Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Miten älysopimukset vaikuttavat lainamarkkinoihin?

Älysopimukset ovat koodinpätkiä, jotka on tallennettu lohkoketjuun. Se on nimensä mukaisesti sopimus, joka on solmittu kahden osapuolen välille, mutta älysopimukseen voidaan ohjelmoida erilaisia ehtoja, joita se noudattaa automaattisesti. Älysopimuksien odotetaan mullistavan monia toimialoja, kuten lainamarkkinoita.

Älysopimuksien ehdottomiin vahvuuksiin kuuluu turhien osapuolien karsiminen, mikä nopeuttaa sopimusten toteutumista ja madaltaa kustannuksia. Ne perustuvat lohkoketjuteknologiaan, johon on ladattu suuria odotuksia: tietyt piirit kaavailevat sen olevan suurin mullistus internetin jälkeen.

Älysopimus on englanniksi smart contract ja siitä puhuttaessa käytetään myös termiä hajautettu finanssimaailma. Termi on englanniksi decentralized finance ja sen DeFi-lyhennettä käytetään usein suomen kielessäkin. DeFin lähtökohdat ovat samat perinteiseen rahoitusalaan verrattuna, mutta sillä on muutamia mielenkiintoisia käyttökohteita, joista lainasopimukset toimivat hyvänä esimerkkinä.

Lainat ovat edelleenkin oleellinen osa finanssimaailmaa ja suurella osalla kotitalouksilla on jonkinlaista lainaa käytettävissä. Lainamarkkinat ovat digitalisoituneet huimasti ja nykyään esimerkiksi kulutusluottoja voi hakea verkosta. Suomi 24 Lainat tarjoavat asiasta lisätietoa.

Älysopimukset ja lainat

DeFi-luotonannon myötä sinulla on mahdollisuus ansaita korkoa staattisista kryptovaroistasi, joita lainaat niitä muille. Kryptovaroja voidaan tallettaa pantiksi ilman kolmansia osapuolia, kuten rahoitusyhtiöitä.

Lainoja voi ottaa siis ilman odotusaikoja tai tietojen luovuttamista, joita voidaan olettaa esimerkiksi perinteisten pankkien kohdalla. Pankit huomioivat tyypillisesti useita yksityiskohtia, kuten korkeampia korkoja, joilla saadaan tuottoa lainanannossa. Tämä antaa etumatkaa älysopimuksille, sillä kolmansien osapuolien poissaolo on ollut yksi niiden suosituimmista ominaisuuksista.

DeFin luotonannon hyödyt

DeFi-luotonannon toiminta etenee samaan tapaan kuin tavallisen pankkilainan tapauksessa. Huomattava ero on yleensä nopeus ja tiettyjen vaiheiden karsiminen. Hyviksi puoliksi katsotaan myös älysopimusten dynaamisuus, varmuus ja vaivattomuus.

Perinteisille lainajärjestelyille annetaan kiinteä rahoituskustannusmalli, joka laaditaan ennakoita varten. Tunnetuimmat älysopimukset lainamarkkinoilla tarjoavat sen sijaan muuttuvia korkotasoja, jotka muuttuvat automaattisesti protokollan taloudellisen tilanteen vanavedessä.

DeFi-luotonannon prosessi on säätiötön, koska lainananto- eikä lainanottoprosessissa ole mukana ihmisiä. Tieto tallennetaan nimittäin läpinäkyvästi lohkoketjuihin, minkä jälkeen niitä ei voida muuttaa. Tietojen muuttamisen ja poistamisen mahdottomuus kuuluu oleellisena osana lohkoketjun ominaisuuksiin.

Lainatoiminta hajautetussa finanssimaailmassa on myös ylivakuutettu. Tällöin raha lukitaan älysopimukseen, jota kutsutaan vakuudelliseksi velkasopimukseksi. Omaisuuserällä käydyn kaupan vastikkeena saatu raha on kuitenkin vakuuden todellista arvoa pienempi. Tämä johtuu siitä, että jos vakuuden arvo laskee, voidaan talletettu virtuaaliraha likvidoida devalvaatiota varten.

Suomessa Pohjoismaiden ensimmäinen kauppapaikka

Arvopaperien digitalisoinnin odotetaan mullistavan sijoittamista ja joukkorahoitusta. Niistä ennakoidaan tulevan arkipäivää tulevaisuudessa. Suomi on ollut omalta osaltaan verrattain aktiivinen ilmiön vastaanottamisessa. Tänne avattiin Pohjoismaiden ensimmäinen kauppapaikka, joka oli suunnattu digitaalisille arvopapereille, jotka on tokenisoitu lohkoketjuun.

Stoxchange on palvelu, jolla yritykset voivat tehdä omia STO-toimintojaan, eli digitaalisten arvopapereiden liikkeellelaskua. Käytännössä tällä pyritään järjestämään kansainvälistä rahoitusta tokenien keinoin ja menetelmät toimivat Suomen ja Euroopan lakeja noudattaen.

Toinen niin ikään suomalainen toimija on Coinbase, joka toimii kryptovaluuttojen kaupankäyntialustana. Kryptovaluutat ovat oleellisena osana lohkoketjuteknologiaa ja ne toimivat täysin digitaalisessa ympäristössä. Ne ovat saaneet viime aikoina paljon mediahuomiota ja uutisissa on kerrottu aktiivisesti niiden riskeistä ja mahdollisuuksista.