Kanta-Häme

Zürichin henki saapui Hämeeseen

Vuonna 1916, ensimmäisen maailmansodan keskellä, Sveitsin Zürichissa sijaitsevassa Cabaret Voltaire -baarissa alkoi dadaistinen, maailman järjettömyyttä korostava taidesuuntaus.

Nyt, 99 vuotta myöhemmin, dadaismin kulttuuriperintöä muistellaan Riihimäen teatterissa. Syksyn ohjelmiston käynnistää residenssituotanto Dada 99 Riihimäki.

Esityssarjan toteutuksesta on vastannut esitystaiteen kollektiivi Todellisuuden tutkimuskeskus TTK. Dada-esityksessä yleisö on katsomon sijaan lavalla ja leipoo pullaa esityksen näyttelijöiden ja vaihtuvien keskustelijoiden kanssa.

Kun yleisö tekee yhdessä, saattaa syntyä myös keskustelua, mikä on esitysiltojen tarkoitus.

– Saimme mahdollisuuden tulla tänne residenssiin, ja meiltä pyydettiin yleisötyötä. Aloimme miettiä, mikä olisi yleisötyötä myös taideteoksena, kertoo esityksen toinen ohjaaja Johanna Hammarberg.

DADA 99 -esitys on samalla jatkoa mutta myös kunnianosoitusta 99-vuotiaalle dadaistiselle taidesuuntaukselle. Hammarberg ja esityksen toinen ohjaaja Maria Oiva haluavat muistuttaa siitä, miten merkittävä dadaismi oli nykytaiteelle.

Dada toi taiteilijat kansan pariin kapakkaan tekemään kansantaidetta. Dada alkoi myös rikkoa kansan- ja korkeakulttuurin välistä muuria, ohjaajat toteavat.

– Nykytaide on velkaa dadalle, Oiva sanoo.

Jokainen esityskerta on ainutlaatuinen, myös intiimi. Yhteen esitykseen otetaan kerralla parikymmentä ihmistä, ja esityskerrat on teemoitettu eri käsitteiden mukaan.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on ollut myös mukana tukemassa performanssia.

TTK:n vetämässä esityksessä on mukana myös Riihimäen teatterin näyttelijöitä, muun muassa Katja Peacock ja Maija Siljander.

– Esitys ei lähde perinteisestä residenssistä, että tänne tulisi valmis esitys. Tätä on työstetty koko teatterimme henkilökunnan kesken, toteaa Riihimäen teatterin toimitusjohtaja Matti Arnkil.

Hän toivookin, että yleisö lähtee uskaltamaan mutta ennen kaikkea osallistumaan.

– Näen tämän voimakkaana rajanylityksenä, paitsi itselleni, myös meidän teatterillemme ja sille, miten kulttuuri nähdään tässä kaupungissa, Arnkil lisää.

Riihimäen teatterin ohjelmisto lähtee Dada 99 -esityksessä lavalle, mutta syksyn mittaan lavakin siirtyy pois päänäyttämöltä.

Näyttelijä Katja Peacockin tähdittämä ravintolateatteriesitys Et löydä parempaa pyörii lokakuusta lähtien Scandic Riihimäen ruokailusalissa, ja lipun hinnalla katsojat saavat myös illallisen.

Hämeenlinnan kaupunginteatterin kanssa yhteistyötä aiotaan myös tiivistää tulevan vuoden aikana. Lastenesitys Jose ja Aurinkoinen vierailee kaupungissa muutaman kerran syksyllä, mutta yhteistyötä aiotaan esitysvaihdon lisäksi myös tiivistää.

– Meillä on kevätkaudelle suunnitteilla yhteistuotanto Hämeenlinnan kanssa, sanoo Arnkil.

Tänä syksynä Riihimäen teatteri on panostanut pikkujoulukauteen. Syyskauden toinen suuri oma tuotanto Possujuhla on tekijöidensä mukaan roisi, humoristinen ja räävitön – kuten pikkujoulutkin.

Naisjoukon matkasta Espanjan Fuengirolaan kertova tarina on rakennettu improvisoitujen kohtausten pohjalle. Ohjelma on kuin vastapainona dadaistista mielettömyyttä pohtivalle alkusyksyn ohjelmistolle.

Teatteri tarjoaa avajaisissa vielä lisäporkkanan, jotta yleisöön saataisiin tulevalle kaudella myös miehiä.

– Olemme luvanneet, että jos katsomossa on vähintään puolet miehiä, lavalla näytetään tissi. Siis jokaisen naisen kannattaa tuoda vähintään kaksi miestä mukanaan, heittää Arnkil. HÄSA

Katso netistäRiihimäen teatterin syyskauden ensimmäinen Dada 99 Riihimäki -esitys on lauantaina 5.9.Katso koko ohjelmisto osoitteesta riihimaenteatteri.fi.

Päivän lehti

3.4.2020