Kaupallinen yhteistyö

Mielen hyvinvointia vaikka laiturinnokkaan

Koronavirusepidemian aikaisesta poikkeustilanteesta huolimatta psykologi- ja psykoterapiapalvelut pyörivät Terveystalossa normaalisti. Mielen kuormaa pääsee purkamaan ammattilaisen kanssa myös etänä.
Pinja Junnila toimii Terveystalossa vastaavana työterveyspsykologina.

Terveystalon vastaavan työterveyspsykologin Pinja Junnilan ja työterveyspsykologi Tuija Ström-Karpin mukaan ihmiset reagoivat koronavirustilanteeseen hyvin eri tavoilla.

– Nyt kun elämme hyvin poikkeuksellisia aikoja, moni kokee stressiä, ahdistusta ja epävarmuutta tulevaisuudesta. Huoli omasta tai läheisten terveydestä sekä taloudesta voi kiristää pinnaa. Kaikkia tunteitaan ei aina halua purkaa läheisille, ja silloin on hyvä turvautua koulutettuun asiantuntijaan.

Olemme eläneet jo pitkään poikkeustilanteessa, joka saattaa kärjistää perhedynamiikkaan liittyviä asioita. Jos vuorovaikutuksessa on jo valmiiksi haasteita, voi saman katon alle jumiin jääminen olla piinaavaa. Toisaalta yksinäisyydentunne voi niin ikään olla raskasta. Kuormittavissa ja uhkaavissa tilanteissa ihmisillä on perustarve päästä yhteyteen läheistensä kanssa. Voi olla hyvin raskasta, jos se ei ole fyysisesti mahdollista.

– Epidemian mahdollisesti laajentuessa myös terveydelliset uhkakuvat voivat lisääntyä ja aiheuttaa ihmisillä enemmän tunnetason reagointia. Tällöin mielen hyvinvoinnin palveluille voi olla entistä enemmän kysyntää, Junnila ja Ström-Karppi arvioivat.

Myös lapset voivat ahdistua koronavirustilanteesta siinä missä aikuisetkin. Lasten parasta tukemista on se, että vanhemmat ovat tietoisia omasta voinnistaan ja siitä, millaisia viestejä oma keho, syli ja katse lähettävät. Vanhemman ahdistus tarttuu helposti lapseen, vaikkei tällä vielä sanoja olisikaan. Siksi on tärkeää, että vanhemmat pitävät huolta itsestään ja omasta hyvinvoinnistaan sekä löytävät keinoja oman olonsa helpottamiseen.

Pura huoliasi etänä

Terveystalossa psykologin tai psykoterapeutin juttusille pääsee etävastaanotolla.

– Etäpalveluja varten on videovastaanottojärjestelmä, ja tarvittaessa vastaanotto voidaan järjestää myös puhelimitse, Junnila ja Ström-Karppi kertovat.

Heidän mukaansa etävastaanotto on todella helppokäyttöinen eikä vaadi erityisiä teknisiä taitoja. Etävastaanotolle osallistuminen on mahdollista puhelimitse, nettiselaimella tai Oma Terveys -sovelluksen kautta. Videoyhteyden toimivuuden voi tarkistaa etukäteen. Junnilan ja Ström-Karpin mukaan etävastaanotto on toiminut hyvin eikä juurikaan poikkea livevastaanotosta.

– Asiakkaat ovat kokeneet myönteisenä sen, että osallistuminen on mahdollista mobiilisti mistä tahansa – vaikka laiturinnokasta.

Psykologi- ja psykoterapiapalveluiden lisäksi lääkäri- ja hoitajapalvelut pyörivät Terveystalossa normaalisti, ja mielen haasteiden jäsentelyä ja purkamista voidaan tehdä myös niiden käyntien yhteydessä. Lisäksi Terveystalossa on otettu käyttöön uusia mielen hyvinvointia tukevia palveluita, kuten Mielen tuki – kriisipalvelusi verkossa.

– Kyseessä on matalan kynnyksen etäpalvelu, jossa ihminen voi jäsennellä tilannettaan psykologin tai psykoterapeutin kanssa videoyhteydellä. Huolten kanssa ei kannata jäädä yksin. Jo yksikin keskustelukerta voi riittää avaamaan mielen solmuja ja saamaan keinoja kuormittavan tilanteen hallintaan.

Kuka tahansa voi varata ajan Mielen tuki -videovastaanotolle Terveystalon ajanvarauksesta verkossa tai puhelimitse.

Junnilan ja Ström-Karpin mukaan mielen hyvinvointiin liittyvissä asioissa hyvä nyrkkisääntö on se, että jos yhtään itse miettii, pitäisikö hakea apua tai jutella asioista jonkun kanssa, niin silloin kannattaa ottaa yhteyttä.

– Ennaltaehkäisy on usein paras keino vaikuttaa mielen hyvinvointiin, he sanovat.