Kanta-Häme

Viitanen vetäytyy Hattulan johtajakisasta

Lopen kunnanjohtaja Karoliina Viitanen vetäytyy pois Hattulan kunnanjohtajakisasta. Hämeen Sanomille lähettämässään tiedotteessa Viitanen ilmoittaa jatkavansa työskentelyä Lopella.

– Annoin viran toisen hakukierroksen aikana pyydettäessä suostumukseni virkaan. Nyt perun tuon suostumuksen. Valintaprosessin aikana useat Lopen kunnan luottamushenkilöt ovat ilmaisseet toiveen, että jatkaisin edelleen nykyisessä virassani.

– Hattulan pitkäksi venynyt ja erinäisiä, viranhaltijan näkökulmasta arveluttavia käänteitä sisältävä kunnanjohtajan valintaprosessi ei ole vakuuttanut minua. Tiedonkulun, viestinnän ja erinäisten taustakeskusteluiden jälkeen olen jäänyt pohtimaan, kuka valintaprosessia koordinoi ja johtaa, ja millaista kunnanjohtajaa Hattulan kunta hakee: kuntajohtamisen vahvaa ammattilaista vai hallintopäällikkötyyppistä, muodollista johtajaa poliittisen johdon tueksi, Viitanen sanoo tiedotteessaan.

Viitanen ilmoittaa tehneensä lauantaina päätöksen jatkaa työskentelyä Lopella.

– Olen sitoutunut työhöni Lopella. Arvostan kunnan luottamushenkilöitä ja pidän työstäni loppilaisten parhaaksi, yhdessä erinomaisen johtoryhmäni kanssa, hän jatkaa.

Viitasen oli tarkoitus esittäytyä Hattulan valtuustoryhmille ensi keskiviikkona yhdessä kolmen muun loppusuoralle edenneen kunnanjohtajakandidaatin kanssa.

Tarkoitus on, että Hattulan valtuusto valitsee uuden kunnanjohtajan kokouksessaan marraskuun 11. päivänä. HÄSA