Kanta-Häme

"Yrittäjyys on arvostetumpaa kuin koskaan"

Hämeen Yrittäjien maakuntagaalassa Tammelassa kilisteltiin samppanjalaseja yrittäjien kunniaksi sekä kuultiin pääministeri Juha Sipilän (kesk.) näkemyksiä yrittämisen merkityksestä Suomen hyvinvoinnille.

– Yrittäjyys on arvostetumpaa kuin ehkä koskaan Suomen historiassa. Laajasti ymmärretään, että koko Suomen hyvinvoinnin kannalta yrittäjyys on suuressa roolissa. Yrittäjyyden arvostusta on vahvistanut työ, jota yrittäjäliikkeen aktiivit ovat tehneet vuosikymmeniä yhteiskunnan ja yrittäjyyden hyväksi, Sipilä kiitteli.

Huolimatta viime päivinä saamastaan runsaasta kritiikistä, pääministeri toi voimakkaasti esiin loppuvuoden vahvan työllisyyskehityksen ja valtion velanoton vähenemisen; viime vuonna lisää velkaa tuli vain 2,5 miljardia euroa.

– Tähän on omat erityissyynsä, mutta fakta on, että alustavien tietojen mukaan valtion velka suhteessa bruttokansantuotteeseen ei kasvanut lainkaan. Alijäämäkin tulee olemaan alustavan arvioni mukaan budjetoitua pienempi. Myös kuntatalous vahvistui viime vuonna 450 miljoonalla eurolla ja olemme saavuttamassa hallituskaudelle asetetun tavoitetason. Kilpailukykysopimus ja hallituksen toimet vaikuttavat, Sipilä sanoi.

Sipilä kiitteli Suomen taloudellisen tilanteen virkistymisestä yrittäjiä.

– Hyviä uutisia on kuulunut eri puolilta Suomea. Yritykset investoivat ja palkkaavat ihmisiä. Pitkäaikaistyöttömyys on kääntynyt hiljalleen laskuun.

Vaikka tilanne vaikuttaa paremmalta, Sipilä korosti uudistusten ja työllisyyden tärkeyttä. Neljän miljardin säästöpäätökset on tehty ja rakenteellisiin uudistuksin ja työllisyystoimiin on sitouduttu, ettei uusia leikkauksia tarvita.

Pääministeri uskoo yhä 72 prosentin työllisyysasteen olevan mahdollinen – vertailun vuoksi Ruotsin, Tanskan ja Norjan työllisyysasteet liikkuvat 75 prosentissa. Hallituksen huhtikuun kehysriihessä tärkeimpiä asioita on löytää keinoja työllisyysasteen saavuttamiseksi ja parantaa koulutuksen, tutkimuksen ja innovaatioiden järjestelmää kokonaisuutena.

Sipilä korosti tällä hallituskaudella purettuja normeja, muun muassa kauppojen aukioloaikoja on vapautettu. Yritysrahoitusta on parannettu, ja luotu 600 miljoonan euron kansallinen kasvurahoitus käytettävissä olleen julkisen yritysrahoituksen päälle. Kilpailukykysopimus auttaa VM:n arvion mukaan lähitulevaisuudessa luomaan jopa 40 000 uutta työpaikkaa. Suomen pitäisi saavuttaa työvoimakustannuksissa Ruotsi vuoteen 2018 ja Saksan vuoteen 2020 mennessä. Veronkevennykset tukevat kotimaista kulutusta ja kaupan kysyntää.

Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Mäkynen totesi yrittäjien pitävän Sipilän hallitusohjelmaa uskottavana ja vievän Suomen uudelleen kasvun tielle. Talouden tulee olla terveellä pohjalla, jotta yhä vaikeammin ennustettavassa maailmassa voidaan pärjätä. Näin ollen yrittäjyyden ja yritysten toimintaympäristö tulee tehdä sellaiseksi, että on kannustavaa ja kannattavaa ottaa yrittäjäriski, sijoittaa omaan yritystoimintaan, yrityksen kasvattamiseen ja kehittämiseen, investoida ja palkata työntekijöitä.

Positiivisesti hallitukseen suhtautuva Mäkynen kritisoi kuitenkin kiky-sopimusta, jonka tekoon käytetty energia ei ollut oikeassa suhteessa sopimuksen sisältöön.

– Näillä toimilla kasvua, työllisyyttä ja julkista taloutta ei vielä saada sille uralle, jota tulee tavoitella ja jolla nykyisenlainen yhteiskuntamme pyörii terveellä pohjalla, Mäkynen arvioi.

Jotta kestävyysvajeesta päästään, työllisyysastetta tulee nostaa.

– Me tarvitsemme lisää työpaikkoja ja porkkanaa ottaa työtä aina vastaan, kun sitä tarjotaan. Työn tekemisen tulee olla aina oleilua kannattavampaa, Mäkynen totesi.

Hämeen Yrittäjien puheenjohtaja Minna Nissilä kannusti yrittäjiä vaikuttamaan paikallisesti asettumalla kuntavaaleissa ehdolle. Kuntien päätöksenteossa voi unohtua, että yrittäjät haluaisivat tehdä kunnan mittakaavassa pieniä kauppoja.

– Ei voi olla oikein, että kuntien eli meidän kaikkien yhteisistä asioista päättäisivät suurimmalla joukolla kunnissa töissä olevat henkilöt. Valtuustoihin ja lautakuntiin tarvitaan yrittäjiä vastapainoksi ja tuomaan rohkeasti erilaista ajattelumallia, Nissilä kiteytti. HäSa