Kanta-Häme

Yhteisyritys tuottaa Hattulan terveyspalvelut, mutta ei rakenna

Hattulan valtuusto päätti keskiviikkona tontin myymisestä Pihlajalinna-konsernille uuden terveysaseman ja samalla hyvinvointikeskuksen toteuttamista varten.

Terveysaseman toteuttaminen on ollut mukana Hattulan perusterveydenhuollon hankinnassa alusta alkaen, ja kilpailutukseen ilmoittautuneet yritykset kävivät muun muassa tutustumassa Parolan terveysasemaan sekä vanhan kunnanviraston tonttiin ennen tarjousten jättämistä.

Hankinnassa edellytettiin, että yritykset esittävät oman ratkaisunsa terveysaseman toteuttamiseksi ja sitoutuvat siihen. Kunta taas sitoutui osoittamaan terveysasemalle tontin.

Kunta ja kilpailutuksen voittanut yritys eli Pihlajalinna perustavat yhteisyrityksen, josta Pihlajalinnan osuus on 51 prosenttia ja kunnan 49. Tämä yhteisyritys tuottaa jatkossa kilpailutetut palvelut.

Sen sijaan yhteisyritys ei rakennuta uutta hyvinvointikeskusta, vaan sen tekee Pihlajalinna yksin, toisin kuin Hämeen Sanomien torstain jutussa kerrottiin. Sitä ei myöskään rakenneta yhteisyrityksen nimiin, vaan omistaja voi olla esimerkiksi Pihlajalinna tai jokin muu taho. HÄSA

 

Päivän lehti

28.5.2020