Kanta-Häme Riihimäki

Vuokrayksiöistä huutava pula Riihimäellä – Sinkkuelämän yleistyminen näkyy asuntojonossa.

Isoja asuntoja seisoo tyhjänä, mutta pieniä joudutaan jonottamaan pitkään.
Kuva: Ville-Veikko Kaakinen

Jos Riihimäellä haluaa kaupungin vuokratalosta yksiön tai pienen kaksion, voi joutua odottamaan hyvinkin pitkään. Pienistä asunnoista on kova pula, vaikka kaupungin vuokrataloyhtiö Kotikulman taloissa seisoo osa asunnoista tyhjänä.

– Jos tarvitsee ison kaksion tai kolmion, asunnon saa heti. Ne ovat suurimmalle osalle hakijoista isoja ja kalliita, sillä suuri osa asunnonhakijoista on yksinasujia, kertoo asukasisännöitsijä Anne Kilic.

Vuokra-asunnoista on nyt Riihimäellä runsasta tarjontaa. Etuovi.comin ja Oikotien verkkosivuilla vuokrattavana on yhteensä lähes 300 asuntoa. Lisäksi tarjolla on ostohalukkaille vastavalmistuneita pääsiassa pieniä asuntoja.

Parin viime vuoden aikana Riihimäelle on rakennettu ennätysmäärä uusia vapaarahoitteisia kerrostaloja, joiden asunnoista osa on yhä myytävänä. Sijoittajien hankkimat asunnot kasvattavat vuokra-asuntotarjontaa.

Tarjonta näkyy jo kaupungin asuntojonossa.

Kaupungin vuokra-asuntoa odottavien määrä on kääntynyt vuoden aikana hienoiseen laskuun. Jonossa on nyt 250 hakijaa, kun heitä on viime vuosina ollut keskimäärin 300.

Varsinaisia asunnottomia Riihimäellä on tällä hetkellä 18. Kun pieniä asuntoja vapautuu, asunnottomat ovat etusijalla asukasvalinnoissa.

– Pula pienistä ja kohtuuhintaisista asunnoista pitää asuntojonoja yllä, mutta myös Kansaneläkelaitoksen tiukentunut asumisen tukemisen linja näkyy, miettii Kotikulman toimitusjohtaja Pirjo Ritala.

Kotikulman asukasvalinnat tehdään Asumisen rahoittamis- ja kehittämiskeskus Ara:n sääntöjen mukaan, jolloin otetaan huomioon tarve, tulot ja varallisuus.

Vuokrataso on kaupungin vuokra-asunnoissa jonkin verran halvempi kuin vastaavissa asunnoissa vapailla markkinoilla. Vuokrat sisältävät vesilaskun ja noin puolessa kiinteistöjä myös taloussähkön.

Kotikulman toimitusjohtaja Pirjo Ritala toteaa, että vuokrataso on kilpailukykyinen vapaarahoitteisiin verrattuna.

Vuokratuloilla katetaan kiinteistöjen huollosta, korjauskuluista ja rakentamiseen otettujen lainojen maksusta aiheutuvat kulut.

– Toiminta on omakustanteista, voittoa vuokrataloyhtiö ei tavoittele, Ritala painottaa.

Kotikulman 38 vuokratalosta puolet sijaitsee Peltosaaressa ja puolet radan länsipuolella kaupunkia. Osa taloista alkaa olla tiensä päässä.

Tammikuussa käynnistyy prosessi, jolla haetaan Aralta lupaa purkaa Peltosaaresta Merkuriuksenkatu 9 talo. Kotikulma ei aio rakentaa tontille uutta taloa. Jos kaupunki lunastaa tontin, pääsee Peltosaaren uudisrakennuttaminen etenemään.

– Asukkaat eivät jää ilman asuntoa. Heille järjestetään korvaavat vuokra-asunnot muusta asuntokannasta, vakuuttaa Pirjo Ritala.

Merkuriuksenkadun vuokratalon asunnoista puolet on tällä hetkellä tyhjänä.

Myös kaupungin keskustassa sijaitsevan Paloheimonkatu 28 vuokratalon kunto on niin heikko, että Kotikulma valmistautuu purkamaan talon.

– Purkamiseen tarvitaan Aran lisäksi Museoviraston lupa, sillä rakennus on luokiteltu maakunnallisesti arvokkaaksi rakennusperinnöksi osana katunäkymää. Talon täydellinen peruskorjaus tulee kuitenkin yhtä kalliiksi kuin uuden rakentaminen, Ritala kertoo.

Kotikulmalle valmistui viimeksi vuonna 2002 uusi vuokratalo. Pari vuotta sitten Ara hylkäsi yhtiön lainahakemuksen liian kalliiden rakennuskustannusten perusteella ja yhtiö hautasi Uramoon suunnitellun hankkeen.

– Tällä hetkellä olisin erittäin varovainen aloittamaan uuden vuokra-asumiskohteen rakentamista Riihimäelle. Tarjontaa on jo enemmän kuin kysyntää, vaikkakin tarvitsisimme kipeästi pieniä asuntoja, Ritala toteaa. HäSa

Kotikulma

Riihimäen kaupungin kokonaan omistama vuokrataloyhtiö.

38 vuokranmääräytymiskohdetta, joista 15 Peltosaaressa.

1161 asuntoa.

Keskimääräinen Kotikulman neliövuokra

11,83euroa. Neliövuokrat vaihtelevat asuinaluittain 10,87–12,63 euron välillä. Kotikulman vuokrat sisältävät vesimaksun ja noin puolessa kiinteistöistä myös asukkaiden taloussähkön.

Vapaa-rahoitteisten asuntojen neliövuokrat vaihtelevat asuinalueittain Riihimäellä 10,44–12,60 euroa neliömetriltä.

Asuntoja tyhjänä

Kotikulman asunnoista 50 % Peltosaaressa, 50 % läntisissä kaupunginosissa.

Asuntojen täyttöaste Peltosaaressa on 87 prosenttia ja läntisessä kaupungissa 95 prosenttia.

Täyttöaste 91 %, kun tavoite on 97%.

Peltosaareen valmistui 1970-luvulla 4 kerrostaloa,

1980-luvulla 9 taloa ja 1990-luvulla 2 taloa.

Lännessä taloja Räätykänmäen, Hirsimäen, Kirjauksen ja Petsamon (Sipusaari) alueilla.