Kanta-Häme

Yhdessä kaapista ulos!

Sibeliuksen syntymäkaupunki -säätiön hallitus kokoontui tiistai-iltana pohtimaan Sibeliuksen 150-vuotisjuhlavuoden ohjelmaa.

Säätiön hallitus vahvisti ohjelman kevään osalta, mutta se julkistetaan yhdessä kaupungin kanssa ensi viikolla.

Säätiön hallitus pystyi varmistamaan ja allekirjoittamaan säätiön ohjelman ainoastaan keväältä. Se johtuu siitä, että rahoitus on monimutkainen ja kytköksissä myös opetusministeriön valtionapuun. Myös kaupunki on korvamerkinnyt rahaa muun muassa Sinfonia Lahden kanssa tehtäviin konsertteihin.

Syksyn ohjelma jää vielä vahvistamatta epävarman rahoituksen vuoksi.

Markkinointi alkanut

Sibeliuksen syntymästä tulee kuluneeksi 150 vuotta ensi vuonna. Juhlavuotta on valmisteltu vuosia, mutta rahoitusongelmien vuoksi juhlavuoden ohjelmaa rukataan viime metreillä. Se on hankaloittanut juhlavuoden markkinointia.

Ohjelma pitäisi saada kokonaisuudessaan valmiiksi mahdollisimman pikaisesti, jotta juhlavuoden tapahtumia voidaan ryhtyä myymään.

Kaupungin juhlavuosien projektipäällikkö Antti Vihinen myöntää, että markkinointi pitäisi saada käyntiin pian, jotta juhlavuosi ei kärsi.

Kaupunki vastaa juhlavuoden markkinoinnista. Ohjaustoimintaryhmää vetää Sari Rautio.

Milloin markkinointi alkaa, Sari Rautio?

– Kyllähän juhlavuotta on jo markkinoitu. Muun muassa Antti Vihinen oli Pietarissa markkinoimassa ensi vuotta. Joulukuu on keskeinen asia.

”Punnertamista riitää”

Säätiön johtaja Erkki Korhonen yhdessä henkilökuntansa kanssa suunnitteli ja tarkisti keskiviikkona juhlavuoden ohjelmaa.

– Pyrimme rakentamaan ohjelman mahdollisimman kustannustehokkaasti. Vuodesta tulee niin hieno, upea ja mahtava kuin mahdollista. Punnertamista kuitenkin riittää.

Projektipäällikkö Antti Vihinen sanoo, että kaupungin juhlavuosi on ollut auki sen vuoksi, että säätiön ohjelma on ollut auki, sillä kaupunki ei halua päällekkäisiä tapahtumia.

Kaupunki päätti omat avustuksensa myös kuukausi sitten, eikä säätiö voinut ennen kaupungin päätöksiä vahvistaa omaa ohjelmaansa. (HäSa)