Kaupallinen yhteistyö

Pikku Papun Orkesteri tuo iloa ja leikkiä Hämeenlinnaan

Suomen suosituimpiin lastenyhtyeisiin lukeutuva Pikku Papun Orkesteri esiintyy Verkatehtaalla.
Pikku Papun Orkesterissa musisoivat ja iloitsevat Heli Kajo (vas.), Maiju Kopra, Sannis Sundström, Sampo Sundström, Reetta Kuisma ja Antti Kokkola. Kuva: Antti Kokkola

– Pikku Papun Orkesterissa parasta on kaikki!

Näin kiteytti neljävuotias Iisa tuntemuksensa lastenyhtyeestä ja lisäsi vielä, että hänen ehdoton lempikappaleensa on Pikku Papu puutarhuri.

Pikku Papun Orkesteri saapuu hämeenlinnalaisten Iisan ja muiden lasten iloksi Verkatehtaalle marraskuun lopussa.

Ilo on juuri se sana, jota orkesterin vaskisoittimia soittava Maiju Kopra haluaa joulukonsertin alla painottaa.

– Ilo ja leikki. Ne ovat lapsilla oppimisen katalysaattoreita, Tampereen ammattikorkeakoulussa musiikkikasvatuksen tulevia ammattilaisia opettava Kopra kertoo.

Iloista leikkiä onkin tarjolla koko konsertin ajaksi.

– Osallistuminen on isossa osassa Pikku Papun Orkesterin konserteissa. Ei tarvitse istua paikoillaan, vaan kaikki saavat osallistua, myös aikuiset, Kopra kuvailee.

Papun maailmassa otetaan kaikki huomioon

Joulukonsertissa orkesteri esittää tutuista joululauluista sovittamiaan omia versioita sekä tietysti tuttuja omia kappaleitaan, joiden sanoitukset ovat runoilija Liisa Kallion käsialaa. Hän on kilpikonna Papun tarinoiden takana.

Papun maailma on hänen takapihansa, johon mahtuu monenlaista pörrijäistä ja surisijaa, kuten etanoita, hyttysiä ja muurahaisia.

– Sieltä löytyvät samanlaiset kirjavat hahmot kuin oikeastakin maailmasta, maiju Kopra arvioi.

Pikku Papun laulujen sanoma onkin toisten huomioiminen, yhdessä tekeminen ja tunteiden käsittely.

– Isompia teemoja ovat kestävä kehitys ja luonnon arvostaminen.

Maiju Kopran mukaan jokaisella lapsella on oikeus leikkiin.

– Lapsuus on ainutlaatuinen ja varsin lyhyt aika ihmisen elämässä. Kuitenkin se on hyvin tärkeä ja heijastelee elämässä myöhemmin monella tapaa.

Papukin on kirjoittanut joulupukille

Pikku Papun joulukonsertissa päästään kurkistamaan myös sitä, miten kilpikonna valmistautuu jouluun.

Maiju Kopra paljastaa, että Papukin odottaa kovasti joulua.

– Yhdessäoloa, laulua, leikkiä ja ystävyyttä, siitä Papun joulunodottaminen muodostuu.

Kilpikonnaystävä on kirjoittanut myös joulupukille.

– Olen aika varma, että Papu on toivonut joulupukilta ainakin taikasauvan.

 ”Haluamme kehittää lastenkulttuuria”

Yksi Suomen suosituimmista lastenorkestereista on ollut aktiivinen jo seitsemän vuoden ajan.

Viime vuonna se sai arvostetun Jenny ja Antti Wihurin rahaston tunnustuspalkinnon.

– Haluamme kehittää monipuolista ja taiteidenvälistä lastenkulttuuria.

Maiju Kopra kertoo, että orkesteri kokoontuu kaksi kertaa viikossa tehdäkseen uutta musiikkia tai valmistellakseen tulevia konsertteja.

– On etuoikeus tehdä tätä työtä lapsille.

Pikku Papun Orkesterin joulukonsertti Verkatehtaalla
sunnuntaina 1.12. kello 15.