Kanta-Häme

Yhä useampi haluaa kuolla omassa kodissaan

Hämeenlinnan saattohoitotilanne on poikkeuksellisen hyvä. Saattohoitoa saavat yleensä kaikki sitä haluavat.

Niin hämeenlinnalaisen Koivikko-kodin johtaja Riikka Koivisto ja Vanajaveden sairaalan vt. ylilääkäri Tuomo Lunnikivi kuin Kössi-säätiön vt. johtaja Katriina Laaksonenkin korostavat, että jokaisella ihmisellä on oltava kuollessaan ihmisarvo. Kuolevan toiveita pitää voida toteuttaa niin pitkälle kuin se on mahdollista.

Lunnikiven mielestä on suuri etu, että yksi Suomen neljästä saattohoitokodista on juuri Hämeenlinnassa. Toistakymmentä vuotta Kanta-Hämeessä toimineessa Koivikko-kodissa on 13 potilaspaikkaa sekä yksi kiireellisesti siirtyville tarkoitettu paikka.

– Joka paikassa on tietenkin pieniä puutteita, mutta Hämeenlinnassa niitä on vaikea löytää. Suurin ongelma on, ettei riittävän monella ole omaa hoitotahtoa, mutta sen korjaamiseksi tehdään juuri nyt paljon töitä. Esimerkiksi kipulääkitys on täällä kohdallaan ja henkilökuntaa koulutetaan koko ajan lisää, Lunnikivi pohtii.

Yhä useampi ihminen haluaa kuolla omassa kodissaan ja siihen hänellä on myös mahdollisuus. Moni kuolee mieluummin tutulla sairaalan osastolla tai omassa huoneessaan hoivakodissa kuin vieraassa ympäristössä.

Saattohoitokodissa kuolema on läsnä

Koivikko-kodin johtajan Riikka Koiviston mielestä saattohoitokodin 13 paikkaa ovat juuri sopiva määrä Hämeenlinnaan. Koivikko-kodissa kuolee vuosittain 200-250 ihmistä Kanta-Hämeen eri puolilta.

– Kaikki eivät edes halua saattohoitopäätöstä, sillä se tarkoittaisi lähestyvän kuoleman hyväksymistä. Hänen oman tahtonsa hyväksyminen on tärkeintä, Riikka Koivisto miettii.

Saattohoidolla tarkoitetaan parantumattomasti sairaan ihmisen kokonaisvaltaista hoitoa, jonka päämäärä ei ole elämän pidentäminen. Ihmistä hoidetaan saattohoidossa niin, että hän säilyisi mahdollisimman pitkään toimintakykyisenä.

Päätös saattohoidosta ei ole koskaan helppo. Kössi-Säätiön vt. johtaja Katriina Laaksonen sanoo, että hoitohenkilökunnalle on silloin kokemuksesta hyötyä. Etenkin omaisille ajatus läheisen menettämisestä on monta kertaa vaikea hyväksyä.

– Silloin aina toivon, että omaiset pystyisivät unohtamaan oman ahdistuksensa ja ajattelemaan potilaan parasta, Katriina Laaksonen huomauttaa.

Tämän päivän saattohoidossa on jo itsestään selvää, että kenenkään ei pidä kärsiä kuollessaan kivuista. Riittävän kivunlievityksen lisäksi on tärkeää huolehtia, että esimerkiksi pahoinvointilääkitys oh kohdallaan.

– Saattohoidossa yritetään vapauttaa voimia elämään, sillä ihminen elää loppuun asti. Yritämme helpottaa oloa tekemällä olon mahdollisimman turvalliseksi ja hyväksi, Riikka Koivisto sanoo.

Katriina Laaksonen toivoo, ettei kuolemasta tulisi koskaan liian etäistä elämälle. Parhaimmillaan kuolema tuoksuu rakkaan omaisen paistamilta lätyiltä tai kotipihassa kukkivalta tuomelta. Kuolema on loppujen lopuksi yllättävän arkinen asia.

– Ihminen elää loppuun asti. Hän ei ole saattohoitokodissa vanki, vaan saa käydä kotonaan tai ulkona, mikäli voimat vain sen sallivat. Tänne mahtuu tunteiden koko kirjo, Riikka Koivisto sanoo.

Raskasta työtä

Koivikko-kodissa on jokaista potilaspaikkaa kohti yksi työntekijä työsuhteessa. Työ on henkisesti raskasta, mutta monelle hoitajalle kyse on kutsumuksesta. Hoitajat saavat myös säännöllistä työnohjausta, sillä muuten he eivät jaksaisi.

– Tieto auttaa paljon. Kerromme omaisille koko ajan, mitä tapahtuu nyt ja mitä on tapahtumassa seuraavaksi. Kun ihminen tietää, mitä hänelle on tapahtumassa, tulee hallinnan tunne. Ennen kaikkea pelot vähenevät, Riikka Koivisto sanoo.

Saattohoitokodissa hoidetaan nuorista aikuisista alkaen saattohoidon potilaita. Valtaosa on kuitenkin yli 60-vuotiaita.

– Suurin osa kuolemista on rauhallisia ja kauniita. (HäSa)