Kanta-Häme

Virpin perheellä on kahdeksan enkeliä

Sydän itkee hiljaa. Hyvästi, pikkuinen. Ikävä on suuri, vaikka et viipynyt kuin hetken sisälläni enkä sinua nähnyt. Enkelin tehtävät sinulle kuuluu, kuljet Eetun ja Aadan vieressä ja suojelet heitä. Hyvästi pikkuinen. <3

Niin Virpi Palosaari kirjoitti kolme vuotta sitten Facebookiin. Hän oli matkalla Oulun yliopistollisesta sairaalasta silloiseen kotiinsa Kuusamoon. Ulkona kevät heräili, Oulussa maa jo vihersi, mutta sisällä autossa Palosaari istui vänkärin paikalla, itki ja kirjoitti. Ultraäänitutkimuksessa oli selvinnyt, että sikiön kehitys oli pysähtynyt kuudennelle viikolle.

Se ei ollut Palosaaren ensimmäinen keskenmeno, ei viimeinenkään. Hän on kokenut niitä kahdeksan, viimeisen puolen vuoden aikanakin kolme, joista viimeisimmän elokuun alussa. 36-vuotias Palosaari sai ensimmäisen keskenmenonsa, kun oli 22-vuotias.

Silti niihin ei turru. Palosaaresta tuntuu, että keskenmenojen käsittelemisestä tulee koko ajan vaikeampaa.

– Viimeisten kolmen jälkeen olen itkenyt kotona, työpaikalla ja kavereille.

Raskasta on sekin, kun ystävä on tullut raskaaksi samoihin aikoihin kuin itse. Mielessä jyskyttää, että miksi muut saavat pitää lapsensa, mutta itse ei. Kun keskenmenon jälkeisinä viikkoina ja kuukausina kävelee kaupungilla, kaikkialla tuntuu näkevän raskaana olevia naisia.

Viimeisin laskettu aika olisi ollut ensi huhtikuussa. Jokainen keskeytynyt raskaus on tuntunut menetetyltä lapselta.

– Meidän vauvoilta ne tuntuvat, ei miltään solumöykyiltä, vaikka ei niitä tietysti pitäisi vielä ajatella vauvoina.

Vanhempien mielissä lapsi on konkreettinen, vaikka hän olisi vasta plusviiva raskaustestissä. Niin toteaa myös professori, osastonylilääkäri Oskari Heikinheimo Naistenklinikalta ja Kätilöopiston sairaalasta.

– Kyseessä on vaikea paikka. Olisi tärkeää tunnistaa potilaat, jotka tarvitsevat lisähuomiota. Monet hoidetaan päivystyksessä, ja siinä voi olla vaikea arvioida, miltä parin kolmen päivän päästä kotona tuntuu.

Sairaaloiden näkökulmasta keskenmenon hoito on arkirutiinia. THL:n väestötutkimuksessa 23 prosenttia 30–54-vuotiaista naisista kertoi kokeneensa keskenmenon. Kliinisesti todetuista raskauksista 15−20 prosenttia päättyy keskenmenoon, joka tapahtuu tyypillisimmin ennen raskausviikkoa 12.

Ikä lisää keskenmenon riskiä: 40–45-vuotiailla naisilla puolet raskauksista päättyy keskenmenoon, kun 20-vuotiailla vain joka kymmenes. Keskenmeno on niin tavallinen asia, että sen aiheuttama suru saatetaan sivuuttaa.

THL:n tutkimuspäällikön Reija Klemetin mukaan taustalla voi olla vanhakantainen ajatus siitä, että on vain helpotus, että elinkelvottomat tulevat pois.

– Usein keskenmeno johtuu siitä, että alkiossa on kromosomihäiriö. Toisaalta on hyvä, että ei lähdetä liikaa medikalisoimaan, toisaalta keskenmenot liittyvät toiveeseen saada perhe ja siinä epäonnistumiseen. Ne ovat herkkiä asioita, joista pitäisi puhua. Kun puhuttaisiin enemmän, naiset tietäisivät, että keskenmenot ovat yleisiä ja voivat kuulua asiaan.

Eskarista kotiin palannut Aada-tytär tarttuu äitiään Virpi Palosaarta kaulasta kiinni. Palosaari on kertonut tyttärelleen yhdestä keskenmenostaan, koska joutui sen vuoksi yöksi sairaalaan. Hän sanoi, että pikkusisarus oli tulossa.

– Aada kysyi, että minne se meni. Vastasin, että ”ei jaksanut loppuun asti, mutta jäi teitä suojelemaan”.

Palosaarella on kolme lasta: Aadan lisäksi 8-vuotias Eetu ja 2,5-vuotias Miia. Kaksi vanhinta lasta ovat aiemmasta parisuhteesta.

– Olen itkenyt aina, kun olen saanut lapsen sairaalassa syliin. Olen itkenyt seuraavana päivänäkin. On tuntunut, että vihdoin minulla on sylissä joku, taivaanlahja ja palkinto.

Palosaari sai keskenmenon myös silloin, kun vietti ensimmäistä äitienpäiväänsä 2008. Se tuntui kohtalon ivalta.

Viimeisimmistä keskenmenoista kaksi tapahtui kotona itsestään. Huhtikuussa Palosaari joutui osastolle kaavintaan.

Lääkkeitä tarjottiin kotiin, mutta Palosaari halusi päästä sairaalaan. Kokemukset aiemmasta tyhjennyksestä kotona olivat jääneet karuina mieleen.

– Makasin keittiön lattialla, taju lähti, ei edes ääntä tullut, kun yritin huutaa miestä paikalle.

Noin 40 prosenttia keskenmenoista hoituu itsekseen. Muissa tapauksissa kohtu joudutaan tyhjentämään lääkkein tai kaavinnalla. Suurin osa tyhjennyksistä tehdään nykyään lääkkeillä kotona.

– Myös 90 prosenttia raskaudenkeskeytyksistä tehdään nykyisin lääkkeillä. Moni haluaa välttää kirurgisen toimenpiteen, huomauttaa professori Heikinheimo.

Keskenmenoihin ei ole Käypä hoito -suositusten tyyppisiä yleisiä hoitolinjauksia. Heikinheimon mielestä ratkaisu hoidosta pitäisi tehdä potilaan kanssa.

– Ei ole väärin tehdä kaavintaa. Asiaan liittyy myös tehoajattelu. Seuraava vapaa leikkaussaliaika voi olla vasta useiden päivien päästä. Lääkehoito voidaan aloittaa samana tai seuraavana päivänä.

Heikinheimon mukaan aiemmin kaavittiin paljon sellaisiakin potilaita, joille ei olisi tarvinnut tehdä mitään.

Joskus taas kaavintaan on kiire. Keskenmeno voi olla jopa hengenvaarallinen, jos vuotoa on runsaasti.

Myös Valkeakosken aluesairaalan naistentautien ylilääkäri Teuvo Takala Pirkanmaan sairaanhoitopiiristä antaa naiselle mahdollisuuden valita kaavinnan ja lääkkeellisen tyhjennyksen välillä.
Oulun yliopistollisessa sairaalassa tehdään lähes pelkästään lääkkeellisiä tyhjennyksiä. Kaavintoja on ainoastaan muutama vuodessa.

Heikinheimo myöntää, että lääkkeellinen tyhjennys ei ole kovin tehokas. Jopa joka viides lääkkeellisen tyhjennyksen saanut keskenmenopotilas joutuu lopulta kaavintaan. Vuosi sitten puuhattiin yhteispohjoismaista tutkimusta lääkkeellisen hoidon kehittämiseksi, mutta rahoitusta siihen ei herunut.

Toistuvan keskenmenon syitä aletaan tutkia, jos naisella on ollut kliinisesti todettu keskenmeno kolmesti peräkkäin tai kahdesti peräkkäin siten, että toinen keskenmenoista tapahtuu raskausviikon 12 jälkeen.

Virpi Palosaarelta ei ole löydetty rakenteellista vikaa.

Henkinen kipu keskenmenosta on kovaakin fyysistä tuskaa voimakkaampi. Sitä mieltä on Virpi Palosaari. Lasten edessä on jaksettava näyttää vahvalta, mutta lapset myös vievät ajatukset pois pettymyksistä. Kun lapset menevät illalla nukkumaan, keskenmenot palaavat mieleen.

– Sitä miettii, missä vaiheessa raskaudet olisivat.

Palosaaren kokemus on se, että keskenmenojen hoidossa tunteisiin ei keskitytä juuri millään lailla.

Vuosi sitten Kokkolaan muutettuaan hän sanoo kuulleensa ensimmäistä kertaa hoitohenkilökunnan suusta kysymyksen: miten voit? Keski-Pohjanmaan keskussairaalan hoitaja esitti sen, kun lääkäri lähti huoneesta pois.

– Hetki on jäänyt mieleen. Kysymys avasi kyynelkanavat.

Palosaari antaa kiitosta myös nykyiselle neuvolalleen, josta hän sanoo saaneensa ”ihania puheluita terveydenhoitajalta”.

– Ensimmäisen kerran minulle on tarjottu keskusteluapua. Saa mennä juttelemaan, jos haluaa. Oulussa sellaista ei tarjottu.

Perheiden kokemukset henkisen tuen saannista keskenmenoissa ovat hyvin vaihtelevia.

Jotkut ohjataan tuen piiriin jo sairaalasta, mutta osa kokee jäävänsä yksin. Paljon riippuu hoitohenkilökunnan asenteesta. Niin kertoo toiminnanjohtaja Susanna Uittomäki Käpy-yhdistyksestä, joka tukee kuoleman kautta lapsensa menettäneitä perheitä.

– Riippumatta siitä, miten lapsi kuolee, Suomessa ei ole oikein tahoa, joka ottaisi asiaa vastuulleen.

Toisaalta myös raskauden ensimmäisillä viikoilla tullut keskenmeno koetaan yksilöllisesti. Toisille se ei ole elämän suurin tragedia, mutta toiset surevat ja käsittelevät sitä pitkään.
Palosaaren mielestä keskenmenot tuntuvat yleisyydestään huolimatta aiheelta, josta ei puhuta.

– Parhaalla ystävälläni ei ole lapsia, mutta hän jaksaa kuunnella. Ei tarvitsekaan puhua, tärkeintä on, että kuuntelee.

Myös se auttaa, että miehen kanssa pystyy jakamaan tunteita.

– Hän ottaa minut kainaloon, antaa itkeä ja sanoo: ”Virpi, se tulee, jos tulee.” Myös miehen tunteet pitää ottaa huomioon. Ainakin omasta parisuhteestani voin sanoa, että keskenmeno satuttaa miestä yhtä paljon kuin naista.

Lähipiiriltä Palosaari toivoisi hienotunteisuutta.

– Moni on kertonut, miten on vuosien ajan yrittänyt lasta ja saanut keskenmenon. Sitten sukujuhlissa kysellään, että ”miksei teille ole tullut vielä perheenlisäystä”. Itse varmaan sanoisin suoraan, että sitähän tässä on yritetty, mutta mikään ei onnistu.

Palosaari huomauttaa, että keskenmenoista syntyvää tuskaa ei voi verrata lapsettomuuteen.

– Minulla on kuitenkin jo kolme lasta syliä täyttämässä.

Miltä keskenmenojen jälkeen tuntuu, kun raskaustesti näyttää positiivista?

Virpi Palosaaren ensimmäinen värähdys on pelko: Uskaltaako tästä nauttia? Pitääkö jo valmistautua pettymykseen?

Palosaari laskee automaattisesti, mille kuulle laskettu aika menee. Sen jälkeen hän ynnää päässään, milloin 12 raskausviikkoa on täynnä. Silloin voi huokaista helpotuksesta.

Rajapyykin odottaminen on tuskaa.

– Juoksen kauhulla vessaan joka aamu, luultavasti yölläkin. Aina tulee pelko, jos mahassa tuntuu jotain tai jokin hulahtaa. Kipu voi kertoa keskenmenosta, mutta toisaalta kohdun kasvusta syntyvä kipu on normaalia, merkki siitä, että jotain tapahtuu.

Keskenmenon kokenut voi tuntea häpeää ja epäonnistumista naisena. Myös Palosaarta on piinannut kysymys, mikä hänessä on vikana.
Keskenmenojen syytä harvoin tiedetään. Yli puolet keskenmenoista johtuu kromosomipoikkeavuudesta.

Muita syitä ovat kohdun rakennepoikkeavuudet, hormonaaliset syyt tai tulehdukset. Tietyt perussairaudet, kuten diabetes, kilpirauhasen toimintahäiriö tai keliakia, voivat lisätä keskenmenon riskiä. Samoin tupakointi ja ylipaino.

Palosaari on ehdottanut miehelleen, että jos katsotaan ensi vuoden elokuuhun. Jos lapsi ei siihen mennessä ole tullakseen, perhe saa olla koossa.

– Se on jonkinlainen henkinen takaraja. Ei pettymyksiä loputtomasti jaksa, ja ikäkin tulee kohta vastaan.

Joulukuussa perhe pääsisi lapsettomuushoitoihin, mutta niistä ei ole tehty vielä päätöstä.

Kahdeksan keskenmenoa säilyvät joka tapauksessa mielessä.

Joulun alla ja kuolleiden lasten muistopäivänä Palosaari sytyttää suojelusenkeleidensä muistoksi kynttilät.

Päivän lehti

27.1.2020