Kanta-Häme

Yrittäjää epäillään laajasta vakuutuspetossarjasta

Ulosottoveloissa olleelle kuljetusyrittäjälle on luettu syytteet lukuisista vakuutuspetoksista tällä viikolla Hyvinkään käräjäoikeudessa.

Poliisi ja syyttäjä epäilevät miehen tehtailleen 19 vakuutuspetosta noin kolmen vuoden kuluessa. Yrityksen autoille tapahtui outoja vahinkoja Hyvinkään lisäksi Hämeenlinnassa, Hausjärvellä ja Mäntsälässä.

Osassa tapauksia auton kuljettajaksi oli merkitty toinen henkilö, vaikka syyttäjän mukaan yrittäjä ajoi itse ajoneuvoja.

Yhdestä palaneesta autosta poliisit löysivät vaatekappaleeseen jääneitä jäänteitä palavasta nesteestä.

Muut tielläliikkujat olivat vaarassa ainakin yhdessä tapauksessa, kun yrittäjä päästi yli 25 tonnia painavan ajoneuvoyhdistelmän liukumaan vapaasti mäkeä alas Hausjärvellä joulukuussa 2012.

Rekka ylitti risteävän tien ennen suistumistaan tieltä.

Miehen epäillään myös tilanneen verkkokaupasta auton osia luvatta avopuolisonsa nimellä sekä yrittäneen ottaa lainan tämän nimissä. Hänen epäillään myös väärentäneen vakuutusyhtiölle toimitettuja valtakirjoja.

Oikeuskäsittely alkoi tämän viikon maanantaina. Hyvinkään käräjäoikeus on varannut monimutkaiselle tapaukselle käsittelypäiviä ensi viikolle asti.

Syyttäjä vaatii yrittäjälle yli kolmen vuoden vankeustuomiota. HäSa