Kanta-Häme

Virren pitää koskettaa

 

Urkumusiikki pauhaa villisti Hämeenlinnan kirkossa, kun lukkari Sulo Kolari laskee sormensa koskettimille. Hän soittaa vain harvoin nuoteista, mutta sitäkin useammin mielen liikkeistä ja sanoista.

Virret koskettavat tunteita. Kun niissä soi itku, itkee Sulo Kolari muiden mukana, mutta kun ääneen pääsevät linnut, turvautuu musiikkimies tekniikkaan.

– Suvivirren toisessa säkeistössä lauletaan, että Taas linnut laulujansa, visertää kauniisti. Silloin alkavat pehmolinnut visertää kirkossa. Minulla on neljä erilaista lintua, jotka ovat ahkerassa käytössä. Joskus olen soittanut lintujen laulua myös cd-levyltä ja saanut ihmisten päät kääntymään puolelta toiselle ihmetyksestä, Kolari naurahtaa.

LUOVA HULLUUS lisääntyy Sulo Kolarissa sitä mukaa, kun ikää tulee lisää. Muusta ikää ei meneväisessä miehessä sitten huomaakaan. Talvet hän hiihtää ja kesät tekee kymmenien kilometrien lenkkejä rullaluistimilla.

Haastattelu pomppii miehen mukana. Välillä mennään lisäämään rahaa pysäköintimittariin ja muutama kerta kipaistaan juosten urkuparvelle ulkokautta. Sanat pulppuavat suupaltin savolaisen huulilta vuolaana virtana.

Miehestä huokuva innostus tempaisee kuulijan mukaan.

– Ihmisen on uskottava itse asiaansa. Näen monta kertaa ideani jo valmiina ja teen kaikkeni, että se myös toteutuu. Teen aina kaiken täysillä, Sulo Kolari miettii.

Sulo Kolari sai rakkauden virsiin uskovaisen kodin perintönä. Rakkaus on kantanut koko elämän, eikä loppua ole näkyvissä.

– Minut ajaa liikkeelle luovuus. En millään jaksaisi pipertää pientä. Minä teen kaiken 110 prosenttia viisarissa.

PIENI RENKO ei ollut Sulo Kolarille helppo valinta, sillä hän on aina nauttinut kaiken tekemisestä mahdollisimman isosti. Elettiin vuotta 1983.

– Olen suurten projektien mies, mutta mikään ei estä tekemästä niitä pienessä Rengossa. Minut toi Renkoon musiikin nälkä.

Kolari ehti olla parikymmentä vuotta Rengon kanttorina ja hänestä kasvoi melkoinen virsien markkinamies. Maanviljelijän poika Leppävirralta tiesi kuitenkin, että maa on ensin muokattava ennen kuin siihen voi kylvää.

Virsissä on voimaa kaikille. Virsimaratonit lennättivät Rengon valtakunnan otsikoihin. Kylvötyö alkoi jo alakoulussa, kun koululaisiin istutettiin virsi-innostus.

– Minusta on tullut näiden projektien myötä melkoinen kirkon markkinamies. Teen kaikkeni, että ihmiset tulisivat kirkkoon ja olen siinä mielestäni onnistunutkin. Yksin en olisi saanut tätä kaikkea kuitenkaan aikaiseksi. Projektit tarvitsevat aina tiimin onnistuakseen.

ELÄVÄ KIRKKO on Sulo Kolarin unelma, josta hän ei kyllästy puhumaan. Kirkon pitäisi mennä ihmisten luo, eikä odottaa ihmisiä luokseen. Kyläkirkot ovat oiva vastalääke puuduttaviin rutiineihin. Kaavoihin kangistuminen on pahinta, mitä Sulo Kolari tietää.

– Haluan kirkot täyteen ihmisiä. Tyhjiä kirkkoja saan tilaamattakin.

Sulo Kolari sanoo elävänsä virsille. Niin musiikkimies kuin hän onkin, tutustuttaa hän ihmiset uusiin virsiin aina sanoman kautta.

– Tärkeintä on virren sanoma, musiikki tulee kaupanpäällisiksi.

PROJEKTIT PITÄVÄT lukkarin liikkeessä. Kun Sulo Kolari jäi vuonna 2011 vapaaherraksi, eivät virret päästäneet häntä otteestaan. Mies tekee edelleen kanttorin sijaisuuksia ja pitää montaa rautaa tulessa. Reilun vuoden ajan hän on esittänyt lausuntataiteilija Eevamarja Luode-Salosen kanssa improvisaatioteosta viiden virren pohjalta.

Improvisaatioteos on vain yksi esimerkki Sulo Kolarin projekteista. Hän oli projektimies jo ennen kuin koko sanaa edes keksittiinkään.

– Olen aina pitänyt projekteista. Seuraava on jo muhimassa, sillä haluaisin eloa rutiininomaisiin messuihimme, Kolari pohtii.

Päivän lehti

5.4.2020