Kanta-Häme

Vuosien jälkeen irtosi tulppa

Mä etsin sua jo pojankloppina landella,
konkelilla Ryttylän raitilla,
takakumi vanteella,
sätkä huulessa
käsi lanteella,
takatukka tuulessa
leveenä kuin kampela…

Pietari Kiviharju: Maalta kaupunkiin.

Pietari Kiviharju on kasvanut pojanklopista mieheksi.Helmikuussa ilmestyneellä Pietarin Spektaakkelin Rakkauteen-levyllä riimittelee matalaääninen mies, joka tietää rakkaudestakin jotain. Jossain taustalla törähtelee trumpetti.

Parissakymmenessä vuodessa maisema Ryttylän raitin varrella on muuttunut, tunnelma ei. Kylä mikä kylä.

Seistään sillalla, jolle alakouluikäinen Pietari tapasi kavereidensa kanssa pysähtyä pyörineen hengailemaan.

Nuorempana keskittyminen oli vaikeaa ja siksi koulukin meni miten meni. Peruskoulun päättötodistuksella ei paljon kehuskella, paitsi että se parin reputtamisen jälkeen on ylipäätään olemassa.

Keskittyminen on yhä vaikeaa. Paitsi silloin, kun Pietari Kiviharju tekee musiikkia.

Musiikki on aina ollut se juttu, jossa Kiviharju on kokenut olevansa hyvä. Tähän asti elanto on tullut milloin mistäkin hanttihommista, mutta nyt, pian 38-vuotiaana vaikuttaa kuitenkin ensimmäistä kertaa siltä, että musiikista voisi saada elannon.

Uuden levyn vastaanotto on ollut hyvä, keikkatilauksia on tullut muun muassa Ilosaarirockiin, Ruisrockiin ja Flow Festivaalille. Musiikkia on kiitelty raikkaudestaan.

Miten tähän on päädytty?

Räp-piireissä, missä Kiviharju vaikutti aikaisemmin, hän koki aina olevansa jonkinlainen outo lintu. Oudoksi hän kokee itsensä edelleen, tällä kertaa outous vain on ihan okei.

– Itse osaan juuri ja juuri soittaa kitaraa. Bändit jätkät taas ovat hyväksyneet tyylini, vaikka itse ovat rumpalina ja basistina huippuja. Ehkä se onkin bändimme erikoisuus, että sekoitetaan niiden ammattimaisuutta omaan amatöörimäisyyteni.

Bändin jätkillä Kiviharju tarkoittaa muun muassa J.Karjalaisen sekä Tuomari Nurmion bändeissä soittanutta basisti Mitja Tuuralaa sekä Tykopaattina tunnettua rumpali Tyko Haapalaa. Ja amatöörimäisyys, se ulottuu Kiviharjun mukaan myös miehen laulutapaan.

– En ole laulamista juuri harjoitellut, en kehtaa harjoitella kotona, hän sanoo.

Amatööri tai ei, Kiviharju kuitenkin kirjoittaa ja säveltää Spektaakkelin biisit.

Pitkän ja vaivalloisen kirjoitusrupeaman jälkeen tekstiä on alkanut syntyä vaivattomasti. Tekstiä tulee kotona, mutta sitä syntyy myös Vallilan ala-asteella, missä Kiviharju toimii iltavahtimestarina.

– Kuin tulppa olisi irronnut, hän kuvaa.

Kirjoittamisen helppoudesta kielii sekin, että Spektaakkelin 12 biisin levyä varten mies kirjoitti 12 kappaletta.

Miten Pietarin Spektaakkelin musiikkia sitten kuvailisi?

Niin, siinäpä pulma, johon Kiviharju sekä bändikaverinsa törmäävät jatkuvasti.

Levyllä liikutaan niin sulavasti genrestä toiseen, että yhtä selkeää lokeroa on vaikea osoittaa.

– Keikkajärjestäjille on ollut vaikea kuvailla musiikkia. Toisaalta voisi luetella kymmenen eri genreä, toisaalta taas voisi sanoa, että soitamme rakkauslauluja säestyksellä, Kiviharju sanoo.

Oli genre mikä tahansa – reggaesta, iskelmään, bluesrockiin tai garageen – viehättää Kiviharjua musiikissa tietty yksinkertaisuus. Ja tämä myös kuuluu uudella levyllä.

– Uutta näkökulmaa tuodaan pienillä elementeillä.

Musiikintekijänä Kiviharju on malttamaton. Albumin tekoon liittyvistä pakollisista suvantovaiheista hän ei välitä. Parasta on kun saa tehdä ja treenata.

– Uuden keksiminen on niin hienoa, ehkä siksi treenitilanteissa saan isoimmat kiksit.

Kiviharju sanoo olevansa intohimoinen lukija. Jos lukuinnostusta ei olisi, mies tuskin kirjoittaisi tekstejä.

Lukuinnostuksen sytytti ala-asteen opettaja Ulla Ollila-Perälä, joka paitsi luki oppilaille paljon ääneen, myös innosti heitä lukemaan itse.

Nykyään Kiviharju ahmii kaunokirjallisuutta, vanhoja klassikoita pääasiassa. Oikeastaan mikä tahansa kelpaa, kunhan kirjassa on selkeä tarina. Keskittymishäiriön takia asiatekstit tai koulukirjat eivät ole koskaan innostaneet.

– Olen oppinut, ettei nettiä tai televisiota kannata pitää auki. Jos edes toinen on päällä, ei lukemisesta tai tekstien kirjoittamisesta tulee mitään.

– Keskeneräisiä biisejä saattaa pyöriä päässä ja paperilapuilla vaikka kymmenen ja jännää on, että ne pysyvät kuitenkin järjestyksessä.

Kiviharjulle teksti on biisin ydin, se, mistä kaikki alkaa. Hän kuitenkin tietää, etteivät kaikki ajattele samalla tavalla. Joillekin laulu on vain yksi instrumentti muiden joukossa.

– Minulle on aivan absurdi ajatus, että voisi olla hyvä biisi, jossa on huonot sanat.

Tekstintekijäesikuvikseen Kiviharju luettelee Tuomari Nurmion, J.Karjalaisen, Gösta Sundqvistin sekä Kauko Röyhkän. Nuoremman polven tekijöistä pisteet menevät Risto Ylihärsilälle sekä Joose Keskitalolle.

Entä, jos musiikki ei kannakaan? Jos se ei alakaan elättää?

Pietari Kiviharju on miettinyt, että voisi sopia työskentelemään myös sosiaalipuolella. Vaikeuksissa olevien ihmisten kanssa hän tulee toimeen ja syrjäytymistä sekä sen ehkäisyä hän on miettinyt vuosien mittaan useasti.

– Kaikkihan alkaa oikeastaan jo päiväkodista. Siellä vain näkee joistakin lapsista, mikä heitä odottaa. On niitä, joita ollaan aina kieltämässä ja komentamassa, päiväkodissa siviilipalveluksen suorittanut Kiviharju sanoo.

Vaikka Kiviharjun omassa elämässä asiat ovat asettumassa uomiinsa, ei vanha ja toistuva painajaisuni jätä miestä rauhaan.

Unessa Kiviharju on edelleen Hausjärvellä Oitin yläasteella päättötodistuksen numeroita korottamassa.

Ensin tehtävä tuntuu helpolta. Sitten, yhtäkkiä Kiviharju huomaa olevansa luokan jättiläinen: kaikki muut – jopa opettaja – ovat selkeästi pienikokoisempia ja nuorempia. Mies alkaa häiriköidä ja riehua, kunnes tajuaa, ettei numeroiden korottamisesta taaskaan tule mitään.

Vihan tunteita ja turhautumistakin voi käsitellä musiikin avulla. Kiviharjulle luonteva tapa tähän on ollut punk-musiikki, mistä koko musiikki-innostus oikeastaan nuorena lähtikin.

Punk-musiikki ei ole kadonnut Pietarin elämästä minnekään. Mutta se onkin jo kokonaan toinen tarina. (HäSa)