Kanta-Häme

Yle: Kiemungin tuomio pysyi ennallaan hovioikeudessa

Turun hovioikeus on pitänyt ennallaan Iisakki Kiemungin saaman tuomion yksityiselämää loukkaavasta tiedon levittämisestä. Asiasta uutisoi ensimmäisenä Yle.

Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston puheenjohtajana toiminut Kiemunki (sd.) lähetti vuonna 2014 sähköpostitse kaupunginvaltuuston edustajille kaupunginhallituksen silloista varapuheenjohtajaa Lulu Rannetta (ps.) koskevan elatusaputuomion.

Elatusapuriitaa koskeva ratkaisussa olivat näkyvissä Ranteen lasten henkilötunnukset ja Ranteen varallisuuteen liittyviä tietoja. Oikeuden mukaan Kiemungin olisi pitänyt peittää tekstistä osat, jotka sisältävät henkilötietoja.

Käräjäoikeus tuomitsi Kiemungin viime vuonna 20 päiväsakkoon, eli maksamaan yhteensä 940 euroa. Lisäksi Kiemunki tuomittiin maksamaan henkisestä kärsimyksestä ja oikeudenkäyntikuluista yhteensä 2 500 euroa.

Kiemunki joutuu Ylen mukaan maksamaan Ranteelle myös hovioikeuden oikeudenkäyntikuluja yli 1 100 euroa.

Kiemungin osalta oikeudenkäyntiasia on loppuun käsitelty.

– En halua hakea valituslupaa Korkeimmasta oikeudesta, vaan mennä elämässä ja asioissa eteenpäin, Kiemunki viestittää Hämeen Sanomille.

Myös Lulu Ranne kertoo olevansa tyytyväinen päätökseen.

– Rajat on asetettu ja perheen yksityisyyden turvaaminen rajattu, hän tiivistää.

Päivän lehti

2.6.2020