fbpx
Kanta-Häme

Virtuaalisotiminen lisääntyy varuskunnissa

Parolannummen vanhan lentokentän alueella käytiin viime keskiviikkona raivoisa taistelu. Maastoon neljän hengen partioina levittäytyneet tulenjohtajat yrittivät havaita ja tuhota lähestyvät vihollisen vaunut ja jalkaväen, ennen kuin ne pääsisivät hyökkäämään joukkojen kimppuun.

Kranaattien ilmaan nostattamat pöllähdykset kertoivat, että ensimmäinen isku osui lähelle, mutta ei aivan kohteeseen. Tulenjohtajille tuli kiire korjata ohjeitaan.

Ei se silti ollut yhtään hassumpi suoritus heinäkuussa palveluksensa aloittaneilta varusmiehiltä, jotka ovat harjoitelleet tehtäväänsä vasta parin viikon ajan.

Varuskunnan naapureita tämä harjoitus ei häirinnyt räjähdyksillä tai moottorien jylinällä, sillä se käytiin kokonaan tietokoneella.

Tietokoneella tehtävät simuloidut taisteluharjoitukset ovat yleistymässä nopeasti, sillä niistä on saatu selvää hyötyä.

Kun sotilaat ovat voineet opetella yhteistoimintaa ja taktiikkaa yhä uudestaan ja uudestaan tietokoneella, on myöhemmin maastossa voitu keskittyä suoraan joukkojen varsinaiseen tehtävään.

VBS2-sotasimulaattoria on käytetty aiemmin johtajien koulutuksessa. Tulenjohtopartioiden miehistön jäsenet ovat nyt ensimmäisinä miehistön edustajina päässeet ottamaan tuntumaa simulaattorisotaan. Jatkossa mukaan otetaan uusia aselajeja ja tehtäviä yksi kerrallaan.

Panssariprikaatin simulaattorisektorin johtajan, insinöörikapteeni Lasse Lahdenmaan mukaan jo vuonna 2017 lähes jokaisesta joukko-osastosta pitäisi löytyä simulaattoriluokka.

Simulaattorien suurimpia etuja on mahdollisuus ottaa harjoitus välittömästi uusiksi. Kymmenien sotilaiden ja vaunujen ei tarvitse järjestyä uudestaan eikä kallista polttoainetta tai räjähteitä kulu turhaan. Laajaakin harjoitusta voi johtaa jopa vain yksi henkilö.

Harjoituksen jälkeen joka ikinen tehty liike ja toiminto voidaan analysoida palautetta varten. Taistelun tapahtumia voi seurata kartalta tai vaikka yksittäisen taistelijan näkökulmasta.

Näin harjoitukseen osallistuneet saavat aiempaa paremman kokonaiskuvan siitä, mitä kaikkea laajalla taistelukentällä tapahtuu samanaikaisesti.

Puolustusvoimilla on käytössään useita kymmeniä erilaisia simulaattorijärjestelmiä. Lentäjät ovat harjoitelleet simulaattoreilla jo 1930-luvulta lähtien ja jalkaväkikin on harjoitellut taistelua aseisiin ja varusteisiin kiinnitettyjen laserlähettimien- ja tunnistimien avulla jo pitkään. Kokonaan tietokoneella tehtävät taktiikkaharjoitukset ovat kuitenkin uutta.

Simulaatiojärjestelmä ei ole vielä täydellinen ja siihen liitetään jatkuvasti uusia osia. Tarkoituksena on tehdä siitä niin todenmukainen kuin mahdollista.

Simulaattoreilla ei olla korvaamassa kaikkia maastoharjoituksia. Simulaattorien tärkein tehtävä onkin säästää aikaa ja mahdollistaa riittävä määrä toistoja ennen maastoon lähtemistä.

Lahdenmaan mukaan yhtenä tavoitteena olisi myös avata simulaattori reserviläisten käyttöön. Omalta kotitietokoneelta voisi silloin pankkitunnuksilla kirjautua simuloituun taisteluun ennen kertausharjoituksiin lähtemistä.

Tämän jutun alussa mainitut tulenjohtajat puolestaan pääsevät tällä viikolla kokeilemaan oppejaan oikeassa maastossa Niinisalossa.

Kun kuviot on käyty jo kymmeniä kertoja läpi tietokoneella ja kartalla, pitäisi ensimmäisen harjoituksen sujua kuin vanhoilta tekijöiltä. Silloin tulikomennon pitäisi lähteä jo ensimmäisellä kerralla alle minuutissa.

– Tästä tulee se porukka, joka tekee viholliselle eniten tappioita, Lasse Lahdenmaa sanoo luottavaisena. HäSa

Menot