Kanta-Häme

Vuosimaksu ei kerro harrastuksen koko hintaa

– Äiti, mä en haluu enää soittaa pianoo, mutta saanks mä ruveta pelaan jääkiekkoo?

Tämän tyyppinen kysymys nostaa yhden jos toisenkin vanhemman niskakarvat pystyyn ja saa laskukoneen raksuttamaan aivoissa.

Vaihtoehtojen punnitseminen ei kuitenkaan ole aivan yksinkertaista. Vaikka harrastuksen jäsen- tai lukukausimaksu olisi pieni, tarvittavat varusteet, harjoitustilat sekä kurssi- ja leirimaksut saattavat nostaa kokonaiskustannuksia huomattavasti.

500 euron maksut vuodessa ovat aika tavallista ja käytännössä vähintään 200–300 euroa saa kulumaan mihin tahansa harrastukseen, jossa ohjaajat eivät ole talkoolaisia. Toisaalta omalla talkootyöllä maksettavaa summaa voi pienentää esimerkiksi kalliiksi mielletyssä jääkiekossa.

Hämeen Sanomat kartoitti esimerkkejä siitä, mitä 7–8-vuotias lapsen harrastus voi maksaa.

Harrasteryhmissä halvimmat hinnat

– Raha alkaa näytellä harrastustoiminnassakin yhä suurempaa osuutta ja me olemme tehneet paljon töitä sen eteen, että pystyisimme taittamaan koko ajan nousevat harrastuskustannukset, kertoo Hämeenlinnan Jalkapalloseuran (HJS) toiminnanjohtaja Petri Puronaho.

Hän kertoo, että nykyisin 7–8-vuotiaan jalkapalloharrastus maksaa 250 euroa vuodessa. Vuosi sitten samanikäisten maksu oli vielä noin 400 euroa, joten summasta on pystytty organisaatiomuutoksin nipistämään 150 euroa.

– Tämä ratkaisu on tehty, jottei harrastaminen jäisi rahasta kiinni, Puronaho perustelee.

Iän ja taitojen karttuessa harrastusta voi jatkaa kolmen eri taitotason ryhmissä, joissa maksut nousevat vaatimustason ja harjoituskertojen kasvaessa. Vuosimaksun lisäksi kustannuksia tulee jonkin verran varusteista.

Jalkapalloa voi harrastaa myös pelkästään kesälajina, jolloin kesäkauden maksu on 150 euroa.

– Koska tahansa pääsee aloittamaan, myös kesken kauden, Puronaho rohkaisee.

Seuramaksusta puolet pois

Myös kalliina, mutta suosittuna harrastuksena pidetty jääkiekko on viime syksynä päättänyt madaltaa aloituskynnystä pudottamalla kahden nuorimman ikäluokkansa seuramaksuja.

– Harrastusmaksu on 7–8-vuotiaalle noin 500 euroa kaudessa. Summasta seuramaksun osuus on kahdelle nuorimmalle ikäluokallemme 180 euroa eli puolet normaalista, kertoo HPK-Juniorijääkiekon toiminnanjohtaja Tommi Lindroos.

500 euron maksu kattaa esimerkiksi harjoitukset, jääajan, pelimatkat, lisenssin ja vakuutuksen. Varusteista siihen sisältyvät housut ja paidat, mutta loppujen hankintaan on syytä varata toiset 500 euroa. Käytettyinä varusteita toki saa halvemmallakin.

– Tiedostamme, että lajilla on kallis maine ja asiasta puhutaan paljon jääkiekkoväen keskuudessa. Jos kuitenkin jakaa kausimaksun harrastuskertaa kohden, huomaa, että rahalle saa myös paljon vastinetta, Lindroos huomauttaa.

Lindroosin mukaan puhetta on ollut myös siitä, pitäisikö seuran järjestää kilpatoiminnan rinnalla kustannuksiltaan edullisempaa harrastustoimintaa esimerkiksi ulkojäillä.

– Korttelikiekkohan tällaista vaihtoehtoa tarjoaa, mutta sielläkin vanhin ikäryhmä on 2002 syntyneet, Lindroos muistuttaa.

Varusteisiin voi upottaa rahaa

Tuntimaksujen vuoksi ratsastaminen ei ole ihan halvimpia harrastuksia. Hämeenlinnan seudulla ratsastamaan pääsee kuitenkin selvästi edullisemmin kuin esimerkiksi Helsingissä.

Yksittäinen ratsastustunti maksaa noin 20 euroa, mutta sarjalipulla tunnit ovat yleensä edullisempia. Kymmenen kerran alkeiskurssi maksaa esimerkiksi Saajan tallilla Ruununmyllyllä 180 euroa ja junnujen kymmenen kerran sarjalippu 200 euroa.

– Alkuun pärjää tavallisilla vaatteilla. Kypäränkin voi halutessaan lainata tallilta, kertoo ratsastuksenopettaja Laura Kajanto.

Harrastuksen jatkuessa ratsastajat yleensä hankkivat oman kypärän, ratsastushousut ja -saappaat. Myös turvaliivi on usein ostoslistalla. Halutessa rahaa kuitenkin saa kulumaan huomattavasti enemmänkin.

– Yleensä on niin, että mitä enemmän harrastaa, sitä tarkemmin seurataan harrastusmuotia, Kajanto naurahtaa.

Hänen mukaansa harrastuksen hinta tulee välillä puheeksi, mutta harva kuitenkaan sanoo, ettei ole varaa harrastaa. Sarjalippujen maksuajoissa Kajanto kertoo pyrkivänsä tarvittaessa joustamaan. (HäSa)

Päivän lehti

8.4.2020