Kanta-Häme

Viljolla ei ole varjoa

Kaikelle on ensimmäinen kertansa. Ensi keväänä koittaa ensimmäinen kerta, kun näyttelijä Heikki Kinnunen esiintyy Hämeenlinnan teatterissa.
 
Hän näyttelee Jotaarkka Pennasen ohjauksessa pappia näytelmässä Tie Mekkaan. Lavalle hänen kanssaan nousevat Ritva Oksanen ja Kirsi-Kaisa Sinisalo.
 
– Olen tehnyt Jotaarkan kanssa paljon yhteistyötä. Hän soitti ja kysyi, voinko tulla, ja aikataulut täsmäsivät, Kinnunen kertoo.
 
Yhtä yksinkertaisesti hän on suuremmatkin päätökset tehnyt. Kun Tampereen Teatterin silloinen johtaja Heikki Vihinen soitti 2000-luvun alussa ja ehdotti kiinnitystä Tampereelle, Kinnunen tuumasi, että miksikäs ei.
 
– Muutto Tampereelle oli sillä tavalla sattumaa. En ollut aiemmin näytellyt Tampereen teattereissa.
Nytpä on. Kinnunen on asunut Tampereella vuodesta 2002 ja omien sanojensa mukaan viihtynyt mainiosti.
 
Heikki Kinnusen nimi ja naama ovat luultavasti edelleen niin tuttuja suurelle osalle suomalaisista, ettei miestä tarvitse erikseen esitellä.
 
Uffaffaa. Onks Viljoo näkyny? Vääpeli Körmy ja etelän hetelmät.
 
Kinnusta ei häiritse, vaikka hänet muistetaan noista hahmoista. Viljon haeskelijalla ja muilla kummajaisilla ei toisin sanoen ole pitkää varjoa – tai varjoa lainkaan.
 
Kysymys on television luonteesta.
 
– Televisio on ylivoimainen. Saisin näytellä teatterissa Hamletia viisi vuotta, ja vähemmän ihmisiä näkisi sen kuin tunnin ohjelman televisiossa. Jos paljon näkyy tv:ssä, tunnistetaan, hän toteaa.
 
Edellä mainitut hahmot eivät suinkaan ole ainoita, joita muistellaan – Kinnunen on tehnyt niin paljon. Älywapaa palokunta -sarjaan mahtui vaikka mitä naamaa, ja onpa hän lausunut Kotimaisten kasvisten mainoksessa sellaisetkin kuolemattomat sanat kuin ei kun syömään.
 
– Tein Pertti Reposen kanssa yhteistyötä parikymmentä vuotta. Siihen mahtui kaikenlaista. Nyt ne ovat elettyä elämää. Tulivatpa tehtyä.
 
Sketsiohjelmat ovat aikansa lapsia, Kinnunen muistuttaa. Niissä näkyy muun muassa aikakauden politiikka. Ydin on kuitenkin yhä sama.
 
– Sanonnat ja hokemat jäävät päälle, Kinnunen hymähtää.
 
– Nyt sketsiohjelmia saa sentään taas tehdä. Yhdessä vaiheessa ne oli täysin julistettu pannaan. Putous on nyt periaatteessa samantyyppinen ohjelma kuin me aikoinamme teimme.
 
Kinnunen seuraa nykyisiä sketsiohjelmia jonkin verran. Vakavana.
 
– Loppujen lopuksi nauran hyvin vähän. Se tulee tästä ammatista. Sitä katsoo ohjelmia niin, että miten tämä tai tuo teki roolinsa. Se on rankka laji. Mielelläni jätän sketsienteon nuoremmille.
 
Kinnunen hymähtää väitteelle, että televisiosta pursuisi nykyään pelkkää viihdettä.
 
– Aina on purnattu samasta asiasta. Silloinkin, kun oli vain kolme tv-kanavaa, huomio kiinnitettiin viihteeseen. Sitä oli silloin, kuten nytkin, vain muutama prosentti tarjonnasta.
Jos televisiosta jotain pursuaa, niin ruokaa.
 
– Joka kanavalta tulee koko ajan jokin resepti. Se on nyt muotia. Kyllä minäkin niitä katson, että aha, tuossapa on hyvä idea.
 
Tampere on napannut Kinnusesta pysyvänoloisen otteen.
 
– Tampere on teatterikaupunki, sanoo Kinnunen ja kuulostaa tyytyväiseltä.
 
Hän jäi eläkkeelle keväällä 2009, mutta näyttelee edelleen tiiviisti Tampereen Teatterissa. Nytkin on kaksi näytelmää menossa: Villikalkkuna ja Ihmisen osa.
 
Koska kiinnitys on päättynyt, hän voi valita roolit, jotka haluaa tehdä. Kiinnitettynä näyttelijä tekee kaikki roolit, jotka nokan eteen tuodaan, mutta vapaana taiteilijana Kinnunen tekee oikeastaan ihan samoin.
 
– Periaatteessa olen näytellyt aina pois roolit, joihin minua on pyydetty. Turha jäädä odottamaan ’parempaa’. Ei ole parempaa tai huonompaa, vaan kaikki ovat periaatteessa mielenkiintoisia.
 
Kinnunen on syntynyt Raahessa, mutta käynyt koulunsa Mikkelissä. Hän on opiskellut Helsingissä ja työskennellyt ja esiintynyt muun muassa Turun kaupunginteatterissa.
 
– Kotikaupunkini on aina ollut siellä, missä on ollut työtä. En ole varma, pidänkö mitään varsinaisena kotikaupunkinani. Mikkeli on määrätyllä tavalla sellainen, koska siellä vietin nuoruuteni ja kävin koulut.
 
Teatterimies tekee oikeastaan vain teatteria. Heikki Kinnusta naurattaa sana ”harrastus”. Kun hän mainitsee sanan, sen ympärillä loistavat selvät lainausmerkit.
 
Näyttelijäntyö on vuorotyötä vuorotta. Kinnusella sitä on takana ammattilaisena jo lähes 50 vuotta.
 
– Harjoituksiin mennään kello yhdeksitoista, ja iltapäivällä on pieni tauko ennen illan esitystä, joka loppuu kymmenen aikaan. Sitten tullaan kotiin. ’Harrastaminen’ vaatii toisenlaisen ammatin.
 
Kinnunen pitää harrastusten pitämistä ammatinvalintakysymyksenä. Jos teatterissa aikoo olla, lajia on todella rakastettava.
 
– Jos se alkaa tuntua työltä, se on todella karmeaa. Jokaisessa produktiossa tulee tietysti puutumisvaihe, mutta se kuuluu lajiin. Muistan toki senkin ajan, kun oli viisi roolia päällä ja kuudetta harjoiteltiin. Silloin alkoi keväällä olla takki tyhjä.
 
Kesälomalla Kinnunen on kalamies. Ja sitten hän vain on. Taito sekin.
 
– Osaan kyllä laiskotella. Olen tehnyt niin pitkän päivätyön, että pitääkin välillä vain olla. Yleensä ne ihmiset, jotka sanovat itseään laiskoiksi, ovat tehneet kaikkein eniten.
 
Teatterikouluaikansa Kinnunen kertoo laiskotelleensa siten, että aamut oltiin koulussa, yöt Lapualaisoopperan harjoituksissa ja illat teatterissa avustamassa. (HäSa)