasolusiirre löytyy noin 95 prosentille sitä odottavista. Parhaimmillaan siirre takaa potilaalle terveyden ja uuden mahdollisuuden.

– Osalla potilaista on niin sanottu ajolähtötilanne, eli siirre täytyy löytää mahdollisimman pian. Tavallisesti luovuttajan löytämiseen menee noin 2–3 kuukautta. Kaikki eivät tälläkään hoidolla parane, mutta potilaalla on aina paremmat mahdollisuudet kuin jos mitään ei tehdä.

Tavallisesti tarkempiin tutkimuksiin kutsutaan 3–4 kandidaattia. Luovuttajalle tehdään tarkempi terveystarkastus.

– Luovuttaminen on rekisterissä oleville vapaaehtoista. Kieltäytymisen syitä voivat olla esimerkiksi raskaus, sairastuminen tai vaikka toiselle puolelle maailmaa suuntaava työkomennus. Tietenkin toivotaan, ettei peruutuksia enää kovin viime tingassa tulisi. Tästä koituu jo riski potilaalle.

Kantasoluja voi luovuttaa kahdella tavalla: joko luuytimestä tai verestä.

Jos kantasoluja kerätään luuytimestä, tehdään se nukutuksessa. Silloin kantasoluja kerätään lantion luiden takaharjanteesta pitkällä neulalla.

– Jotkut sekoittavat tämän selkäytimeen ja kyselevät halvaantumisriskistä, mutta sinne ei missään nimessä mennä. Nukutukseen tietenkin sisältyy aina omat riskinsä, jotka tosin terveelle luovuttajalle ovat hyvin pienet.

Luuydinluovutuksen jälkeen ristiselkä on tavallisesti muutaman päivän arkana, ja luovuttajalle kirjoitetaan viikon sairasloma.

Toinen ja yleisempi tapa kerätä kantasoluja on ottaa niitä talteen verestä. Tällöin luovuttajalle annetaan viiden päivän ajan kasvutekijäpistoksia, mistä saattaa aiheutua hieman kipuja.

– Jos Suomessa on tehty 500 rekisteriluovutusta, niin viidelle potilaalle olemme maksaneet korvauksia luovutusten yhteydessä tapahtuneista pienistä haavereista. Esimerkiksi yksi luovuttaja sai äänihuulensa käheiksi, kun putki painoi äänihuulia nukutuksen aikana. Tälle luovuttajalle maksettiin puheterapiakäynnit, Korhonen kertoo.

Syyskuu vaihtuu lokakuuksi.

Kymäläisen odotus on kestänyt muutaman kuukauden. Tähän asti olo on ollut rauhallinen. Kymäläinen kuitenkin arvelee, että pelot alkavat jyllätä mielessä enemmän, kunhan toiseksi viimeinen eli viides hoitojakso kohta on ohi.

– Pahin pelko on, ettei luovuttajaa löydy.

– Arki on jatkunut koko ajan suht normaalisti. Kuolemanpelkoa ei ole. Otetaan vastaan se, mitä tulee, hän sanoo.

Sitten koittaa maanantai, lokakuun kuudes päivä. Kymäläinen makaa Kanta-Hämeen keskussairaalassa sytostaattihoidossa. Puolenpäivän aikaan puhelin soi ja Kymäläinen vastaa.

Tämä on nyt se puhelu. On löytynyt ihminen, jonka kudostyyppi täsmää Kymäläisen kudostyyppiin. On löytynyt joku, joka on valmis antamaan tuntemattomalle mahdollisuuden. Tunnetta ei voi sanoin kuvailla.

– Olihan se aivan valtava helpotus.

Saman puhelun aikana selviää, ettei Kymäläisen kudostyyppi onneksi ole mikään harvinainen.

– Luovuttaja löytyi suht helposti. Tämä on helpotus tietää, jos vaikka joskus sattuu tarvitsemaan luovuttajaa uudelleen.

Seuraavaksi on edessä reissu Meilahden sairaalaan. Tämä reissu tehdään puolison, Maiju Kymäläisen kanssa. Meilahdessa keskustellaan toimenpiteestä tarkemmin ja mahdollisesti myös lyödään itse toimenpidepäivä lukkoon.

Sytostaattihoito väsyttää, mutta Kymäläinen on kaikkea muuta kuin väsynyt. Nyt on toivoa. (HäSa)