Kanta-Häme

Yhteinen opisto vesittyi

Kansalaisopistojen yhdistyminen Riihimäen seutukunnalla ei toteudu. Hyvinkään, Riihimäen, Hausjärven ja Lopen opistot jatkavat kaikki itsenäisinä. Hausjärven opiston rehtori johtaa jatkossakin myös Lopen opistoa.

Neljän opiston kimppa-ajatus kaatui jo kolme vuotta sitten, kun Hyvinkää jättäytyi hankkeesta. Tällä viikolla Riihimäen sivistyslautakunta otti kielteisen kannan Lopen, Hausjärven ja Riihimäen yhteiseen opistoon.

Kolmen yhteisopistossa järjestämisvastuu olisi jäänyt Riihimäelle, joka ei kuitenkaan hyötyisi yhdistymisestä kurssitarjontana tai taloudellisesti.

Hausjärven ja Lopen opistojen yhteisen rehtorin vakanssin lopettamisesta saatava hyöty jäisi ehkä jopa pienemmäksi kuin kuntiin jäävien opiston sivupisteiden ylläpito.

Hausjärven ja Lopen opistojen rehtori Erja Karvinen toteaa, että opistot jatkavat nykyisellään.

– Yhdistyminen olisi hyödyttänyt vain, jos se olisi toteutunut neljän opiston kesken. Hyvinkäällä on meitä muita huomattavasti vahvempi vakinaisten opettajien joukko, joka vahvistaa merkittävästi toiminnan suunnittelua ja ylläpitoa, Erja Karvinen toteaa.

Yhdistämisajatusta on pyöritelty vuodesta 2011. Kolme vuotta sitten valmistuneessa selvityksessä opistot ajateltiin kytkeä ammatillista koulutusta antavan Hyrian tytäryhtiöksi.

Hyvinkään sivistystoimenjohtaja Pentti Halonen kertoo, etteivät kaupungin poliitikot syttyneet ajatukselle. Hyvinkää jättäytyi yhdistämisvalmistelusta ja neuvotteluista pois.

– Meillä näyttää vallitsevan henki, ettei yhdistäminen tuo etuja. Ei ole järkevää lisätä byrokratiaa. Sen sijaan täällä halutaan tiivistää yhteistyötä opistojen kesken, kertoo Pentti Halonen.

Hyvinkää on jo vahvistanut yhteistyötä ja työnjakoa Riihimäen opiston kanssa erityisesti maahanmuuttajien kotouttamisessa.

Muuttajat ohjataan Riihimäen opistoon maahanmuuttajien perusopetukseen. Hyvinkään opisto taas tarjoaa päiväaikaan päivittäistä nonstop-periaatteella pyörivää kieliopetusta koko alueen maahanmuuttajille.

Opistojen yhdistämishankkeen kariuduttua Riihimäki vahvisti oman opistonsa asemaa yhdistämällä taiteen perusopetuksen hallinnollisesti kansalaisopistoon. Viime vuonna yhdistettiin hallinnollisesti kansalaisopisto, musiikkiopisto sekä lasten ja nuorten taidekoulu.

Kahden pienen opiston yhdistäminen naapurikaupungin opistoon nousi uudelleen esiin tänä vuonna, kun Lopen kunnanjohtaja Karoliina Frank pyysi asiasta Riihimäen kaupunginhallituksen virallista lausuntoa.

Riihimäen sivistyslautakunnan laatima kielteinen lausunto etenee kaupunginhallituksen käsittelyyn. Hyvinkäällä opetuslautakunta ei enää käsittele asiaa virallisesti, mutta keskustelee aiheesta ensi viikon kokouksessaan. HÄSA