Kanta-Häme

Yleispoliitikko unelmatyössään

Kansanedustaja Sanni Grahn-Laasosen kotona on harrastettu viime kuukausien aikana ankaraa kalenterijumppaa.

Eduskuntatyön ja muiden luottamustehtävien lisäksi kevääseen kuului Euroopan parlamenttiin nousseen Henna Virkkusen vaalipäällikkönä toimimista ja kesäkuun puoluekokoukseen valmistautumista. Tähän kaikkeen on soviteltu perhe-elämä ja reilun vuoden vanhan Sylvia-tyttären hoitoon viemiset ja haut.

– Onneksi meillä on hyvät tukiverkot ja Artulla joustava työ, Grahn-Laasonen huokaisee.

Vaikka eduskunta on virallisesti vetäytynyt jo kesätauolle, aikoo Grahn-Laasonen jatkaa vielä työntekoa. Avustaja Paula Siltanen on täyttänyt kalenteria ja eduskunnassa Grahn-Laasonen vilahtelee vielä ensi viikollakin. Tarkoitus on hoitaa rästiin jääneitä asioita ja tavata ihmisiä.

Vaikka kevät ja alkukesä ovat olleet kiireisiä, on Grahn-Laasonen enemmän kuin tyytyväinen.

Isot asiakokonaisuudet ovat nytkähtäneet eteenpäin, työ on maistunut. Kaiken kruunuksi kesäkuun puoluekokouksessa tuli tavoiteltu puolueen varapuheenjohtajuus.

Valinnan jälkeen Grahn-Laasosen käteen soviteltiin julkisuudessa ministerin salkkua. Yleisönosastoilla ihmeteltiin, millä työkokemuksella varapuheenjohtajuus saati ministerin salkku 31-vuotiaalle Grahn-Laasoselle sopisivat.

Varapuheenjohtajuudestaan forssalaisella ensimmäisen kauden kansanedustajalla on selkeä näkemys.

– Kokoomus on aina ollut se puolue, joka uudistaa Suomea. Luulen, että minun valintani puoluekokouksessa oli se tulevaisuusvalinta. Puoluejohtoon haluttiin saada myös uuden sukupolven edustajia ja uusia ajatuksia.

Kansanedustajana Grahn-Laasonen sanoo pyrkineensä olemaan aloitteellinen. Samaa linjaa on tarkoitus jatkaa myös puolueen varapuheenjohtajan roolissa.

Itseään Grahn-Laasonen luonnehtii yleispoliitikoksi. Hän istuu kahdessa valiokunnassa – työelämä- ja tasa-arvovaliokunnassa sekä sosiaali- ja terveysvaliokunnassa. Omat mielenkiinnon kohteet löytyvät pitkälti näiden sisältä.

Omista poliittisista haaveista kysyttäessä saadaan poliitikon vastaus.

– Olen nyt niin unelmatyössäni, että aion jatkaa tällä tiellä. Otan tietysti vastaan kaikki ne tehtävät, jotka eteen tulee. Olen valmis tarttumaan haasteisiin, jos mahdollisuuksia tulee.

Puolueen varapuheenjohtajuus avaa uusia ovia. Jatkossa Grahn-Laasonen kuuluu ministeriryhmän kokoonpanoon ja jos kokoomus on seuraavien vaalien jälkeen hallituksessa, on hän mukana yhtenä hallitusohjelmaneuvottelijana.

Toimituksissa Grahn-Laasonen tunnetaan aktiivisena tiedottajana.

Hän ottaa herkästi kantaa asioihin, mutta myös pyrkii nostamaan asioita keskusteluun. Hän luonnehtii itseään yleispoliitikoksi, joka kuitenkin pystyy tarvittaessa sanomaan ääneen ”en tiedä”.

– Tämän työn haastavuus on siinä, että asioita on niin paljon. Yhden päivän aikana esiin nousevat asiat voivat olla ihan laidasta laitaan. Ei voi ajatella niin, että tietäisi kaikesta kaiken.

Milloin olet epämukavuusalueellasi?

– Joka päivä tulee sellaisia hetkiä! Kun tulee esimerkiksi hallituksen esitys merimiesten työehdoista käsittelyyn. Siinä on vain pakko luottaa parhaisiin asiantuntijoihin, joita valiokuntatyöskentelyssä kuulemme.

Grahn-Laasonen on antanut edustajakautensa aikana useita tiedotteita yksin, mutta myös puoluetoveri Lasse Männistön kanssa. Viime vuonna kaksikko julkaisi pamfletin, johon oli listattu 46 turhaa lakia tai sääntöä. Ykköseksi nousi tähtisadetikun kielto alle 18-vuotiailta.

– Olen iloinen, että aloite sääntelyn purkamisesta on johtanut johonkin. Esimerkiksi hallitusohjelmaan kuuluvan rakennepoliittisen ohjelman yhteydessä on sovittu, että kunnille ei säädetä enää uusia velvoitteita, jos ei samassa suhteessa pureta vanhoja. On sovittu myös, ettei teollisuutta kuormiteta uusilla velvoitteilla. Ministeriötasolla tehdään myös karsimista – mietitään, mistä voitaisiin luopua.

Yhteiskunnallinen vaikuttaminen ja politiikka ovat vetäneet Grahn-Laasosta puoleensa kouluajoista saakka. Ensimmäinen isompi sykäys tähän suuntaan oli Suomen Lukiolaisten liiton varapuheenjohtajuus alle parikymppisenä. Valtiotieteen maisteriksi kouluttautunut Grahn-Laasonen on työskennellyt mm. Iltalehden toimittajana sekä Tukholman-kirjeenvaihtajana.

Viime eduskuntavaalien alla hän toimi silloisen ulkoministerin, Alexander Stubbin lehdistöavustajana. Omaan kampanjaan tuli siivitystä Stubbin lisäksi Ben Zyskowicziltä.

Stubbin ja Grahn-Laasosen tiet kohtasivat ensimmäisen kerran kymmenen vuotta sitten. Stubb pyrki silloin Euroopan parlamenttiin ja silloinen Grahn kavereineen viritteli tuolloin Forssaan eurooppakeskustelua. Toimittajana työskennellessään Grahn-Laasonen haastatteli Stubbia useamman kerran.

Viitisen vuotta sitten, eduskuntakeikan jälkeen, puhelin sitten soi.

– Alex tässä terve. Suora kysymys: tarvitsen lehdistöavustajan, lähdetkö?

Suoraan kysymykseen suora vastaus oli saman tien lausuttu ”joo”. Reilun parin vuoden jälkeen Grahn-Laasonen lähti itse ehdolle eduskuntavaaleihin.

– Tämä on ollut unelmatyöni. Valtiotieteitä lähdin jo opiskelemaan sillä ajatuksella, että haluan olla vaikuttamassa yhteiskunnallisiin asioihin. Tähän olen tähdännyt lukiovuosista lähtien.

Unelmatyölleen Grahn-Laasonen lähtee keväällä hakemaan jatkoa. Vaalityö istuvilla kansanedustajilla alkanee kunnolla vasta ensi vuoden puolella, kunhan syksyn isot asiakokonaisuudet on saatu käsiteltyä.

Kaikkea tätä ennen on kuitenkin tarkoitus vetää hetki henkeä.

– Kokonaan en halua irrottautua politiikasta ja uutisvirrasta lomallakaan, sillä osallistun asioihin mielelläni. Lisäksi varapuheenjohtajuus velvoittaa ja tuurauksista onkin jo alustavasti sovittu varsinaisen puheenjohtajan loman ajaksi. (HäSa)