fbpx
Kanta-Häme

Yrjölän ikiliikkujat

Sen verran Tuula ja Erkki Yrjölä ovat antaneet keski-iälle periksi, että ostivat vähän aikaa sitten television eteen kaksi keinutuolia ja luopuivat juoksumatosta.

Keinutuolit ovat lähinnä rekvisiittaa, sillä eivät Yrjölät aloillaan istu.

Juoksumaton sijaan he mittailevat Parolan teitä tai porhaltavat metsässä. Vähän aikaa sitten he patikoivat Nuuksion metsissä lähes 60 kilometriä ja löysivät 500:nnen geokätkönsä.

Kivenheiton päässä vanhemmistaan asuva tytär Sari Yrjölä vilkaisee pilke silmäkulmassa vanhempiaan. Yhteen hitsautunut perhe jakaa liikkuvan elämäntapansa.

– Kaikki alkoi tyttären Hippo-kisoista, pariskunta aloittaa ja nostaa suupielensä ilkikuriseen hymyyn.

Tytär vetää syvään henkeä ja näyttää ajattelevan, että “Anna mun kaikki kestää!”.

Yrjölät liikkuivat pitkään juuri ja juuri sen verran, että sitä saattoi liikkumiseksi yleensä kutsua.

Viikonloppuisin raahauduttiin kävelylenkille, ja muina päivinä keskityttiin kuskaamaan ahkeraa tytärtä tämän harrastuksissa. Sari Yrjölä kokeili lajia kuin lajia baletista taitoluisteluun ja suunnistukseen, sillä vanhemmat eivät halunneet hänestä sohvaperunaa.

Sitten tytär osallistui Hippo-kisoihin ja ihastui juoksemiseen. Kun hän liittyi Parolan Visaan, alkoi myös säännöllinen harjoittelu.

– Olin aina vihannut juoksemista, mutta kun Sari alkoi treenata, lähdin hänen mukaansa kiertämään korttelia. Lopulta myös Tuula tuli samaan porukkaan, Erkki Yrjölä sanoo.

Juokseminen vei Yrjölät kokonaan. 40-vuotissyntymäpäivänään Tuula Yrjölä juoksi ensimmäisen maratoninsa. Tuon jälkeen maratoneja on kertynyt melkein 20 maailman eri puolilla. Tytär on päässyt toistaiseksi kuuteen ja isä peesaa hännillä.

– Olen välillä ajatellut, että voi, voi minkä urheilijan maailma onkaan Tuulassa menettänyt. Jos hän olisi aloittanut juoksemisen jo lapsena, olisi hän ollut huipulla, Erkki Yrjölä harmittelee.

Enää ei ole veteraaniurheilua, vaan aikuisurheilua. Vuonna 2008 Tuula Yrjölä meni maratonkouluun, ja siellä kaikki lähti lopullisesti lapasesta. Maraton-kärpänen oli ehtinyt puraista ensin puolisoa, vaikkei tämä itseään kovin kummoisena juoksijana pidäkään.

– Olen liian iso juoksijaksi. Minun henkilökohtainen ennätykseni on 4.16, kun Tuula on juossut maratonin aikaan 3.09 ja Sari 3.22, Erkki Yrjölä sanoo.

Ennätysaikansa Tuula Yrjölä juoksi veteraanien SM-maratonilla yli 45-vuotiaiden sarjassa pari vuotta sitten ja voitti sillä kultaa. Enää hän ei moisia aikoja saatikka niiden parantamista edes ajattele.

– Eivät tulokset enää tässä iässä parane, vaan tahtovat pikkuhiljaa huonontua, Tuula Yrjölä sanoo.

Hienoimmat maratonmuistot Yrjölöillä ovat ulkomailta. Kahdeksan vuotta sitten juostussa Reykjavikin maratonissa tytär tuli kakkoseksi ja äiti kolmanneksi. Bostonin maratoniin Erkki Yrjölän aika ei riittänyt, mutta hän seurasi ylpeänä Yrjölän naisia, kun nämä juoksivat 22 000:n muun kanssa maaliin.

– Minä nautin juoksemisesta suuressa joukossa. Muut antavat juoksulle kummasti potkua, Tuula Yrjölä huomauttaa.

Tänään Yrjölöiden suurimmat menohalut alkavat olla mennyttä. Tuula Yrjölä päätti jo pari vuotta sitten lopettaa maratonien juoksemisen kokonaan, mutta ei elämäntavasta helposti eroon pääse. Samanlaista kunnianhimoa ja voitontahtoa hänellä ei kuitenkaan enää ole kuin nuorena.

Kilpailuissa Yrjölät käyvät paljon, mutta eniten kisoihin vetää halu nähdä vanhoja tuttuja.

– Tahtoo mennä ne kilpailureissut vammojen vertailuksi. Maratoonarilla on aina jotakin kremppaa. Minullakin on nyt paha tulehdus kantapäässä, ja polvi kiukuttelee tämän tästä, Tuula Yrjölä sanoo.

Muistoina menneistä kilpailuista on noin 50 kiloa mitaleita ja yli sata pokaalia, jotka lahjoitettiin juuri Parolan Visan juniorijalkapalloilijoille. Kaikki vapaa-aika kuluu geokätköilyssä, joka on vienyt pariskunnan kokonaan mukaansa. Palkinnoksi saa energiaa ja hyvää mieltä.

– Kaikki kuntoilu tapahtuu oikeastaan korvien välissä. Juoksun ajan on ihan muissa maailmoissa. Väsymys iskee vasta myöhemmin, mutta se onkin sitten todellista uupumista joka kestää pari päivää, Yrjölät miettivät.

Seuraavaa maratonia eivät Yrjölät ole vielä päättäneet, mutta ihme on, ellei sen aika vielä tule.

– Kun päätös on tehty, laitan sen kalenteriin. Elämä saa näin päämäärän ja ryhtiä, Erkki Yrjölä sanoo.

Menot