Kanta-Häme

Yhdistyksille halutaan avata tie kouluille

Koululaisten iltapäivätoimintaa saattaa Riihimäellä ensi syksyllä vetää kaupungin ohjaajien lisäksi myös joku yksityinen yrittäjä tai seura. Jos iltapäivätoiminnan ulkoistamista päätetään kokeilla, liikkeelle on tarkoitus lähteä kolmen Eteläisen koulun ryhmästä.

Ajatus ostopalvelusta on itänyt pitkään. 4H-yhdistys jätti jo vuonna 2011 kaupungille tarjouksen, mutta tuolloin koulutuslautakunta päätyi järjestämään toiminnan kokonaan itse.

Sama linjapäätös tehtiin alkuvuodesta kasvatus- ja opetuslautakunnassa ensi lukuvuodelle, mutta tällä kertaa kaupunginhallitus päätti käyttää otto-oikeuttaan.

Otto-oikeus merkitsee, että lautakunnan päätös käsitellään uudelleen kaupunginhallituksessa.

Hallitus voi muuttaa lautakunnan päätöksen ja iltapäivätoiminnan järjestämisen ulkoistamista saatetaan lopulta sittenkin päättää kokeilla muutamassa ryhmässä.

Koko toiminnan ulkoistaminen vaatisi julkista kilpailuttamista, mutta kokeilun kustannukset jäävät alle kilpailutusrajan eli 30 000 euron vuodessa.

Syksyllä osa jää jonoon

Toiminnan antaminen yhdistykselle tai yksityiselle jakaa mielipiteet jyrkästi kahteen vastakkaiseen leiriin.

Nykyisellään 18 lapsiryhmää yhdeksällä koululla vetävät kaupungin omat ohjaajat. He työskentelevät aamupäivisin luokissa tukea tarvitsevien lasten koulunkäyntiavustajina ja siirtyvät sitten ohjaamaan iltapäivätoimintaa.

Kasvatus- ja opetuslautakunnan jäsen Patricia Megyaszai (vas.) puolustaa nykyjärjestelmää, jossa ajatellaan ennen kaikkea lapsen etua. Hän painottaa koulun ja kodin kasvatuskumppanuutta, joka toteutuu nyt onnistuneesti.

– Nykyjärjestelmä on äärimmäisen kustannustehokas. Keskeinen haaste pitäisi olla iltapäivätoiminnan laajentaminen kaupungin omana toimintana.

Iltapäivätoiminnan koordinaattori Tiina Järvinen kertoo iltapäivätoimintaan olevan ensi syksynä jonoa. Yli puolet ensimmäisen luokan oppilaista on ilmoittautunut ryhmiin ja kolmasosa toisluokkalaisistakin.

– Meillä on 270 paikkaa ja ilmoittautuneita on 303. Parhaimmillaan yhdistyksen tai yrittäjän vetämä ryhmän avulla voitaisiin purkaa lähes jonoa, mutta siihen tarvitaan kuitenkin kaupungin rahaa ja tiloja, joista jo tällä hetkellä on pulaa.

– Jos määrärahaa ja lisätilaa olisi käytettävissä, perustaisimme lisäryhmiä kaupungin iltapäivätoimintaan jonoon jääneille lapsille, toteaa Tiina Järvinen.

4H katsoo ja odottaa

Kaupunginhallituksen jäsen ja 4H-yhdistyksen puheenjohtaja Riitta Takala (kok.) toteaa, että 4H on yhdistys, jonka toimintaan kuuluu iltapäivätoiminnan järjestäminen. Yhdistys odottelee nyt, mitä kaupunginhallitus päättää.

– Jos tulee eteen tilanne, jossa iltapäivähoitoon tarvitaan täydentävää toimintaa ulkopuoliselta järjestäjältä, yhdistys pohtii tilannetta. Joka tapauksessa puhutaan määrärahoista, joko kaupungin omalle toiminnalle tai ulkopuoliselle, Riitta Takala sanoo.

Riitta Takala korostaa, että kaupunginhallitus käytti otto-oikeuttaan ennen kaikkea turvatakseen vaihtoehdon ja täydentävän toimintamallin nykyisen oheen. Malli voisi mahdollistaa vaikkapa ensi syksyn jonojen purkamisen, mikäli siihen löytyy määrärahaa. (HäSa)

Päivän lehti

29.1.2020