Kanta-Häme

Wetterhoffin talon pitää elää

Kun Fredrika Wetterhoff kuoli, oli hänen perustamansa ompelu- ja kudontakoulu toiminut 20 vuotta. Omaisuuden testamenttaaminen työkoululle kertoi vahvasta uskosta alaan ja koulutukseen, mutta tuskinpa pedagogi ajatteli luoneensa jotakin, joka kantaisi seuraavalle vuosituhannelle.

Oppilaitos myytiin valtiolle jo 1970-luvulla, mutta Wetterhoff täyttää kahden vuoden kuluttua pyöreät 130 vuotta eikä säätiön nykyinen vetäjä näe edessä mitään muuta kuin mielenkiintoisia haasteita.

– Säätiön suuri rooli on tulevaisuudessa siinä, miten me teemme yhteistyötä alan yrittäjien kanssa, sillä luovien alojen opiskelijoista tulee yrittäjiä, sanoo Hannele Yrjö-Koskinen.

Wetterhoffin taloa on parin vuoden ajan kutsuttu myös luovien alojen taloksi, jossa yhdistyy historia, laatu ja kansainvälisestikin tunnettu brändi.

– Olen sanonut, että niin kauan kuin minä olen tässä, ei Wetterhoffin talo ole valmis. Tämmöisten vanhojen talojen pitää pystyä uusiutumaan. Tännehän tullaan katsomaan, mikä on uutta. Konseptin pitää elää, ja rotaatio on pelkästään hyvästä, koska jokainen luova ihminen tuo peliin oman juttunsa.

”Pakko oli hakea”

Kuinka kauan Yrjö-Koskinen vaikuttaa Wetterhoff-säätiössä ja -talossa, onkin asia erikseen. Vuoden alussa aloitti toimintansa uusi virasto, jonka johtajan paikkaa päivänsankari on 32 muun tavoin hakenut. Taiteen edistämiskeskuksen johtaja valitaan todennäköisesti lähiviikkoina.

– Jännää! Tuon tyyppisiä virkoja ei tule Suomessa tarjolle kuin kerran 20 vuodessa. Ihan pakko sitä oli hakea. Muuten harmittaisi jälkeenpäin, nauraa Yrjö-Koskinen.

Sekä valtakunnallisella että alueellisella tasolla taide-elämässä vahvasti mukana olevan Yrjö-Koskisen mielestä Suomen taidehallinnon uudistamiseen oli tarvetta. Prosessi, jonka käytännön toteutus jatkuu edelleen, eteni lain valmisteluvaiheessa takkuillen ja väärinkäsitysten värittämänä, mutta lopputulos voi kuitenkin olla hyvä.

– Perusongelma oli siinä, että Taiteen keskustoimikunta Helsingissä ja alueet eivät pelanneet yhteen. Nyt järjestelmän toimiminen on hyvin paljon uudesta johtajasta kiinni. Pitää toimia valtakunnallisesti ilman muureja tai juopia.

Hyvää ammattitaidetta tehdään ympäri maata ja alueiden erityisosaamista pitää edesauttaa. Yrjö-Koskinen vertaa monimuotoista taidekenttää murteisiin.

– Emmehän me niitäkään halua hävittää.

Voima on työyhteisössä

Jos Hannale Yrjö-Koskisesta ei tule Taiteen edistämiskeskuksen ensimmäistä varsinaista johtajaa, ajelee hän jatkossakin tyytyväisenä Launosista Hämeenlinnaan töihin.

– Töissä ei välttämättä ole aina kivaa, mutta iso juttu on se, että töihin on kiva tulla. Ihan ykkösjuttu on henkilökunnan sitoutuneisuus. Tätä ei tee yksi mies tai nainen, ideoiden pallotteluun tarvitaan monta.

Wetterhoff-säätiö työllistää kaksi ihmistä ja säätiön omistama osakeyhtiö viisi. Pallokentällä väkeä on kuitenkin paljon enemmän.

– Etsimme yhteistyökumppaneita hyvin poikkitaiteellisesti ja -tieteellisesti. Kun mieleen juolahtaa jotakin aivan uutta, juuri siitä voi kehittyä se seuraava juttu, sanoo Yrjö-Koskinen. (HäSa)

Päivän lehti

3.4.2020