Kaupunkiuutiset

1Linnan Martat lahjoitti Hämeenlinnan Ladun / Pysäkin ulkoilutusryhmän käyttöön ison määrän lapasia, huiveja ja lakkeja. Ladun ryhmän ulkoilutus on toiminut Pysäkin kanssa jo 7,5 vuotta. Ryhmän vetäjä Siiri Ylivarvi otti vastaan Linnan Marttojen luovuttaman lahjoituksen Mirja Taavitsaiselta. Suuret kiitokset Linnan Martoille.

2Hämeenlinnan messuosasto sai suuren suosion Matkamessuilla Helsingin Messukeskuksessa heti avajaispäivänä 16.1. Hämeenlinnan messuosastolla oli runsaasti Sibeliuksen juhlavuoteen kuuluvaa aineistoa sekä musiikki- ja lauluesityksiä, joissa esiintyjinä olivat mm pianotaiteilija, Sibeliuksen syntymäkaupunki-säätiön johtaja Erkki Korhonen sekä oopperalaulajat Päivi Pylvänäinen ja Minna Grönthal. Messut jatkuivat 18.1. saakka.

3Upouudet turvaliivit ylleen pukeneet Jukolan koulun ekaluokkalaiset Jenny Tuoma ja Joonas Karhiaho vakuuttavat oitis: ”Näitä käytetään, kun lähdetään retkelle tai kirjastoreissulle.” Liivit koululle lahjoittaneen LähiTapiolan edustajia, asiakkuuspäällikkö Matti Honkajuurta ja markkinointipäällikkö Suvi Hautamäkeä hymyilyttää. ”Niitä pitääkin käyttää ahkerasti. Liivi näkyy joka suuntaan, se on parempi kuin pelkkä heijastin, joka voi jäädä piiloon takinliepeen alle.” LähiTapiola lahjoitti Jukolan koululle 85 kappaletta lasten turvaliivejä. Vinkki turvallisuustarpeesta tuli LC Hämeenlinna-Wanajasta, jonka edustajana luovutustilaisuudessa oli yhdistyksen presidentti Esa Harjula. Hän tunnustaa, että idea turvaliivistä oppilaille on lähtöisin klubin jäsen Timo Holopaiselta. Alakoululaisten turvaliiveistä iloitsi myös oppilaiden kanssa lahjoitusta vastaanottanut erityisopettaja Sari Kaseva: ”Koulumme läheisyydessä liikennettä kun on lisännyt Liivuoren päiväkodin rakennustyömaa.”

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset