Kanta-Häme

Yhdessä ja erikseen

K niin kuin kilpikonna, l niin kuin liito-orava, m niin kuin mustekala. A4-arkkien jono on liimattu huolellisesti vieri viereen kiinni takaseinään. Pulpetteja on neljätoista ja ne on järjestetty puolikaaren muotoon.
 
Riihimäellä Peltosaaren ekaluokkalaisilla koulua on takana viikko. Luokkahuone on jaettu kahtia seinällä, johon on puhkaistu ovi.
 
Sen luokanopettaja Susa Saarinen tai erityisopettaja Mari Rissanen voi tarpeen mukaan joko avata tai sulkea.
 
Yleisen opetuksen ja tuetun opetuksen piiriin kuuluvat oppilaat opiskelevat Peltosaaressa rinnakkain. Heitä on yhteensä 14 oppilasta.
 
Erityisoppilaiden integroinnista on saatu hyviä tuloksia, ja opettajat kokevat, että kollegiaalinen tuki on arjessa hyvin tärkeää.
 
– Erkka- eli erityisopetuksen oppimateriaaleista hyötyy koko luokka, iloitsee luokanopettaja Saarinen.
 
Opettajat jakavat opetusvastuun tarpeen mukaan. Välillä päivän asian opettaminen on Saarisen vastuulla, jolloin Rissanen puikkelehtii pulpettien lomassa ja avustaa kaikkia apua tarvitsevia oppilaita tasapuolisesti. Välillä opettajat taas opettavat rinnakkain samaa asiaa.
 
Sitten on päiviä, jolloin ovi laitetaan kokonaan kiinni.
 
Peltosaaressa 14 oppilaan luokka on vielä varsin maltillisen kokoinen. Kunnat voivat itse määritellä luokalle maksimioppilasmäärän, ja Riihimäellä se on 27.
 
Maksimimääriä saatetaan tulevaisuudessa kuitenkin joutua venyttämään. Valtionvarainministeri Alexander Stubb (kok.) kertoi viime viikolla hallituksen ensi vuoden leikkaussuunnitelmista, ja että myös koulutuksesta aiotaan leikata 220 miljoonaa euroa.
 
Mistä koulutuksessa sitten olisi varaa leikata?
 
Ei ainakaan henkilöstöstä, sanovat opettajat, sillä viimeisen viiden vuoden aikana esimerkiksi koulunkäyntiavustajien määrä on jo vähentynyt neljänneksellä (Keskisuomalainen 6.8).
 
– Kouluavustajien työ on niin tärkeä voimavara, ettei siitä missään nimessä pitäisi tinkiä. Jos aikuisten määrää luokkahuoneessa vähennetään, se saattaa osaltaan tuottaa erityisen tuen ja pienryhmien tarvetta, uskoo Seminaarin koulun erityisopettaja Anna Kilpinen Hämeenlinnasta.
 
Stereotypia erityisoppilaasta kirjoja repivänä, pulpettia heittelevänä ja tarkkisluokkaa käyvänä kovisteinipoikana on auttamatta vanhentunut ja vähintäänkin yksipuolinen.
 
Kilpisen, Saarisen ja Rissasen mukaan erityisoppilaista noin puolet on tyttöjä, puolet poikia.
 
– Pojat tarvitsevat tukea ehkä tyttöjä useammin käytöshäiriöihin, kun taas tytöillä on poikia useammin puheen kanssa ongelmia, kertoo kahdeksan vuotta erityisopettajana työskennellyt Rissanen.
 
Vuonna 2010 opetussuunnitelmassa otettiin käyttöön niin sanottu kolmiportainen tukijärjestelmä, jonka mukaan jokaiselle koulun aloittavalle lapselle tehdään varhaiskasvatussuunnitelma, päivähoidon piirissä oleville lapsille jo ennen kouluikää.
 
Kolmiportainen malli sijoittaa jokaisen lapsen omalle tasolleen, joko yleisen, tehostetun tai erityisen tuen piiriin.
 
Lähtökohtaisesti tavoitteena on, että jokainen oppilas voisi käydä koulua omassa lähikoulussa. Jos hän tarvitsee tehostettua tai erityistä tukea koulunkäynnissään, sitä koulun tulee lain mukaan myös tarjota.
 
Peltosaaren koulun 230 oppilaasta 38 tarvitsee erityistä tukea ja tehostettua lähes 60. Esimerkiksi kaikista koulun toisen luokan oppilaista jonkinasteista tukea yleisopetuksen rinnalle tarvitsee joka toinen.
 
Rehtori Pasi Jalonen kertoo, että kouluun on keskitetty kaupungin erityisen tuen piirissä olevia oppilaita, joten opettajiakin on sen mukaisesti.
 
– Toisaalta myös erityisen tuen piiriin kuuluvien oppilaiden määrä on kasvanut. Meilläkin erityistä tukea tarvitsisi todellisuudessa useampikin oppilas.
 
Hämeenlinnassa erityistä tai tehostettua tukea tarjotaan yhteensä reilulle 700 perusopetuksen piirissä olevalle oppilaalle. Tämä tarkoittaa noin 13 prosenttia kaikista 6 300 oppilaista.
Palvelupäällikkö Nikke Keskinen lasten ja nuorten palveluista kertoo, että Hämeenlinnan luvut noudattelevat valtakunnalllista keskiarvoa. Keskinen on henkilö, joka tekee kaikki erityisen tuen päätökset Hämeenlinnassa.
 
– Huolena on se, miten voimme taata erityisopetuksen ja mahdollisuudet pienryhmäopiskeluun jatkossa, kun koulutuksesta leikataan. Ryhmät ovat jo nyt täynnä.
 
Erityisesti tehostettua tukea tarvitaan enemmän kuin aiemmin. Keskinen ei osaa sanoa, onko kyse siitä, että ovatko oppilaat todella erilaisia, vaiko siitä, että nykyisin tilanne kartoitetaan jo esiopetuksen puolella.
 
-Joka tapauksessa on hyvä asia, että ongelmat havaitaan entistä aiemmassa vaiheessa, sillä silloin niihin voidaan myös puuttua, ennen kuin erityisen tuen tarve on ajankohtainen.
 
Keskinen uskoo, että Hämeenlinnassa määrärahojen leikkaaminen näkyy ensimmäisenä ryhmäkoissa sekä opettajamäärissä.
 
Ensi vuonna erillisrahoitettujen keinojen, esimerkiksi opettajille tarjotun lisäkoulutuksen tai koulussa työskentelevien sosiaaliohjaajien määrää, vähennetään ainakin puoleen nykyisestä. Osa keinoista saatetaan joutua lakkauttamaan rahanpuutteen vuoksi kokonaan.
 
– Nämä ovat olleet juuri niitä tapoja, joilla oppimisvaikeuksiin on pystytty puuttumaan ajoissa. Tämän kokoisessa kaupungissa kyse on kuitenkin miljoonasatsauksesta, eikä siihen ole mahdollisuutta ilman valtionapua.
 
Kolmiportaisen tuen tavoitteena on se, ettei oppilas joutuisi erityisen tuen piiriin. Portaita kuljetaan ikäänkuin eteen- ja taaksepäin.
Erityinen tuki on tukimuodoista kalleinta, sillä se vaatii eniten resursseja.
 
Tulevaisuudessa leikkaukset voivat johtaa sihen, että kaikki oppilaat, jotka ovat erityisen tuen piirissä ja tarvitsevat pienryhmäopetusta, eivät sitä saa.
 
– Toistaiseksi kaikki, jotka erityistä tuke ovat tarvinneet, ovat sitä myös saaneet. Aika kädestä suuhun kuitenkin mennään. Tulevaisuus ei näytä kovin hyvältä, Keskinen huokaa.
 
– Ihanteellista olisi, että kaikki oppilaat opiskelisivat samassa, isossa ryhmässä ja saisivat silti tarvitsemansa tuen luokassa, sanoo myös Seminaarin koululla työskentelevä Kilpinen.
 
Seminaarin koulussa tukea erityistä tukea tarvitsevat oppilaat opiskelevat pääasiassa pienryhmissä.
 
Syitä opetuksen integroimiseen on useita.
 
Esimerkiksi se, että lapset oppivat sosiaalisia taitoja parhaiten toisiltaan.
 
– Pienryhmissä on vaikeampaa ryhmäytyä ja leikkiä vaikka hippaa, tietää Mari Rissanen.
 
Juuri ryhmäytyminen on luokanopettaja Saarisen mukaan tärkeimpiä asioita lukuvuoden alussa.
 
– On tärkeää, että oppilaalle luokkahuoneesta, opettajasta ja säännöistä tulee ”meidän yhteisiä”. Kun pohja on kunnossa, on helpompi pysyä opetussuunnitelmankin raameissa, eikä mene aikaa turhaan säätöön.
 
Turha säätö voi olla vaikkapa sitä, kun luokka ei hiljene useista opettajan pyynnöistä huolimatta, kun aika kuluu eikä suunniteltuja asioita ehditä käydä tunnilla läpi.
Tai sitä, kun luokkakaverin spontaani ilonkiljahdus aiheuttaa autistisesti käyttäytyvässä oppilaassa raivokohtauksen. Senkaltaiset käytöshäiriöt ovat kaikkien opettajien mukaan hyvin harvinaisia, sillä ainakin yleensä opettaja voi jo etukäteen ennakoida tunteenpurkauksen.
 
Ennakointi edellyttää tietenkin jokaisen oppilaan henkilökohtaista tuntemusta sekä etenkin aikaa lukea kunkin persoonan ”varoitusmerkkejä”.
 
– Koulussa olemisen on oltava kaikille turvallista. Meidän on voitava yhtä lailla huolehtia sekä erityisen tuen että yleisen tuen oppilaista. Jos opettaja on luokassa yksin 27 oppilaan kanssa, josta osa on erityisen tuen piirissä, on se käytännössä mahdotonta, Rissanen sanoo.
 
Vanhempien huoli liittyy usein juuri integrointiin ja siihen, miten opettajat takaavat laadukkaan opetuksen myös niille, jotka eivät varsinaista tukea tarvitse.
Riihimäellä vanhempien kanssa on keskusteltu juurikin siitä, miten opettajat takaavat yleisen tuen piirissa oleville oppilaille työrauhan.
 
– Eivät mitenk��än, jos resursseja kiristetään, Rissanen vastaa.
 
Erityisopetus on ottanut aimo harppauksen eteenpäin siitä parin-, kolmenkymmenen vuoden takaisesta järjestelmästä, jolloin erityisoppilaat vain yhtäkkiä hävisivät kesken lukukautta.
 
– Siihen aikaan eroteltiin oppilaat kuulovammaisten, liikuntarajoitteisten ja tarkkista tarvitsevien ryhmiin. Pienryhmäopetus ei läheskään aina toimi, sillä ainakin käytöshäiriöiden kohdalla pulmat usein ruokkivat toisiaan, muistuttaa Anna Kilpinen.
 
Mari Rissasen mukaan erityisopetus on mennyt hyvään suuntaan. Hän kuitenkin muistuttaa, että erityisopetuksen integrointi ei saa olla säästökeino.
 
– Tällä mallilla on oltava selkeät rajat. Ryhmäkokojen on pysyttävä kohtuullisina ja aikuisten määrä luokassa on oltava riittävä, jotta pystymme vastaisuudessakin yksilökohtaiseen opetuksen suunnitteluun. HÄSA

Päivän lehti

4.4.2020