Kanta-Häme

Vuodet vahvistavat tarinankertojan identiteettiä

Näyttelijä on välillä kuin Maija Poppanen. Teatterin tuuli puhaltaa ja tuo tullessaan kaivatun ammattilaisen.

Lotta Huitin toi Hämeenlinnan teatteriin vuorotteluvapaan sijaisuus tammikuussa 2015. Sittemmin pesti on jatkunut äitiyslomansijaisuutena.

Huitti on alun perin kotkalainen, opiskellut Tampereella, työskennellyt pitkään Kuopiossa ja sittemmin lehahtanut Helsinkiin.

Pääkaupungissa hänen vakituinen osoitteensa nytkin on, mutta Hämeenlinnasta löytyi kimppakämppä, jossa hän on viihtynyt niin hyvin, ettei ole syksyn aikana ennättänyt Helsinkiin lainkaan.

– Näyttelijän työpaikka on Suomi, vaikka ihan niin ei enää voi ajatella, Huitti nauraa.

– Olen tutustunut tähän kaupunkiin aika mukavasti. Kaupunki on jo muutakin kuin pelkkä teatteri.

Huitti näyttelee molemmissa syksyn uutuuksista, jo ensi-iltansa saaneessa Kalenteritytöissä ja lokakuussa esityskautensa aloittavassa Finnhitsissä.

Hänellä on tunne, että ohjelmistovalinnat ovat onnistuneet – sekä yleisön että esiintyjän näkökulmasta.

– Tuntuu, että tällaisena aikana yleisöä vetävät erityisesti viihteelliset esitykset, jotka saavat nauramaan ja tuovat hyvän olon. Itse toivon, että teatteri pystyisi myös sanomaan asioita ääneen ja nostamaan yhteiskunnallisesti tärkeitä asioita, hän sanoo.

– Itse en pystyisi olemaan näyttelijä, jos teatterissa olisi vain viihdeaspekti. Pidän siitä, että teatteri herättää kysymyksiä, kyseenalaistaa ajatusmalleja ja auttaa paremmin ymmärtämään ihmisyyttä ja erilaisuutta.

Teatteri löytyi yläasteiässä. Huitti oli musiikkiluokalla ja harrasti tanssia. Aluksi teatterissa kiehtoi etenkin yhdessä tekeminen ja löytäminen, yhteisöllisyys.

Teatteri sitoo tekijänsä tiukasti itseensä niin ajankäytöllisesti kuin henkisestikin. Huitin on pitänyt opetella myös siitä irtautumista.

– Jossain vaiheessa huomasin ajattelevani, että onnistumiseni tai epäonnistumiseni työssä määrittää minua myös ihmisenä. Onneksi olen löytänyt ammattiini uutta kulmaa muun muassa tarinateatterista. Nyt näen itseni vielä vahvemmin tarinankertojana ja -välittäjänä.

Teatterissa on voimaa, jollaista Huitti ei ole kokenut muualla.

– Energianvaihto, jota esiintyjien ja yleisön välillä parhaimmillaan tapahtuu, on ihanaa. Siinä on jotain huumaavaa.

Etenkin laitosteatterin näyttelijä elää kaksiosaisen työpäivän määrittämässä teatteri–koti–kauppa–kuntosali-neliössä. Varsinaisille harrastuksille ei välttämättä jää aikaa.

– Kaikki suhteutuu työn vaatimuksiin.

Huitti lenkkeilee ja käy kuntosalilla, mutta varsinainen harrastus on matkustaminen.

– Kolmenkympin jälkeen tajusin, että yksinkin voi matkustaa. Olen kiertänyt itsekseni esimerkiksi Kaakkois-Aasiassa, missä yksinäisen naisen on turvallista matkustaa.

Seuraavaksi Huitti on lähdössä Borneoon, tällä kertaa ystävän seurassa. Oleellista on seikkailu – ja oman itsen voittaminen ja kirittäminen.

– En halua, että pelko estää liikkumisen tai vaikka tutustumisen uusiin ihmisiin. On hyvä uskaltaa enemmän eikä määritellä itseään, että tähän pystyn, mutta tuohon en. Tämä ajatus auttaa myös työssä. HäSa