Kanta-Häme

Yksi kinkkukeksi ja toinen parmesaanilla, kiitos ja hau

Rähinäksi menee kahvilassa keskellä sunnuntaipäivää. Asiakkaat kiistelevät kekseistä Kanta-Hämeen eläinklinikan pihaan Ravintolapäivän kunniaksi avatussa Café Kippurassa.

Japanilaisten shiba-koirien kasvattajat lähtivät ensi kertaa mukaan Ravintolapäivän viettoon. Ideana oli se, että ulkokahvilaan olivat tervetulleita sekä ihmiset että koirat.

Koirilta kahvilan nimikin on peräisin: shiban häntä on niin tiivis kippura, että näyttää erehdyttävästi korvapuustilta.

– Ajattelin, että kennelporukalla voisi tehdä muutakin kuin käydä näyttelyissä, kertoo idean äiti, lastenhoitaja ja koiraharrastaja Jenni Ilveskero.

Koiraharrastajat viettivät edellisen illan leipomalla muun muassa feta-tomaattikierteitä ja pullaa. Ennen kaikkea loihdittiin koirankeksejä. Niistä syntyi suorastaan erillinen menu.

– Maksaa, jauhelihaa, parmesaania, kinkkua, luettelevat Ilveskero ja ravintolapäivän grillivastaava Jaana Järvinen.

Monet ovat kysyneet, onko shiba-koira kettu. Ilmeessä on kieltämättä samaa.

– Itämaisuutta, pohtii Seon-kenneliä pyörittävä Päivi Ursachi.

Mikä shiba sitten on koiriaan? 1980-luvun lopulla Suomeen rantautunut rotu näyttää myös suomenpystykorvalta.

– Peruskoira. Perusterve ja itsepäinen, Ursachi nauraa.

Yhteensä Hämeenlinnan keskustan tuntumassa toimi sunnuntaina kymmenkunta erilaista pop up -ravintolaa. (HäSa)

Päivän lehti

3.6.2020