Kaupallinen yhteistyö

”Voiko barokkimusiikki todellakin olla tällaista?”

Verkatehtaalla 30-vuotisjuhliaan viettävä Suomalainen barokkiorkesteri esittelee barokkimusiikin erikoisemmatkin puolet.
FiBO juhlii 30-vuotisjuhliaan Verkatehtaalla Elementit-konsertin muodossa. Saman teoksen FiBO esitti kaikkien aikojen ensimmäisessä konsertissaan lähes päivälleen tasan 30 vuotta sitten.

Marraskuussa Verkatehdas ottaa vastaan Suomalaisen barokkiorkesteri FiBOn, joka on värittänyt klassisen musiikin kenttää jo 30 vuoden ajan.

Verkatehtaalla FiBO (lyh. Finnish Baroque Orchestra) esiintyy lähes päivälleen 30 vuotta esikoiskonserttinsa jälkeen, sillä se debytoi lavalla 25. marraskuuta 1989.

Elementit- 30-vuotisjuhlakonsertti esittelee orkesterin monet puolet.

Alusta alkaen matkassa on ollut viulisti Minna Kangas, joka tutustui barokkimusiikkiin, tai kuten hän kutsuu, vanhaan musiikkiin, FiBOn kautta.

Orkesteri onkin aina ollut tärkeässä roolissa Kankaan elämässä juuri barokkimusiikin takia.

– FiBO on nimenomaan soittajien orkesteri, ei yksittäisen taiteellisen johtajan projekti, Kangas kiteyttää.

– FiBO myös muokkautuu koko ajan, sillä kyseessä on freelancer-muusikoiden orkesteri.

Tällä hetkellä kaikki orkesterin muusikot ovat joko vanhan musiikin ammattilaisia tai sellaiseksi valmistuvia.

 Tarjonta ja taso ovat nousseet

Barokkimusiikki on noussut viimeisen kymmenen vuoden aikana Suomessa yhä suurempaan suosioon sekä soittajien että kuuntelijoiden taholta.

Tarjonta on lisääntynyt ja sen myötä myös taso on noussut.

– Tuntuu kuin korvat avautuivat vanhalle musiikille.

Minna Kankaan mukaan barokkimusiikin nousu johtuu myös siitä, että isot orkesterit ottavat ennakkoluulottomammin barokkimusiikin teoksia esitettäväksi ja klassisen ajan repertuaaria esitetään historiaa tiedostavalla otteella.

Barokkimusiikiksi kutsutaan 1600-luvulla ja 1700-luvun alkupuolella sävellettyä musiikkia.

– Silloin kun FiBO aloitteli, soittajat vain virittivät nykyaikaiset soittimensa puoli sävelaskelta matalammalle. Nykyisin soitamme vanhoilla tai historiallisilla soittimilla.

Vanhan musiikin lehtorina Sibelius-Akatemiassa toimiva Minna Kangas kertoo ihastuneensa ensimmäisenä barokkimusiikissa sen kauniisiin ja joskus hurjan yllättäviin harmonioihin.

 Juhlakonsertti ei jätä ketään kylmäksi

Juhlakonsertin ohjelmistossa ovat Jean-Féry Rebelin Les élémens (Elementit), Louis-Nicolas Clérambault’n allegorinen teos Le Soleil, vainqueur des nuages (Aurinko, pilvien voittaja), Georg Friedrich Händelin Vesimusiikki sekä Antonio Vivaldin Tempesta di mare (Myrsky merellä).

– Händelin Vesimusiikki edustaa sitä perinteisempää barokkimusiikkia.

Elementit-teoksen FiBO, joka tuolloin tunnettiin Kuudennen kerroksen orkesteri -nimellä, esitti myös debyyttikonsertissaan.

Minna Kangas kertoo, että Elementit on teos, joka ei jätä ketään kylmäksi.

– Siitä usein sanotaan, että: ”Voiko barokkimusiikki todellakin olla tällaista?”

– Se lähtee kaaoksesta liikkeelle ja etenee yllättävin askelein, Kangas kuvailee osittain hyvin modernilta kuulostavaa, vuonna 1737 sävellettyä teosta.

FiBOn mukana juhlakonsertissa esiintyvät sopraano Myriam Arbouz, nokkahuilisti Hanna Haapamäki ja oboisti ja barokkispesialisti Alfredo Bernardini, joka myös johtaa konsertin.

FiBOn 30-vuotisjuhlakonsertti Verkatehtaalla tiistaina 26. marraskuuta kello 19.