Kaupunkiuutiset Hämeenlinna

Ahveniston kuntoportaiden rakentaminen on täydessä vauhdissa

Valmista pitäisi olla marraskuussa, mutta talvikunnossapitoa ei portailla ole.
Kuntoportaiden työmaa-alue on rajattu. Portaat tulevat tien uimarannalle johtavan tien viereen, metsään. Kuva: Tuulia Viitanen
Kuntoportaiden työmaa-alue on rajattu. Portaat tulevat tien uimarannalle johtavan tien viereen, metsään. Kuva: Tuulia Viitanen

Ahveniston odotettujen kuntoportaiden rakennustyöt Olympiakadun viereiselle rinteelle ovat alkaneet kuluneella viikolla. Kilpailutuksella työn tekijäksi valikoitui hämeenlinnalainen Markku Juselius oy.

– Portaita varten on talousarviossa varattu 110 000 euroa, mutta kilpailutus pudotti summaa. Arvio on, että hinta jää 100 000 euroon, johon kaupunki on saanut 25 000 euroa valtion tukea, kertoo Hämeenlinnan kaupungin ulkoliikuntamestari Tomi Nurmi.

Portaita rakennetaan yhteensä 120 metriä, mutta toinen osuus on 100 metriä ja toinen 20 metriä pitkä. Leveyttä on 180 senttiä.

Galvanoidusta teräksestä valmistettu runko saa askelmilleen kestopuiset pinnat. Myös kaiteet ovat kestopuuta.

 

Portaiden rakennusalue on rajattu työmaa-alueeksi ja jalankulkijat ohjattu kulkemaan vaihtoehtoisia reittejä.

Työn edetessä joudutaan myös Ahveniston ulkoilualueelle johtava ajorata sulkemaan elementtisiirtojen ajaksi. Liikennekatkojen ajankohdista ja kestoista tiedotetaan erikseen.

Kuntoportaiden rakentaminen ajoitettiin uimakauden jälkeiseen aikaan, koska alueen liikenne on silloin vähäisempää. Työstä aiheutuu haittaa Ahveniston ulkoilualueella liikkumiseen ja myös osa Ahveniston ulkoilualueen pysäköintipaikoista joudutaan rajaamaan työn ajaksi pois käytöstä.

Portaat ovat käyttökunnossa marraskuun loppuun mennessä.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset