Kanta-Häme

Villejä visioita ja jotain käyttökelpoista

– Uskoisin, että olemme saaneet aikaiseksi käyttökelpoisia ajatuksia, joita täällä vakituisesti asuvat eivät ole osanneet edes ajatella, pohjusti arkkitehti Simone Gobber työpajan tuloksia.

Torstaina Wetterillä ideoitaan esittelivät Aalto-yliopiston kutsuma yhdyskuntasuunnittelun Urbego-työryhmä, Italiasta kotoisin oleva ja Lontoossa työskentelevä Gobber, tanskalainen Ulrik Lassen ja espanjalainen Beatriz Asensio Rubio.

Arkkitehdit päätyivät suunnittelemaan Hämeenlinnaa kahdelta pohjalta: ”superkeskustan” ja hajautetumman ratkaisun pohjalta. Superkeskustan johtoajatuksena on torin ja kävelykadun ympäristöön keskittyvän keskustan virkistäminen.

– Huomiomme kiinnitti hiljaisuus. Tuntuu kuin elämä olisi muuttanut sieltä pois, Ulrik Lassen kuvaili.

Työryhmä uskoi ruutukaava-alueen virkistymisen vaativan muutakin kuin uuden ostoskeskuksen. Tiiriön jättimarketit saivat arkkitehdeiltä tylyn tuomion.

– Ostoskeskusten hajanainen sijoittelu eristää kaupunginosia toisistaan, Rubio pohti.

Portit tuovat keskustaan

Hajautetussa ratkaisussa arkkitehdit lähestyivät keskustaa ”porttien”, eli moottoritien ja rautatieaseman seudun suunnasta.

Ryhmä uskoo rautatieaseman seudun merkityksen kasvavan tulevaisuudessa paitsi asuinalueena, myös kaupunkiin ihmisiä johdattavana väylänä. Hämeentien nykyinen harmaus kaipaa muutosta, ryhmä näki.

– Nykyisellään tie ei ole houkutteleva eikä edes toimiva väylä muille kuin autoilla kulkeville, Simone Gobber totesi.

Moottoritien katteen ryhmä näki sinänsä toimivana ratkaisuna yhdistää kaupunki yli moottoritien, mutta ostoskeskuksen ulkoasu herätti arkkitehdeissa kauhistusta.

– Onko nykyinen laatikkojen sekamelska todella se kuva, joka kaupungista halutaan antaa? ryhmä ihmetteli.

Ilman Hämeenlinnan kaupungin ohjausta toimineet arkkitehdit olivat kehittäneet ideoita, joista monet ovat olleet esillä jo aiemmin.

– Tästä voi päätellä, että olemme oikeilla jäljillä keskustan kehittämissuunnitelmissa, tulkitsi Yhdyskunta-, ympäristö- ja rakentamispalvelujen tilaajapäällikkö Leena Roppola.

Roppolan mukaan työpajan tuloksia ei sellaisenaan tulla käyttämään keskustan kehittämisessä, mutta niitä voidaan käyttää suunnittelun tukena.

Ryhmä tutustui Hämeenlinnaan viikon ajan polkupyörän selässä. Viime vuosina Urbego on tehnyt projektisuunnitelmia mm. Pariisissa, Lontoossa, Haagissa, Rio de Janeirossa, Venetsiassa ja Göteborgissa. (HäSa)