Kanta-Häme

Visa 3 odottaa aikaa parempaa

Innopark on jäädyttänyt toistaiseksi Visamäkeen kaavailemaansa uudisrakennusta koskevat suunnitelmat.

Visa 3 -hanketta ei haudata, mutta toteutuksella ei ole enää kiire. Näin siksi, että Hämeen ammattikorkeakoulu päätti viime vuoden lopulla oman uudisrakennuksensa rakentamisesta Visamäkeen.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan Hamkin piti vuokrata iso osa Innoparkin Visa 1 -rakennuksesta käyttöönsä. Jos näin olisi tehty, olisi Visa 3 -rakennukselle ollut pikainen tarve.

Hamk päätyi kuitenkin rakentamaan oman uudisrakennuksensa Visamäkeen, koska lainsäädännön muutos teki vaihtoehdosta Hamkin kannalta edullisemman. Hamk aikoo keskittää vuoden 2015 loppuun mennessä kaikki Hämeenlinnan toimintonsa Visamäen alueelle.

– Aikataulu olisi ollut kannaltamme kovin tiukka, jolloin asiakashankinnassa olisi ollut melkoinen riski. Toisaalta Hamk katsoi, että rakennuttamalla itse, he saavat juuri sellaisen tilan kuin tarvitsevat. Jos ja kun lähdemme uudisrakennusta tekemään, meille jää riittävästi aikaa ennakkomarkkinoida ja toisaalta suunnitella rauhassa, toimitusjohtaja Mervi Käki sanoo.

Suunnittelu alkuun ehkä ensi vuonna

Uutta toimitilaa Visamäkeen todennäköisesti jossain vaiheessa tarvitaan, sillä Innoparkin Visa 1- ja Visa 2- rakennukset ovat melko täynnä. Toisen rakennuksen käyttöaste on 98 ja toisen 92 prosenttia.

– Olen miettinyt, että ensi vuoden aikana voitaisiin tehdä ainakin perussuunnittelu, mikä aikanaan nopeuttaisi käynnistämistä. Uskon, että kysyntäkin voisi lähteä monen vuoden jälkeen liikkeelle. Silloin meilläkin olisi valmius, jos kysyntää markkinoilla on.

Visa 3 -rakennuksesta on ajateltu samantyyppistä viisikerroksista rakennusta kuin vuonna 2006 valmistuneista Visa 1:stä ja Visa 2:sta.

Asemakaavan mukaan Visamäen pellolle voi rakentaa kaikkiaan viisi samantyyppistä viisikerroksista rakennusta. Niiden väliin on mahdollista tehdä matalat, kaksikerroksiset osat, joiden kautta pystyy siirtymään rakennuksesta toiseen. (HäSa)