Kanta-Häme Helsinki

VR lopettaa lipunmyynnin palvelupisteensä Lahdessa – Hämeenlinnassa lipunmyynti sulkeutui jo vuosia sitten

Listalla ovat myös Jyväskylä, Oulu, Tikkurila ja Turku
Lippuautomaattia joutuu käyttämään entistä useammin myös Lahden rautatieasemalla jatkossa. Arkistokuva Hämeenlinnan rautatieasemalta. Kuva: Markku Uhari
Lippuautomaattia joutuu käyttämään entistä useammin myös Lahden rautatieasemalla jatkossa. Arkistokuva Hämeenlinnan rautatieasemalta. Kuva: Markku Uhari

VR sulkee lipunmyynnin palvelupisteensä Jyväskylässä, Lahdessa, Oulussa, Tikkurilassa ja Turussa. Vastaisuudessa lippuja voi siellä ostaa fyysisesti lippuautomaateista tai R-kioskeilta.

Yhtiö perustelee päätöstään pitkään jatkuneella palvelupisteiden lipunmyynnin vähenemisellä. Lisäksi VR mainitsee, että sen junalipuista yli 80 prosenttia myydään itsepalvelukanavista. Näihin kuuluvat VR:n verkkokauppa, mobiilisovellus ja lippuautomaatit. Palvelupisteiden kautta junalipuista myytiin viime vuonna yhteensä kuusi prosenttia.

Tänä keväänä useat VR:n palvelupisteet ovat olleet väliaikaisesti suljettuina koronavirusepidemian vuoksi. Tällä hetkellä VR:n palvelupisteistä toiminnassa ovat ainoastaan Helsingin, Hyvinkään, Järvenpään ja Tampereen pisteet.

VR kertoi keskittämisaikeistaan toukokuussa. Palvelupisteiden sulkemista koskeneet yhteistoimintaneuvottelut käytiin alkukesästä. Niiden piiriin kuuluivat 13 palvelupisteissä työskennellyttä työntekijää. VR vahvistaa, että heidän työtehtävänsä lipputoimistoissa päättyvät. VR käy seuraavien päivien aikana henkilökunnan kanssa keskusteluja, joiden aikana yksityiskohdat jatkosta tarkentuvat.

VR lopetti oman lipunmyyntinsä Hämeenlinnan rautatieasemalta muutama vuosi sitten. Sen sijaan nykyisin asemalla toimivalta R-kioskilta voi ostaa lippuja.

Päivän lehti

12.8.2020