Kaupunkiuutiset

Agaveista tarharantakukkaan

Porkkalan kartanon vetonaulat, nuo jättimäiset ”aaloet”, kuten moni puutarhavieras huudahtaa, on jo sidottu tulppaanimaisiksi nipuiksi ja siirretty talvehtimaan sisätiloihin.

Aaloeita nuo kasvit eivät todellakaan ole, vaan jättiagaveita. Agavet sidotaan nipuiksi, sillä niiden lehtien kärjet ovat veitsenterävät. Ne ovat kasvaneet reilut 85 vuotta Porkkalan kartanon puutarhassa. Koko tuon ajan ne on syksyn tullen sidottu ja huolehdittu sisätiloihin, olipa yhteiskunnan tilanne ollut mikä tahansa.

– Isoisäni isä, August Laurell toi ne 1900-luvun alussa Saksasta. Nyt kun ne ovat jo yli satavuotiaita, ne saattavat kukkia milloin tahansa. Kukittuaan ne kuolevat. Agavet voivat elää jopa 200-vuotiaiksi jos hyvin käy, Anniina Rikala kertoo.

Porkkalan puutarhasta löytyy kasveista ja puutarhanhoidosta kiinnostuneille hurjat määrät katseltavaa. Puutarha onkin jo kolmatta kesää ollut tiettyinä päivinä viikossa avoinna vieraiden tulla. Yleisöopastusten lisäksi Anniinalta voi kysellä yksityisiä kierroksia ryhmille, joskus sellaiselle pääsee ihan parinkin hengen ryhmä.

– Agaveille on myönnetty MTT:n vanhojen kasvien erikoismaininta, ne ovat Porkkalan puutarhan tunnuskasveja. Maininnan saamisen ehtoihin kuului, että puutarhaa pidetään auki yleisölle, Rikala kertoo.

Kartanon kasveissa on paitsi erilaisia erikoisuuksia, myös perinne- ja maatiaiskasveja. Kiinnostus perinnekasveihin on ollut viime vuosina nousussa.

Anniina Rikala muistuttaa, että perinnekasvi on eri asia kuin maatiaislajike. Perinnekasvin tunnuksen kasvi saa, jos se on ollut Suomessa viljelyssä vähintään kolmen sukupolven ajan tai tuotu ennen toista maailmasotaa maahan.

– Maatiaislajike taas on kasvi, josta tiedetään, että sen isoisoäiti on kasvanut tässä samassa paikassa. Toisin sanoen kasvin esivanhemmat pitää tietää, Rikala valottaa eroa.

Perinne- ja maatiaiskasvit kiinnostavat nykypuutarhureita enemmän kuin erikoisuudet. Osaltaan voi olla kysymys omien juurien etsimisestä, isoäidin puutarha -tyyppisestä nostalgiasta tai yksinkertaisesti siitä, että vanhat lajikkeet kestävät Suomen oloissa parhaiten.

– Monelta asiakkaalta olen saanut kuulla, että he ovat käyneet kaivelemassa entisten mummuloiden pihamaita. Talosta saattaa olla enää rauniot jäljellä, mutta kasveja halutaan muistoksi. Käydään tutkimassa, vieläkö siellä se oranssi lilja tai valmu eli oranssi iso unikko kasvaa.

Toisaalta esimerkiksi nauhuksia tuotiin Suomeen vasta toisen maailmansodan jälkeen, joten niitä ei vielä voi perinnekasveiksi luokitella.

– Nauhukset yleistyivät vasta 1960–70-luvuilla, Anniina Rikala tietää.

Suomessakin on todennäköisesti jo 1200-luvulla ollut Naantalin birgittalaisluostarin kupeessa oma kasvitarha, mutta vasta 1800-luvulle tultaessa puutarhoihin istutettiin myös koristekasveja.

Monilla puutarhan kaunottarilla on ollut lääkinnällinen käyttötarkoitus. Porkkalan kartanossa kukki tänä syksynä poikkeuksellisen pitkään muun muassa sormustinkukka, digitalis, joka on vahva sydänlääke mutta liian suurina annoksina tappava kasvi.

Anniina Rikala kertoo, että puutarhakierroksilla yleisö kiinnostaa erityisesti kasveihin liittyvä mytologia ja tarinat. Esimerkiksi se, että maailman ensimmäiset biologiset aseet kasvavat myös puutarhassa.

– Ne ovat ukonhattu ja monen joulupöytää koristava jouluruusu. Niiden juurakot ja siemenet ovat tappavan myrkyllisiä. Niitä käytettiin keskiaikana muun muassa kaivojen saastuttamiseen. Jouluruusu vaikuttaa keskushermostoon ja ukonhattu on taas syanidijohdannainen. Mytologiassa ukonhatun kerrotaan syntyneen Kerberoksen sylkipisarasta, Rikala kertoo.

Jos voivat kasvit olla tappavan myrkyllisiä, voivat niiden hedelmät olla suoranaista superfoodiakin. Niin kuin nyt kotimaassa menestyvät koiranruusun ja metsäruusun kiulukat.

– Kiulukat ovat tosi pieniä, mutta niillä on valtava terveydellinen merkitys. Siitä huolimatta ihmiset eivät juurikaan hyödynnä niitä, Rikala toteaa.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset