Kaupallinen yhteistyö

Mysteerijuna, jota ei voi pysäyttää

Kapellimestari Dima Slobodeniouk kertoo, että Beethovenin musiikissa on jotain, mikä antaa kuuntelijoille elämänvoimaa.

Verkatehtaalla esitettävä Beethovenin 9. sinfonia hätkähdyttää kapellimestariakin.

Mikä teos kuvaa parhaiten ystävyyttä, kevään heräämistä, tulevaisuudentoivoa ja riemua?

Tietenkin Ludwig van Beethovenin viimeiseksi jäänyt sinfonia numero 9 ja etenkin sen finaaliosa, Oodi ilolle.

Tämä kohottava ja mahtipontinen teos kuullaan toukokuun 15. päivänä Hämeenlinnan Verkatehtaalla Sinfonia Lahden toimesta. Sinfonia Lahtea johtaa Dima Slobodeniouk.

– Oodi ilolle on kuin juna, jota ei voi pysäyttää. Se on jotain niin isoa, että vasta jälkeenpäin voi ymmärtää, mitä tapahtui, Dima Slobodeniouk arvioi.

Beethoven sai 9. sinfonian valmiiksi vuonna 1824, jolloin hän oli täysin kuuro. Näin vaikuttavan teoksen valmistumisprosessi herättää vielä nykyisinkin hämmästystä.

– En voi käsittää, miten hän on pystynyt siihen täysin kuurona. Se on täydellinen mysteeri, Slobodeniouk ihmettelee.

Dima Slobodeniouk kertoo, että vuonna 1824 Beethovenin 9. sinfonia oli erittäin vaikeasti toteutettavissa.

– Soittoteknisesti se on ollut käsittämätön haaste. Soittimet, kuten puhallinsoittimet ja jouset olivat hyvin erilaisia silloin. Myöskään soittotaito ei ollut silloin samalla tasolla kuin nykyisin.

Slobodeniouk voi vain kuvitella, kuinka vaikeaa kantateoksen harjoitteleminen on ollut.

– Usein Beethovenista käytetään termiä nero, mutta se ei mielestäni kuvaa häntä tarpeeksi. Hän oli enemmän.

Kansainvälisesti menestyneellä kapellimestarilla onkin läheinen suhde Beethovenin musiikkiin.

– Minulla, kuten varmasti kaikilla muusikoilla, on ollut jossain vaiheessa hetki, jolloin olen etsinyt motivaatiota ja voimaa musiikin tekemiseen. Silloin Beethovenin 4. sinfonia herätti minut, ja ymmärsin, että tätä minä haluan tehdä, tämä on minun elämäni tarkoitus, Slobodeniouk maalailee.

Lahden sinfoniaorkesterin vahvistuksena Verkatehtaalla kuullaan Dominante-kuoroa ja Lahden juhlakuoroa, johon haettiin laulajia avoimien koelaulujen kautta.

Solisteina toimivat Marjukka Tepponen, Anna Danik, Mika Pohjonen ja Nicholas Söderlund.

 

Sinfoniaorkesterin riveissä

Kuoronjohtaja Jukka Jokitalo

Miten päädyit Lahden juhlakuoron johtajaksi?
Vuonna 2017 Lahteen haluttiin koota suurkuoro juhlistamaan kaupungin tapahtumia ja Suomi100-juhlavuotta. Sain silloin kunnian olla toinen juhlakuoron johtajista. Silloin Sinfonia Lahti kyseli mahdollisuutta koota Hämeen alueelta kuoroa orkesterin yhteistyökumppaniksi, joten tässä ollaan tätä pilottihanketta vedetty syksystä lähtien.

Kiekkokevään ollessa kuumimmillaan, voitko kertoa mitä yhteistä on jääkiekkojoukkueen ja kuoron valmentamisessa?
Jääkiekko ei ole läheinen laji, mutta olen monesti verrannut Beethovenin laulamista 400m juoksuun. Ei mikään pikku pyrähdys, mutta on pakko juosta täysillä koko matka.

Millainen valmentaja olet?
Valmentajan täytyy olla tarpeeksi vaativa ja pitää joukkueen moraali hyvänä. Turhaa nipotusta pitää välttää, vaikka töitä tehdäänkin tiukasti.

Mikä on pahin ääni?
Koneiden meteli häiritsee eniten. Ihmisääni on kaunis instrumentti, ja jokainen oppii laulamaan halutessaan!

Sinfonia Lahti Verkatehtaalla keskiviikkona 15.5. klo 19.