fbpx
Kanta-Häme

Yrityskauppa toi maakunnan muhkeimmat tulot

Viime joulukuussa tehty yrityskauppa nosti hämeenlinnalaisen Markku Hakalan maakunnan ylivoimaiseksi ykkösnimeksi tulotietojen perusteella.
 
Hakalan pääomatulot olivat viime vuodelta reilut 4 miljoonaa euroa. Ansiotuloja hänellä oli yli 240 000 euroa.
 
Hakala myi kampaamotuotteita valmistuttavan ja maahantuovan Miraculos-yrityksensä Transmeri-nimisen perheyrityksen tytäryhtiöksi. Hakala perusti yrityksen vuonna 1997. 
 
– Tämä on palkinto kovasta uurastuksesta. Ei sitä työtä voi ymmärtää, ennen kuin tarttuu peräsimeen. Sitä kantaa yksin vastuun omalla omaisuudellaan, ja yritystä pitää myös muiden vuoksi kasvattaa, Hakala toteaa.
 
Hakala ei kommentoi kaupan lopullista hintaa liikesalaisuuteen vedoten. Hän luopui osakkuudestaan mutta jatkaa tällä hetkellä Miraculos-yhtiön hallituksen jäsenenä, ja hänen veljensä Jyrki
 
Hakala jatkaa toimitusjohtajana.
 
– Ei tässä nyt vielä eläkepäiviä aleta viettää.
 
Hakala maksoi kaupan vuoksi myös toiseksi eniten veroja Kanta-Hämeessä, yli 1,4 miljoonaa euroa. Häntä enemmän maksoi riihimäkeläinen Santander-pankin Suomen yhtiön toimitusjohtaja Arttu Nykänen, yli 1,7 miljoonaa euroa.
 
Riihimäkeläinen Nykänen on yksi niistä johtajista, joista Santander teki viime vuonna miljonäärejä kolmen miljoonan euron bonuksilla.
 
– Aloitimme tyhjästä ja kasvoimme seitsemässä vuodessa Suomen suurimmaksi autorahoittajaksi, kertoo Nykänen 30.10. ilmestyneessä Talouselämä-lehdessä.
 
Nykänen sijoittui tulotietojen perusteella maakunnan kakkoseksi. Hänen ansiotulonsa olivat 3,2 miljoonaa euroa, verotettavia pääomatuloja Nykäsellä ei ollut.
 
Verotietojen kärjestä löytyvät myös aikaisempien vuosien tapaan Hahkialan kartanon isäntä Karl Fazer ja Sinituotteen toimitusjohtaja Ilkka Brotherus. Fazerin pääomatulot viime vuodelta olivat noin 2,5 miljoonaa euroa ja Brotheruksen lähemmäs 2,3 miljoonaa euroa.
 
Kärkiviisikkoon mahtuu Hakalan lisäksi toinen yrityskaupalla varallisuuttaan kartuttanut. Hän on Netraudan toimitusjohtaja Joni Meltoranta, jonka pääomatulot kipusivat noin 1,7 miljoonaan euroon. Ansiotuloja Meltorannalla oli reilut 100 000 euroa.
 
Bygghemma ja Meltorannan luotsaama Netrauta yhdistyivät vuosi sitten Pohjoismaiden suurimmaksi rautakaupan ja sisustamisen verkkokaupaksi. Bygghemma on toiminut Suomessa Taloon.com-nimellä.
 
Kärkikymmenikössä on vain yksi nainen, viime syksynä maakunnan verokuningattareksi noussut hoivakoti Uudenmaan Tukituvan entinen toimitusjohtaja Marjo Oksanen. Oksasen pääomatulot olivat 1,5 miljoonaa euroa. Ansiotuloja hänellä oli noin 50 000 euroa.
 
Miljoonatuloihin on yltänyt maakunnassa kahdeksan ihmistä. Kärkikymmenikön jälkeen maakunnan 300:n parhaiten tienaavan joukko on varsin kirjava. Mukaan mahtuu tuttuun tapaan apteekkareita, lääkäreitä sekä yritysjohtajia. 
 
Yritysjohtajia listalla edustavat Huhtamäen hämeenlinnalainen johtaja Olli Koponen reilun 340 000 euron tuloillaan, Joutsen Finlandin toimitusjohtaja Eero Kotkasaari lähes 200 000 euron tuloillaan sekä Konecranesin varatoimitusjohtaja Mikko Uhari noin 190 000 euron tuloillaan.
 
Listan nuorin on Vitabalans oy:n omistajan, Jorma Taipaleen 21-vuotias poika Juho Taipale reilun 180 000 euron tuloillaan. Pääomatuloja Taipaleella oli 150 000 euron edestä. Taipale on kiinteistöjen vuokraukseen ja hallintaan keskittyvän Riihimäen Terveysmajakan toimitusjohtaja.
 
Jorma Taipaleen omat ansiotulot olivat yli 477 000 euroa ja pääomatulotkin noin 300 000 euroa.
 
Parhaiten tienanneiden kantahämäläisten listalta löytyvät myös Suomenkasarmit ostanut kiinteistökehittäjä Petri Yrjö-Koskinen ja tallipäällikkö Aki Ajo molemmat reilun 300 000 euron tuloillaan sekä kiinteistökuningattareksi tituleerattu Kaisa Liski noin 250 000 euron ansiotuloillaan. 
 

20 Kanta-Hämeen eniten tienannutta

 
 
 
 

 

 

Menot

Uusimmat