Kanta-Häme

Yhdeksän väkäsen ote pitää

Eränkävijän erikoisliike Erämaailman tuotevalikoimaan on tullut tänä kesänä taimenvaappu, jonka keskeltä roikkuu ketjun päässä kolmihaarainen koukku. Poistamalla peräkoukun vieheestä saa näppärästi yksikoukkuisen. Myyjä Jarmo Paalijärvi kertoo, ettei uutuustuotetta ole toistaiseksi viety käsistä.

– Vanajalla kalakanta on lähinnä kuhaa, haukea ja ahventa. Ei vähemmät koukut huono asia sielläkään olisi, mutta toistaiseksi vain vastuulliset uistelijat ovat vähentäneet omatoimisesti koukkujen määrää, sanoo Paalijärvi.

Viime vuonna Saimaan lohikalat -hanke poiki viehekilpailun, jonka tarkoituksena oli haastaa vieheiden valmistajat ja kalastajat pohtimaan, kuinka kaloille aiheutuvia vaurioita voitaisiin välttää.

– Esimerkiksi kisan voittanut liperiläinen Ottiviehe vähensi vanhan viehemallin koukutusta, mutta, harmi kyllä, yleisesti ottaen kehitys on aika hidasta. Markkinat jylläävät edelleen kolmella kolmihaarakoukulla, sanoo hankkeen projektipäällikkö Mirko Laakkonen Pohjois-Karjalan ely-keskuksesta.

Merkitystä kalakannoille hankala arvioida

Mitä vähemmän koukunhaaroja, sitä pienemmin vaurioin veteen palaava kala yleensä selviää. Pahimmassa tapauksessa kalastaja joutuu irrottamaan kolmihaarakoukkuja kalan suun lisäksi kiduksista, niskasta ja silmistä.

– Usein käy vielä niin, että kun yhden koukun saat irti, tippuu kala kiinni toiseen, sanoo Laakkonen.

Täysin ongelmattomia eivät ole yksihaarakoukutkaan. Jos koukku on suuri, se voi upota syvälle ja vahingoittaa erityisesti alamittaisia yksilöitä.

Laakkosen mukaan on vaikea arvioida prosentuaalisesti, kuinka paljon kalojen kuolleisuus vähenisi, jos uistelijat käyttäisivät vähäkoukkuisempia vieheitä. Selvää kuitenkin on, että vuosittain vältyttäisiin tuhansien kalojen turhilta kuolemilta ja vahingoittumisilta.

– Tarkoitus ei ole kritisoida uistinbisnestä. Olisi vain hyvä, jos kaupan hyllyllä olisi vaihtoehtona vähäkoukkuisempia vieheitä.

”Taito ja tongit riittävät”

Kalastusseura Kuhaveljien puheenjohtaja Arimo Matinmäki pitää koukkujen määrän vähentämistä turhana puuhasteluna. Kalamiehet haluavat saalista ja sitä nostetaan perinteisillä vieheillä. Matinmäen mukaan asiansa osaava uistelija vapauttaa alamittaisen kalan nopeasti veteen pitkävartisten pihtien avulla.

– Niillä pystyy nappaamaan koukun nätisti irti, eikä se kala kärsi siitä yhtään, hän sanoo.

Hämeen ely-keskuksen kalatalousasiantuntija Vesa Lehtimäen mielestä viehekoukkujen määrän vähentäminen on hyvä ajatus, jonka hän soisi nopeasti leviävän. Oma lukunsa ovat erikoiskalastuskohteet, kuten koskialueet.

– Hauhon Vihavuodenkoskella pitää käyttää väkäsetöntä koukkua perhossa. Erityismääräykset koskevat useimmiten taimenkoskia, missä iso osa saalista vapautetaan, sanoo Lehtimäki.

Niin huolestunut kuin projektipäällikkö Laakkonen Suomen kalakannoista onkin, hän ei tiukentaisi nykykäytäntöä koukkujen osalta lainsäädännöllä. Suositukset ovat asia erikseen.

– Olemme esittäneet kalastusalueille niin sanottua kolmen koukun sääntöä. Sen mukaan uistimessa saisi olla joko yksi kolmihaarakoukku tai kolme yksihaarakoukkua, sanoo Laakkonen. (HäSa)

Päivän lehti

31.5.2020