Kanta-Häme

VR toivoo suojellun tiilitalonsa menevän kaupaksi

Toimisto- tai yhdistystoimintakäyttöön, suunnittelee VR-Yhtymän kiinteistöjohtaja Markku Iivanainen.

Hän puhuu Keinusaaressa sijaitsevasta radanvarsikiinteistöstä, graffitein suditusta tiilirakennuksesta. Asemakaavassa suojeltua pytinkiä ei voi purkaa, mutta VR toivoo sen menevän kaupaksi.

Rakennuksen on määritelty olevan ”sadan prosentin korjaustarpeessa”, eikä kuvaus Iivanaisen mukaan ole ”välttämättä väärä”. Hän itse kuvaa rakennuksen kuntoa ”välttäväksi”.

Iivanainen ei kuitenkaan pidä kiinteistöä murheenkryyninä, sillä tulevaa käyttöä odotellessakin siitä tulee VR-Yhtymälle vuokratuloja. Ympärille uusia taloja rakentava firma käyttää sitä parhaillaan sosiaalitiloinaan.

Ratkaisu pian, mutta kiirehtimättä

Iivanaisen mukaan VR:n aikeena on etsiä toimistotiloina palvelleelle rakennukselleen uutta, ”järkevää” käyttöä. Kylmilleen sitä ei ole tarkoitus jättää sittenkään, kun naapurin uudisrakennukset valmistuvat.

– Kylmilleen jätettynä se tuhoutuisi. Koetamme löytää ratkaisun niin pian kuin suinkin, mutta näissä asioissa kiirehtiminen ei auta, Iivanainen puntaroi.

– VR:llä ei ole halua omistaa tämänkaltaisia kohteita, jotka eivät ole meille tarpeellisia. Silti sille olisi löydettävä juuri oikeanlaista käyttöä.

Iivanaisen mukaan VR-Yhtymän hallussa ei enää ole kovin monia vastaavia rakennuksia.

– Tämä rakennus on aika pieni, joten se ei ole merkittävä kulu- tai omaisuuserä. Vailla huomiota se ei kuitenkaan ole.

Tullikamarin kanssa odotellaan

”Odottavalla kannalla”. Niin voi sanoa toisestakin suojellusta Keinusaaren rakennuksesta, Tullikamarista. Linnan Tilapalveluiden toimitusjohtajan Raili Salmisen mukaan talon tulevaisuus on edelleen auki.

Linnan Ateria jätti Tullikamarin, mutta rakennukselle ei olla vielä valmiita etsimään ulkopuolista vuokralaista. Nyt taloa ylläpidetään minimikustannuksin: tila pysyy lämpimänä ja ilma vaihtuu.

– Koko kaupungin palvelustrategiaa mietitään parhaillaan. Jos hankintapalvelut kilpailutetaan, toimija tulisi tähän keittiöön. Jos taas kilpailutusta ei ole tulossa lähivuosina, tila voitaisiin vuokrata ulkopuoliselle, Salminen hahmottelee.

– Juuri nyt vuokrasopimus pitäisi tehdä lyhyellä irtisanomisajalla.

Joka tapauksessa tilan tulevaisuus on valmistuskeittiönä, jollaiseksi se on remontoitu.

Salminen odottaa kiinnostuneena, miten Keinusaaren kehitys ylipäätään vaikuttaa Tullikamarin käyttömahdollisuuksiin. Esimerkiksi vanhusten ruokailut Tullikamarin salissa eivät ottaneet tuulta alleen.

Ehkä tulevaisuudessa olisi perusteita yrittää uudelleen sellaistakin? (HäSa)