Kanta-Häme

Yhtä suurta mansikkaperhettä

Kankaisten marjatilan kiireisessä pakkaamossa posket ovat punaisina paitsi mansikoilla, myös työnjohtajana toimivalla virolaisella Kylli Suvella.
 
Parhaimmillaan pakkaamon läpi saattaa päivässä mennä lähes tuhatkunta kiloa mansikkaa Suven vastatessa laaduntarkkailusta. Homeiset ja raa’at marjat eivät myyntiin kelpaa.
Kankaisten marjatilan emäntä Pirkko Kämäri kuvailee Kylli Suvea koko paikan hengettäreksi.
 
– Ei tästä ilman Kylliä tulisi mitään! Tällaiset työntekijät, jotka sitoutuvat tähän työhön, ovat kullan kalliita.
 
Suvi toimii myös työnjohtajana. Hänen tehtäviinsä kuuluu lisäksi kouluttaa uudet tulokkaat töihin.
 
Ensin houkutteli raha, sitten tunnelma
Suven perhe on saapunut joka kesä vuodesta 1998 lähtien Virosta Hämeenlinnaan auttamaan Kämärin perhettä mansikanpoiminnassa.
 
Kokoonpano vaihtelee vuosittain, ja tänä vuonna mukana on Kylli-äidin lisäksi vain poika Hendrik. Perheeseen kuuluu kaikkiaan kolme lasta, jotka ovat joinain vuosina olleet kaikki äitinsä mukana matkassa. Sähkömiehenä toimiva isä ei poimintakeikoille ole koskaan lähtenyt.
 
– Kun tulimme tänne ensimmäisiä kertoja, tulimme rahan perässä. Nyt se on muuttunut. Meitä pidetään täällä kuin omaa perhettä. On jo rutiinia tulla joka kesä, ja haluamme tulla auttamaan, kertoo Kylli Suvi, joka asuu perheineen Laevan kunnassa Tartumaalla.
 
– Tämä on minulle kuin lomaa, vaihtelua opettajan työstä. Saa olla ulkona ja nauttia raittiista ilmasta ja kauniista maisemista, Suvi lisää ja kertoo ehtivänsä osallistua mansikanpoimintaan pari tuntia aamuisin ennen pakkaamoon siirtymistä.
 
Tänä kesänä tienesteille Suomeen on lähtenyt myös Kylli Suven hyvä ystävä Pille Sõster, Hendrik Suven paras ystävä sekä serkkupoika, perheen tyttären hyvä ystävä sekä Kylli Suven kaksi oppilasta.
 
Sitoutuminen kaiken a & o
Marjatilalliset Pirkko ja Mika Kämäri joutuivat 90-luvun lopulla etsimään ulkomaalaisia poimijoita, koska suomalaisille työ ei oikein maittanut.
 
– Tuli kesiä, jolloin rekrytoimme tänne 30 poimijaa, ja kun kausi lähti liikkeelle, heistä karsiutui heti puolet pois. Ensimmäisen työviikon jälkeen lopuistakin karsiutui puolet pois. Tämä toistui useampana kesänä. Totesimme, että meidän on löydettävä luotettavia ihmisiä, jotka pysyvät tässä koko sesongin, Pirkko Kämäri muistelee.
 
Suven perheen valintaa pariskunta ei ole joutunut katumaan. 
 
– He ovat osa tätä juttua ja osa perhettämme. Aluksi he asuivat monta vuotta meidän kodissamme. Nyt olemme olleet ”asumuserossa” kolme vuotta, kun he ovat asuneet parina kesänä naapurista vuokratussa kolmiossa, ja täksi kesäksi olemme rakentaneet heille omat vierasmajat, Pirkko Kämäri kertoo.
 
Kahdeksan virolaispoimijan lisäksi on tänä vuonna poimintatyössä kaksi suomalaista ja yksi Suomessa asuva thaimaalainen. Osa työskentelee pari viikkoa, osa 5–6 viikkoa. Työpäivät ovat pääsääntöisesti 8-tuntisia.
 
Tehtäviin kuuluu myös penkkien kitkeminen, vadelmien ja herneiden poimiminen, satokauden jälkeen vanhojen mansikkamaiden poistaminen sekä hukkakauran kitkeminen viljamailta.
 
Vaihtelua arkityölle
Kylli Suvi ei pidä työtä fyysisesti liian raskaana – tai ei ainakaan myönnä sitä.
 
– Olen sanonut, että niin kauan tulen kuin paikat liikkuvat. Ja kyllähän sitä jaksaa, kun lepää välillä.
 
Kolmatta kertaa mansikanpoimintaan osallistuva Pille Sõster sen sijaan kertoo miettineensä pitkään, lähteäkö mukaan vai ei.
 
– Mietin, onko työ liian raskasta. Tämä on kuitenkin täysin erilaista työtä kuin mitä teen Virossa. Keho on tottunut istumaan tietokoneen vieressä, sanoo Sõster, joka työskentelee kirjanpitäjänä Viron kansallismuseossa Tartossa.
 
Hän on kuitenkin viihtynyt mansikanpoimijana.
 
– Ei tarvitse ajatella mitään: ei murheita eikä laskuja. Saa laittaa aivot narikkaan. Ja jos vain makoilisin lomallani palmujen alla, minulla olisi pelkkiä menoja, mutta täällä ”lomaillessani” saan tuloja. Aion lähteä näillä rahoilla katsomaan siskoani Amerikkaan, Sõster sanoo.
 
Kaupungin iltahumu ei viettele
24-vuotiaalla Hendrik Suvella on menossa kymmenes kesä mansikanpoimijana Kankaisten marjatilalla.
 
– On tärkeää saada rahaa. Opiskelen yliopistossa maanviljelystä, ja pärjään täältä saamallani palkalla koko vuoden.
 
Hendrik Suvella on mukanaan neljättä vuotta myös hyvä ystävänsä.
 
– Kysyin häneltä aikoinaan, että haluatko lähteä Suomeen tekemään rahaa.
 
Nuoret miehet ovat nauttineet siitä, että pääsevät eroon kotimaansa rutiineista. Vaikka illat ovat työpäivien jälkeen vapaita, Hämeenlinnan yöelämän humuun he eivät ole kaivanneet.
 
– En juhli täällä. Teen sitä Virossa tarpeeksi. Iltaisin pelaamme korttia, katselemme elokuvia, käymme saunassa ja uimme.
 
Viime kesä tilalla Hendrik Suvelta jäi väliin, koska hän suoritti asevelvollisuuttaan Viron armeijassa. 
 
– Luulen, että tämä on kuitenkin viimeinen kesäni täällä. Ei enää mansikoita minulle, kiitos! hän naurahtaa.
 
Pirkko Kämäri vieressä kauhistuu ja ryhtyy heti tarjoamaan hänelle traktoritöitä ensi kesäksi.
 
– Voimme keskustella asiasta, Hendrik Suvi lupaa miettiä asiaa.
 
Traktorilla ajelu sattuu olemaan hänen lempipuuhiaan ja myöskin yksi syy, miksi hän haluaa maanviljelijäksi. Tavoitteena on tulevaisuudessa omistaa tila, jolla hän viljelisi maata.
 
Parasta on perheen yhdessäolo
Kun Kylli Suvelta kysyy, mikä mansikanpoimintareissuilla on parasta antia, hän ajattelee heti yhdessäoloa perheensä kanssa.
 
– Täällä pääsen lähemmäs lapsia kuin Virossa. Talvisin kaikilla on omat menonsa. Lisäksi kuulen mansikkapelloilla asioita lapsista, joita en heistä muuten tietäisi, kun he juttelevat kavereidensa kanssa.
 
– Ja saahan täällä syödä mansikoita – ilmaiseksi! Kylli Suvi lisää nauruun purskahtaen. (HäSa)
 

Päivän lehti

26.9.2020

Fingerpori

comic