Kanta-Häme

Ystävyys on lääke yksinäisyyteen

Sirkka Nukarin eteisessä seisoo voimalaatikko. Tummanruskea arkku on täynnä vanhoja päiväkirjoja ja täynnä teini-ikäisen Nukarin muistiinpanoja tansseista ja tuoreimmista ihastuksista.

– Ikä on niin suhteellinen käsite! Kaksikymppisenä ajattelin juuri 50 vuotta täyttäneestä äidistäni, että hänen elämänsä on aika lailla ohi, Nukari muistelee päätään pudistellen.

Vain muutaman kuukauden Suomi-neitoa nuorempi Nukari täyttää ensi keväänä 95 vuotta. Kun aviomies Allan kuoli vuonna 2006, pirteä ja toimelias Nukari tunsi olonsa äkkiä hyvin yksinäiseksi.

– Iltaisin ei ollut enää ketään, jonka kanssa keskustella lukemastaan romaanista tai näkemästään elokuvasta. Suurin osa lapsuudenystävistä on kuollut jo vuosia sitten, ja lapsilla ja lastenlapsilla on heilläkin omat kiireensä.

Harrastukset ja elämäntilanteet yhdistävät

Keskusliiton toteuttaman kyselytutkimuksen mukaan jopa 39 prosenttia yli 75-vuotiaista suomalaisista kärsii yksinäisyydestä vähintään toisinaan. Kun töiden ja perhe-elämän pyörittämisen rutiinia ei enää ole ja omilla lapsilla on oma elämä, seinät voivat tuntua kaatuvan päälle hiljaisessa kodissa.

Vanhustyön keskusliiton ystäväpiiritoimintaan on osallistunut tähän mennessä jo yli 5000 vanhusta.

Toiminnan tavoitteena on suljettu ikäihmisten ryhmä, jossa samanhenkiset vanhukset voivat lieventää yksinäisyyden tunnetta yhteisen ja kaikille mielekkään tekemisen avulla.

– Kaikille avoimia seniorijumppatunteja järjestetään kyllä ympäri kaupunkia, mutta erona ystäväpiirin toimintaan on se, että jumpan jälkeen kukin osanottaja lähtee matkoihinsa. Ystäväpiirin ohjaajat työskentelevät pareittain ja he miettivät jatkuvasti, miten juuri tämä yhteinen tekeminen ehkäisee yksinäisyyttä, ohjaajia kouluttava Ulla Kannisto korostaa.

Ryhmäläisten valinta on tärkeä osa toimintaa. Tavoitteena on, että ystävyyssuhteet jatkuisivat myös ohjatun toiminnan jälkeen.

Jokainen toiminnasta kiinnostunut vanhus haastatellaan, jotta hänelle voitaisiin rekrytoida mahdollisimman samankaltaisia ystäväehdokkaita. Myös omaiset voivat ilmoittaa vanhuksen mukaan toimintaan.

Kaupan pullapitko riittää

Nukarin kahdeksanhenkinen ryhmä kokoontui 12 tunnin ajaksi ryhmän ohjaajien johdolla. Tekemistä järjestettiin ryhmäläisten toiveiden mukaan. Käytiin kirjastossa, taidenäyttelyssä, kokkikurssilla ja tehtiin käsitöitä.

Vuotta myöhemmin kahdeksasta jäsenestä mukana toiminnassa on edelleen viisi. Ohjatun toiminnan jälkeen tapaamiset on sovittu yksi kerrallaan muutaman viikon välein.

– Usein tapaamme jonkun kotona, mutta suureellisia kahvitarjoiluja tärkeämpää on yhdessäolo, Nukari korostaa.

Kotona tapaaminen on Kanniston mukaan suhteellisen harvinaista. Monet ryhmäläiset tapaavat halutessaan kahviloissa, kirjastossa tai seurakunnan kerhotiloissa.

– Yksikin uusi ystävyyssuhde tekee toiminnasta kannattavaa.

Nukarin mukaan vanhat ihmiset vertailevat mielellään kolotuksiaan ja jopa kilpailevat siitä, kenellä on eniten vaivoja.

– Hyvä ohjaaja kääntää senkin eduksi ja muistuttaa kuntoutumisesta, parantumisesta ja uusista ystävistä, Kannisto huomauttaa. (HäSa)