Kanta-Häme

Ympäristötaidenäyttely ilahduttaa Kaupunginpuiston rantareitillä

Hämeenlinnan taiteilijaseuran juhlanäyttely Viiva sai jatkoa toukokuun lopulla.

Toiseen viivaan kuuluu yhdeksän Kaupunginpuiston rantareitin varrelle sijoiteltua ympäristötaideteosta.

– Halusimme avata näyttelymahdollisuuden myös muille kuin hämeenlinnalaisille taiteilijoille, näyttelyn toinen kuraattori Piia Lieste kertoo.

Lieste itse pitää ajatuksesta, että taide tuodaan ulos gallerioista lähemmäs ihmisiä.

– Olemme todella iloisia, että kaupunki antoi Kaupunginpuiston käyttöömme.

 

Lieste kertoo näyttelyn nimen olleen myös sen teema. Taiteilijoita pyydettiin toteuttamaan oma näkemyksensä toisesta viivasta.

Aiheeseen on tartuttu hyvin eri tavoin. Osalle taiteilijoista viiva on ollut kuvainnollinen, osalle konkreettinen kuvauskohde.

Näyttelyn teoksissa toistuu viivan lisäksi myös muita yhteisiä teemoja. Pinnalla ovat esimerkiksi huoli ympäristöstä, mikä on tyypillistä ympäristötaideteoksille.

Teoksissa näkyy myös ajallisuus. Näyttelyn ympäristö muuttuu kesän edetessä, mikä vaikuttaa myös itse taiteeseen.

Näyttelyssä olevan tamperelaisen Kissankulta Kollektiivin teoksessa ajan vaikutus luontoon ja kasvuun on mukana myös konkreettisesti. Kaupunginpuiston matonpesupaikalle pystytettyihin pieniin mökkeihin on kylvetty siemeniä.

– Emme tiedä, mitä kasveja niihin on istutettu, Lieste kertoo.

 

Forssalaiset taiteilijat Jenni Kalsola ja Niina Laitonen tekivät näyttelyyn raskaustestipuikoista rakennetun himmelin. Heille toisesta viivasta oli ensimmäisenä tullut mieleen raskaustestin näyttämät viivat: kaksi raskaana, yksi ei-raskaana.

– Olemme työskennelleet aiemminkin yhdessä. Kysyin Niinalta, lähtisikö hän tekemään kanssani teosta raskaustesteistä. Niina vastasi heti kyllä, Kalsola kertoo.

Himmelin muotokieleen on haettu vaikutteita dna:n kiharaisuudesta. Sillä halutaan kiinnittää huomiota lapsettomuuteen ja toisaalta siihen, miten helppoa toisille lasten saaminen on. Tähän liittyy myös teoksen nimi: Ihme.

Himmelin tekovaiheessa he olivat saaneet apua ystäviltään.

– Onneksi yksi ystävämme oli raskaana eli osassa testeistä on kaksi viivaa, Laitonen kertoo.

 

Piia Lieste kertoo näyttelyn suunnittelun alkaneen jo vuosi sitten. Näyttelyn toisena kuraattorina toimii Anna-Kaisa Haanaho.

– Kiersimme Anna-Kaisan kanssa aluetta, ja katsoimme valmiiksi paikkoja, joihin teoksia voisi sijoittaa.

Taiteilijat saivat myös itse vaikuttaa teostensa paikkoihin etenkin pystytysvaiheessa.

Aluetta oli suunniteltu silloin, kun puissa ei vielä ollut lehtiä, joten maisema oli ehtinyt muuttua jonkin verran.

– Tiesimme taiteilijoiden luonnosten perusteella suunnilleen, mitä heiltä on tulossa.

 

Lieste ja Haanaho käyvät säännöllisesti tarkastamassa ja huoltamassa teoksia.

Kissankullan teokseen saavat kajota myös muut.

– Jos kasvit vaikuttavat janoisilta, on jopa toivottaa, että ihmiset kastelisivat niitä, Lieste sanoo.

Hän kertoo näyttelyn herättäneen jo pystytyspäivänä ilahduttavan paljon kiinnostusta ohikulkijoissa.

– On ollut hauska kuulla, miten ihmiset tulkitsevat teoksia. Monille tulee mieleen asioita, joita itse ei ole tullut edes ajatelleeksi.

Ympäristötaidenäyttely Toinen viiva, 25.5–31.8.2018, Hämeenlinnan Kaupunginpuisto.

Päivän lehti

30.10.2020

Fingerpori

comic