Kanta-Häme

Yy, kaa, koo... täältä tullaan ja vauhdilla

 
Kun lapsiluku moninkertaistuu hetkessä, tarvitaan rautaisia hermoja ja tiukkaa päivärytmiä. Palkkiona on moninkertainen määrä iloisia virneitä ja tieto, että kolmosten välinen yhteys kantaa pitkälle.
 
Ensin aukeavat kaapin ja roskakaapin ovet. Sitten kun äiti on korjaamassa sotkua, on jääkaapin inventaarion vuoro. Seuraavaksi voikin siirtyä tutkimaan pakastimen sisältöä, ja urakan voi viimeistellä kopauttamalla siskoa kauhalla päähän. 
 
Väinö Penttinen on tomera ja ehtiväinen miehenalku, aivan kuten puolitoistavuotiaat yleensäkin. Erikoiseksi tilanteen tekee se, että Penttisen perheessä Seinäjoella samanikäisiä vipeltäjiä on kolme ja heidän lisäkseen nelivuotias isosisko Emmi.
 
Venni, Eevi ja Väinö ilmoittivat itsestään raskausviikolla 9 tehdyssä ultraäänitutkimuksessa. 
 
Teija ja Harri Penttinen kuvittelivat tietenkin, että perheeseen tulee nyt toinen lapsi. Sen sijaan vauvoja näyttikin olevan kolme.
 
– Lääkäri meni ensin aivan hiljaiseksi. Sitten hoitaja kysyi puoliääneen, onkos näitä täällä kaksi… vai kolme. Itse ajattelin sairaanhoitajana saman tien, miten hankalaa vauva-ajasta tulee.
 
Useimmat kolmoset syntyvät keskosena ja viettävät elämänsä ensiviikot sairaalassa. Teija Penttinen osasi ammattinsa takia valmistautua tähän, mutta sairaalajakso tuntui silti rankalta.
 
– Vauvat syntyivät 34. viikolla parikiloisina. Sektio oli suunniteltu kuten kolmossynnytykset yleensäkin. Sairaalassa oltiin lopulta viisi viikkoa. Aamulla vein Emmin hoitoon ja menin sairaalaan.
 
Iltapäivällä sitten hain tytön päiväkodista, ja viikonloput vietimme sairaalassa koko perhe. Koko ajan oli sellainen olo, että pitäisi olla vauvojen luona tai Emmin luona.
 
Kotiinpaluu tuntui voitolta, vaikka sen ensivaiheet olivat vaativia. Alusta asti piti noudattaa tiukkaa aikataulua. Kun yksi kolmosista heräsi yöllä syömään, muutkin piti syöttää, vaikka se olisi tarkoittanut herättelyä. Keskolassa oli onneksi jo totuteltu kellotettuun rytmiin.
 
Ensimmäisen vuoden aikana isovanhemmista oli korvaamaton apu. Isoäidit asuivat vuoroviikoin Penttisillä ja auttoivat arjessa.
 
– Ei siitä olisi muuten tullut mitään. Kunnallista apua pitäisi olla monikkoperheille paljon enemmän. Nyt se on siitä kiinni, missä kunnassa sattuu asumaan.
 
Kolmosia syntyy vuosittain Suomessa noin kymmeneen perheeseen. Huippuvuosi oli 1992, jolloin syntyi peräti 36 kolmoset. 
 
Monikkoraskaudet ovat tavallista yleisempiä hedelmällisyyshoitoja saaneilla pareilla, ja kun lapsettomuuden hoitokäytännöt vakiintuivat, myös kolmosten määrä tasaantui. Osa kolmosista syntyy toki ilman hedelmöityshoitojakin, aivan kuten kaksosistakin.
 
Penttisten kolmosyhdistelmä, kaksi poikaa ja yksi tyttö, on melko harvinainen. Yleisimmin syntyy kaksi tyttöä ja yksi poika, seuraavaksi yleisimmin kolme tyttöä. Kahden pojan ja yhden tytön yhdistelmä on kolmanneksi yleisin, ja harvinaisinta on kolmospoikien syntymä.
 
Kolmoset saavat alkunsa useimmiten siten, että kaksi munasolua hedelmöittyy ja toinen niistä jakaantuu kahtia. Silloin kaksi kolmosista on identtisiä ja yksi ei ole.
 
Toiseksi yleisintä on, että kolme äidiltä irronnutta munasolua hedelmöityy yhtä aikaa. Silloin kukaan kolmosista ei ole keskenään identtinen.
 
Joskus harvoin tapahtuu niin, että hedelmöityneitä munasoluja on kohdussa vain yksi. Se jakautuu ensin kahdeksi, ja sen jälkeen toinen puolikkaista jakautuu vielä uudelleen kahtia. Näin alkioita onkin kolme ja ne ovat kaikki identtisiä. Identtisten kolmosten todennäköisyys on arviolta yksi 500 000 raskaudesta.
 
Olipa yhdistelmä mikä hyvänsä, monen lapsen syntyminen kerralla mullistaa perheen elämän. Pelkästään vauvoja varten hankittavat tarvikkeet vievät paljon rahaa, vaipparallista tai vapaa-ajan loppumisesta puhumattakaan.
 
Teija ja Harri Penttinen ovat varta vasten pyrkineet järjestämään kahdenkeskistä aikaa, koska arkena sitä ei juuri ole.
 
– Isovanhemmat ovat ottaneet lapsia hoitoon silloin tällöin, että pääsemme joskus tästä irti. Päivät menevät yleensä niin nopeasti, että ei juuri jää aikaa tehdä mitään. Kolmosten kanssa on melko mahdotonta lähteä noin vain käväisemään vaikkapa kaupassa, kaikki pitää suunnitella hyvin.
 
Kolmosrattaat eivät edes mahdu kaikkien kauppojen ovista sisään. Penttiset ovat kuitenkin tehneet kotimaan matkoja loma-aikoina.
 
– Joskus tuntuu, että kolmoset ovat nähtävyys. Päät kääntyvät ja autot hidastavat, kun kuljemme leveiden rattaiden kanssa. Ensin se vaivasi minua, mutta nykyisin annan ihmisten katsoa. Olen ylpeä kolmosten äiti, Teija Penttinen sanoo.
 
Joskus ihmisten ajattelemattomuus kuitenkin ärsyttää. Viime kesänä Penttiset olivat viettämässä päivää uimarannalla, kun huomasivat, että joku mies kuvaa heidän lapsiaan.
 
– Tilanne oli jotenkin niin hämmentävä, että emme edes tajunneet puuttua siihen. Molemmat tahoillamme katsoimme, että oikeinko tosissaan tuo kuvaa kolmosia. Olisi pitänyt sanoa jotain, kun kaikille ei näköjään tule mieleen, ettei luvatta voi noin vain kuvata toisten lapsia.
 
Puolitoistavuotiaina kolmosten päivärytmi on edelleen hyvin säännöllinen. Aamut alkavat aikaisin, ruoka-ajat ja päiväunet hoidetaan ajallaan. Isosisko Emmi on osa-aikaisesti päivähoidossa ja isä yleensä päivisin töissä. 
 
Teija Penttinen suunnittelee menevänsä elokuussa takaisin töihin hoitoalalle. Kolmoset ovat silloin kaksivuotiaita ja Emmi viiden.
 
– Sitten pitääkin olla kuusi lastenistuinta, koska perheen molempiin autoihin pitää olla omansa, hän laskeskelee.
 
Nyt päivät kuluvat vielä lasten kanssa kotona. Vanhemmat ovat jo huomanneet, että Vennillä, Väinöllä ja Eevillä on jokaisella oma luonteensa.
 
– Väinö on yleensä muita hieman edellä kehitysaskelissa. Kävelemäänkin hän oppi alle vuoden ikäisenä, mikä on keskoslapselta tosi varhain. Venni taas on sellainen velmuilija. Eevi on omaksunut hyvin nuorimman roolin, vaikka kolmosilla on ikäeroa vain minuutteja.
 
Eevi viihtyy äitinsä sylissä lähes koko haastattelun ajan kuin osoittaakseen tämän sanat todeksi. Lopussa hänkin vapautuu ja päättää valloittaa lehtikuvaajan hymyillään.
 
Emmi on hyvänä apuna järjestämässä pikkusisaruksille ohjelmaa. Kun Teija-äiti kertoo puhumaan opettelusta, Emmi päättää havainnollistaa asiaa.
 
– Venni, sano kakka, Emmi kouluttaa.
 
Alkaa olla ruoka-aika. Kasvissosekeitto lämpiää mikroaaltouunissa ja saa lisukkeekseen raejuustokeon. Kolmoset istua nakottavat syöttötuoleissaan ja aukovat suuta kuin linnunpojat äidin lappaessa keittoa tuulensuojaan.
 
– Aika paljon he jo syövät itsekin, mutta nyt kun on keittoa, se sotkisi niin paljon.
 
Sitten on aika mennä ulos rattaisiin päiväunille. Kokemuksesta Teija Penttinen tietää, että Eevi kannattaa pukea ensin, koska hän nukkuu yleensä pisimmät unet. Jos erehtyy nukuttamaan lyhytunisen ensin, hän ehtii jo herätä siinä vaiheessa kun viimeinen vasta nukahtaa. Siksi Venni on nyt pukemisjonon viimeinen ja ehtii vielä tehdä toiset kakat vaippaan ennen ulos lähtemistä.
 
Arki voi näyttää rankalta, ja onhan se sitä, mutta on tilanteessa myös hyvä puoli. Eikä aivan vähäinen.
 
– Jos on yksi lapsi ja se tekee kaikkea ihanaa, niin näitä on kolminkertaisesti. Eli jos niitä huutoja ja suruja on kolminkertaisesti, niin samoin on kyllä ilon aiheitakin.
 
Lähteenä käytetty myös Outi Aikion, Jaakko Ignatiuksen ja Riitta Hervan artikkelia Duodecimissa 2011;127(23):2567-9.