Kanta-Häme

Virpi Järvinen voitti Hattulan kirkkoherran vaalin

Hattulan vt. kirkkoherra Virpi Järvinen voitti sunnuntaina pidetyn kirkkoherranvaalin.

Järvinen on työskennellyt Hattulan vt. kirkkoherrana viime vuodesta lähtien ja tätä ennen Hattulan seurakuntapastorina ja kappalaisena yhteensä noin kymmenen vuoden ajan. Pälkäneellä asuva Järvinen, 60, on koulutukseltaan teologian maisteri.

Järvinen totesi tuloksen selvittyä työn jatkuvan totuttuun tapaan.

– Kaikki jatkuu kuten aikaisemminkin. Aiemmista vuosista Hattulassa on se hyöty, että tunnen seurakunnan ja seurakuntalaiset tuntevat minut.

Järvinen sai 280 ääntä. Hän voitti vaalin selvällä äänienemmistöllä. Pellon kirkkoherra Mikko Pelkonen sai 179 ääntä ja Lopen vs. kirkkoherra, janakkalalainen Juha Koivulahti 124 ääntä.

Vaalin äänestysprosentti oli 9,76.

– Prosentti oli hämmästyttävän alhainen. Odotimme kaikki seurakunnan työntekijät ja luottamushenkilöt suurempaa aktiivisuutta, Järvinen totesi.

Äänestystuloksen myötä Hattulan seurakunnassa aukeaa kappalaisen virka. Sen hakuaikataulu on vielä päättämättä. HÄSA