Kanta-Häme

Yle Hämeen uudeksi päälliköksi Päivi Kuisma

Yle uudistaa alueyksiköidensä toimintamalleja ja työtapoja. Yle Hämeen uutena päällikkönä aloittaa 22. huhtikuuta Päivi Kuisma. Kuisma työskentelee tällä hetkellä päällikkönä Yle Lahdessa, joka kuuluu hänen vastuualueeseensa myös jatkossa.

Vajaan vuoden Yle Hämeen päätoimittajana ollut Eero Hyvönen siirtyy Pasilaan alueiden johtotiimiin, johon kuuluvat myös Kimmo Sarlin ja Noora Santavuori. Ylen uutis- ja ajankohtaistoiminnan aluetoiminnan päällikkönä jatkaa Jyri Kataja-Rahko.

– Uudistus vahvistaa Ylen alueellista toimintaa. Olemme ottaneet käyttöön uutta tekniikkaa ja ratkaisuja. Uudistuksista huolimatta Ylen nykyiset alueyksiköt säilyvät itsenäisinä ja kaikilla on jatkossakin omat toimituksensa, sanoo Kataja-Rahko.

Etelä-Hämeelle omat tv-uutiset

Yle perustaa Tampereelle alueellisen keskuksen, johon tulevat Yle Tampereen aluetoimitus, nykyinen Tampereella sijaitseva Ylen ajankohtaistoimitus ja Suomen alueellisten tv-uutisten tekninen tuotanto. Samalla alueellisten tv-uutisten määrää lisätään ja Kanta- ja Päijät-Häme saavat oman uutislähetyksensä. Nykyisin aluekokonaisuuteen kuuluva Tampereen seutu irrotetaan omaksi uutislähetyksekseen.

Alueellisten televisiouutisten tuotanto Tampereen Mediapolis-studiossa alkanee ensi syksynä.

Ylen toimintamallin uudistus on jo tuottanut tulosta. Alueelliset tv-uutiset siirtyivät tammikuussa ykköskanavalle, mikä on kolminkertaistanut katsojaluvut noin 700 000:een. (HäSa)