Kanta-Häme

Voi vitsi, kuka tää on?

Kukaan ei tunne vitsikirjailija Pirkko-Liisa Perttulaa, mutta kaikki tuntevat hänen teoksensa. Niitä on myyty 1,4 miljoonaa kappaletta.

Ovikello tavallisen kemiläisen tiilitalon seinässä. Sitä on vain sormella tökkäistävä, aivan pelotta pirautettava, vaikka rahtusen arveluttaa.

Oven takana pitäisi väijyä 1,4 miljoonaa kirjaa Suomen kälyisille markkinoille myynyt menestyskirjailija. 

Yli 120 opuksen veteraani. Suuruus!

Kuuluu kolinaa. Koira haukkuu. Oviaukkoon ilmestyy lyhyt, vaalea, kuusissakymmenissä oleva nainen. 

– Päivää. Löytyykö täältä kirjailija? varmistan. 

– Löytyy, nainen vastaa.

Hän se on, kirjailija Pirkko-Liisa Perttula, oikealta sukunimeltään Tiitinen. Nainen koululaisvitsien, aforismikirjojen, kauhujuttujen ja rakkaustarinoiden takana.

Kunnon emännän tavoin hän ensi töikseen pahoittelee asunnon siivoustilannetta. 

– Täällä on aivan hirveä konmaritus päällä.

Tavarat etsivät paikkansa, moni niistä kokonaan uutta kotia. Se johtuu suruista.

Perttulan äiti ja veli lähtivät tästä maailmasta ja jättivät paljon tavaroita jälkeensä. 

Siinä on ollut paljon työtä. Surutyötä. Järjestelytyötä. 

Vitsikirjailija myöntää, että viime aikoina vitsit ovat olleet vähissä. Mutta eivät niin vähissä, etteikö uutta vitsikirjaa pukkaisi. 

Näille Suomi nauraa ilmestyy kauppoihin ensi kuussa. Sen kustantaa Otava, niin kuin kaikki edellisetkin yhtä WSOY:n sivuloikkaa lukuun ottamatta.

Myöhemmin tänä vuonna tulee toinenkin vitsikirja ja pari kokoelmakirjaa. 

Tajuton tahti on tyypillistä Perttulaa. 

Naisen ensimmäinen kirja Haisunäätä mikroaaltouunissa ilmestyi lama-Suomen lapsien iloksi vuonna 1991 eli 26 vuotta sitten.

Sen jälkeen Perttula on pukannut opusta maailmalle yli neljän kirjan keskiarvolla per vuosi. 

Siitä vaan kokeilemaan perässä.

– Ei minua kukaan ole laiskaksi haukkunut. Minun kirjat ovat joskus valmiina kaksi kuukautta ennen deadlinea, Perttula sanoo ja katsoo arvioivasti ympärilleen.

– Paitsi ehkä tämän kämpän kanssa. Olen vähän sellainen taivaanrannan maalari, Perttula myöntää. 

Kaksi pikkukoiraa liehkaa jaloissa. Ne tuijottavat vierasta suurilla viattomilla silmillään, pyytävät rapsuttamaan. Ne ovat nuoret cavalier kingcharlesinspanielit Nuppu ja Mesi, Perttulan lähimmät työkaverit. 

Kaksikko muutti taloon viime kesänä. Sitä ennen oli samanrotuiset Ilona ja Onneli. Molemmat kuolivat viime vuonna. 

Ensin meni Ilona. Onnelin aika tuli täyteen vain kolme viikkoa Ilonan jälkeen. 

– En tiedä, kuoliko Onneli suruun, vai miksi sen sydän meni yhtäkkiä, Perttula huokaa.

Kylläpä on elämä koetellut. Puhutaan jostakin muusta. Vaikka niistä vitseistä.

Pirkko-Liisa Perttula laskee, että hänen vitsikirjoissaan on kymmenentuhatta vitsiä. Toistoa ei käytännössä ole, sillä kirjailija käy kirjansa läpi ennen kuin julkaisee uuden.

Mistä ihmeestä niitä kaskuja oikein riittää?

– Minulla on kanavani, Perttula muikistaa.

Perttula selaa ulkomaisia ja kotimaisia sivustoja ja poimii sieltä vitsejä talteen. Laajasta kielitaidosta on apua. Ruotsi, englanti ja saksa sujuvat. Tanskaa ja norjaakin hän lukee sujuvasti. 

Erityisesti suomalaisiin uppoavat saksalaiset vitsit. Historiallisesti läheinen suhteemme Saksaan näkyy jo huumorintajussammekin. 

20–30 prosenttia vitseistä kirjailija keksii itse, saa ystäviltään tai poimii omasta arjestaan kyytiin. Esimerkiksi yksi koululaisvitsi tuli aviomies Arilta. Kouluisäntänä Kemissä työskentelevä Ari oli kuullut opettajan kysyvän oppilailta, miksi nämä ovat välitunnilla sisällä. 

– Meidän reppuja palelee, viisastelivat oppilaat. 

Sutkautus päätyi uuteen kirjaan. 

Vitsikirjailijan työ on oikeastaan keräilemistä. Sitä Perttula on harrastanut lapsesta asti. 

Onnellisiin lapsuusmuistoihin kuuluivat ne hetket Kajanteen kirjakaupassa, kun pieni Pirkko-Liisa sai valita kauniita paperinukkeja ja kiiltokuvia kokoelmiinsa palkaksi isän kirjakauppiaalle antamasta avusta. Isä oli innokas pienoismallien rakentaja, ja hän kävi kirjakaupalla konsultoimassa kauppiasta siitä, mitä pienoismalleja kannattaa tilata hyllyyn.

Paperinukke- ja kiiltokuvaharrastus on jatkunut näihin päiviin asti. Aivan vasta Perttula tilasi Tanskasta uuden erän paperinukkeja.

Keräily on suvussa verissä. Veli keräili taidetta, isä kaikkea ilmailuun liittyvää ja postimerkkejä. Kun isä kuoli, kävi ilmi, että hän oli kerännyt myös sananparsia. Kokoelma innoitti Perttulan tekemään aiheesta kirjan. Vuonna 1993 ilmestyi Koiramainen olo – Elävästä elämästä sattuvasti sanottua.

Perttula tekee kirjoja välillä kustantajan tilaustyönä, mutta usein aloite tulee kirjailijalta. Perttula kerää varastoon eri aihealueen tekstejä ja ilmoittaa sitten kustantajalle, että nyt olisi koossa kokoelman verran. 

Kun kustantaja antaa luvan, Perttula alkaa työhön. 

Vitsikirja syntyy nopeasti, vain parissa kuukaudessa.

Perttula kuulostaa kustantajan unelmakirjailijalta. Hän on tuottelias, myyvä ja aina aikataulussa. 

Silti arvostus ei ole huimaa. Uutuuskirjakatalogissa aivan muut kirjat ovat isolla präntillä. Perttulan kirjoja ei juuri mainosteta. 

Paljon vitsikirjailijan arvostuksesta kertoo se, että Lännen Media on vuosikausiin ensimmäinen isompi media, joka haluaa tehdä hänestä juttua. 

Lähes kaikki tuntevat Perttulan kirjat, mutta Perttulaa ei juuri kukaan. 

Se ei Perttulaa haittaa.

– Saan suurimman arvostuksen lukijoilta. Vaikka kirjoja ei mainosteta, joku ne kuitenkin ostaa, Perttula sanoo. 

Sitä paitsi hänelle riittävät nämä pienet puitteet Kemissä, tämä elämä, kiltti mies Ari, tytär Nelli ja kaksi nappisilmäkoiraa.  

Perttula rakastaa kirjailijan vapauttaan. Hän innostuu edelleen jokaisesta kirjastaan, hekottelee Nupun ja Mesin kanssa hauskoille jutuille.

Hänelle mikään kirja ei ole toista tärkeämpi, vaan aina se tekeillä oleva on tärkein ja innostavin.

Pirkko-Liisa Perttula on kirjoittanut 26 vuotta hirmuisella tahdilla. Ovatko hauskanvilkurat teokset hänen perintönsä jälkipolville?

– En mieti sellaisia, Perttula sanoo ja kertoo tarinan perheestään. 

Perttulan ei pitänyt voida tulla raskaaksi, lapsihaaveet oli haudattu, mutta sitten kuvioihin tuli yksitoista vuotta nuorempi Ari. 

Kylillä ihmiset kuiskuttelivat siitä silloin. Nainen oli jo 37 ja mies vasta 26! Mahoton paikka!

Yhtäkkiä onnessaan hykertelevä Perttula huomasi olevansa raskaana. Syntyi Nelli. Oma lapsi. Se oikeasti tärkeä asia. 

– Kirjailijan työ mahdollisti sen, että sain hoitaa häntä kotona. Sitä aikaa ei meiltä eikä häneltä kukaan vie pois.

Perttula hymyilee lämpimästi aina kun puhuu Nellistä. Tänäänkin sosionomiksi opiskeleva neitokainen kävi äidin luona lounaalla.

– Se on itse ilo se lapsi. Niin kuin aurinko, Perttula sanoo.

 

Päivän lehti

24.10.2020

Fingerpori

comic