fbpx
Kanta-Häme

Viisi harhaluuloa islamista

1 Islam on arabiuskonto.

– Vain noin viidesosa muslimeista on arabeja. Islam on levinnyt jo kauan sitten laajalti Intiaan, Indonesiaan, Afrikkaan ja Yhdysvaltoihin. Suomessakaan islam ei ole mitenkään uusi asia, maassamme on ollut muslimivähemmistö 1800-luvulta alkaen, kun Turkin tataarit saapuivat maahan.

2 Uskontoaan harjoittava muslimi ei sopeudu helposti länsimaisiin tapoihin ja kulttuuriin.

– Empiirisesti tämä ei pidä paikkaansa. Esimerkiksi Suomen tataarit ovat sopeutuneet todella hyvin ilman, että ovat luopuneet uskostaan tai identiteetistään. Heitä on jopa moitittu liian hyväksi vähemmistöksi.

– Suomessa on nyt vallalla pelkoreaktio: ajatellaan että meidän pitää hirveästi muuttua, vaikka turvapaikanhakijat tulevat tänne sopeutuakseen Suomeen. Tämä ei tietysti tarkoita, että kaikista omista perinteistä luovutaan, eikä tarvitsekaan.

– Suomalaisuuteen kuuluu se, että jokaisella on oikeus omiin tapoihinsa. Emme me vaadi kantasuomalaisiltakaan yhtenäisiä tapoja, vaan hyväksymme, että meistä on moneksi.

3 Islam on sotaisa uskonto tai vaihtoehtoisesti rauhan asialla.

– Kumpikin on yhtä aikaa totta ja valhetta. Ei ole olemassa yhtä islamia, vaan monta ilmenemismuotoa. Islamia ei voi määritellä mustavalkoisesti hyväksi tai pahaksi, vaan siinä on aineksia kumpaankin.

– Jokainen puolustaa omaa näkemystään islamista. Terrorihyökkäyksiä kauhistelevat muslimit kokevat, että heidän uskontonsa on kaapattu vääriin tarkoituksiin, kun taas terroristit voivat perustella tekojaan niin ikään uskonnolla.

4 Radikaalit suuntaukset ovat lähimpänä oikeaa, alkuperäistä islamia.

– On lähinnä teoreettinen kysymys, mikä on alkuperäistä islamia tai onko sellaista edes olemassa. Nykyiset poliittisen islamin muodot eivät sitä ainakaan ole.

– Esimerkiksi Hamasin juuret ovat vasta 1920-luvulla syntyneessä Egyptin Muslimiveljeskunnassa. Samoin ensin oli Taliban-liike, joka vasta valtaa saatuaan rupesi miettimään, mitä on Talibanin islam.

– Myös Isis on hyvä esimerkki islamilaisesta suuntauksesta, joka pyrkii lippuaan myöten esiintymään vanhana ja alkuperäisenä islamina. Todellisuudessa liike on kuitenkin vain joitakin vuosia vanha. Islamin tulkintansa se luo tapauskohtaisesti sitä mukaa kun kysymyksiä tulee eteen.

5 Islam on hyvin poliittinen uskonto.

– On olemassa sekä poliittista, että epäpoliittista islamia. Esimerkiksi Marokon kansanislam on hyvin arkista: ei siellä tunneta Eurooppa-vihaa. Päinvastoin marokkolaiset nuoret haluavat tulla paremman elannon perässä Eurooppaan aivan kuten meiltä lähdettiin aikanaan Amerikkaan.

– Toisaalta on olemassa hyvin poliittista islamia kuten Iranin valtionislam, joka on myös valtiollinen ideologia. Huomattava osa väestöstä suhtautuu tähän kuitenkin hyvin torjuvasti. Poliittinen islamkaan ei ole automaattisesti yksinomaan konservatiivista. Iranissakin valtio haluaa naisten pukeutuvan peittävästi, mutta samalla valtio tukee sukupuolenkorjausleikkauksia ja yliopistoissa on naisenemmistö.

– Muslimien enemmistö suhtautuu uskonnon ja valtion yhdistämiseen oikeastaan epäluuloisesti. Isiksen kalifaatti on saanut osakseen lähinnä pilkkaa. Valtavirralle on selvää, ettei kalifaattia ole ollut 800 vuoteen. Toki aina on ollut erilaisia wannabe-kalifaatteja, mutta ne eivät ole menestyneet. Ihmiset tajuavat sen olevan haihattelua.

Andrei Sergejeffin ja Joonas Mariston tietoteos Aikamme monta islamia julkaistiin tällä viikolla. Gaudeamuksen kustantama kirja käsittelee monimuotoisia ja myös vähemmän tunnettuja islamilaisia yhteisöjä ympäri maailmaa.

Menot