Kaupunkiuutiset

Aiemmin  äitienpäivä juhla oli iso tapaus

Kemijärvellä kasvanut, nyt turenkilainen Enne Valtanen, 88, muistaa hyvin kouluaikojen äitienpäivät vielä 80 vuoden jälkeen.

– Kouluun pääsin vuonna 1934. Köyhiähän silloin oltiin, juuri ennen sotia. Kotona ei äitejä juhlittu, kun varaa ei ollut kukkonisuun, eli pullapitkoon ja kahviin, Enne Valtanen kertoo. Hän itse eli isossa perheessä, lapsia oli 14. Enne Valtanen oli lapsikatraan toiseksi nuorimmainen ja sisarusparven ainoa elossa oleva jäsen.

Koulussa asuvat opettajat järjestivät äitienpäiväsunnuntaina juhlat. Esiintyjien valitseminen oli tarkkaa, Valtonen muistaa. Oppilaat valittiin vain toiselta, kolmannelta ja neljänneltä vuosiluokalta.

– Kyllä oltiin rinta rottingilla, jos esiintymään pääsi. Se oli iso juttu. Laulua ja runonlausuntaa harjoiteltiin jo maaliskuussa. Esiintyjät saivat myös todistukseen hyvät numerot! Valtanen nauraa.

Aina tunnelma ei ollut iloinen. Muistoissa on oppilas, joka menetti äitinsä viikkoa ennen juhlaa.

– Hänen lausuntansa jälkeen ei kuivia silmiä ollut kellään.

Juhlava tilaisuus koululla

Oppilaat tekivät kukat äideille itse. Valtanen muistaa vieläkin sinivihreiden kreppi- ja silkkipaperikukkien teon. Paperikukkien asettamista äitien napinläpeen harjoiteltiin ennen seremoniaa.

– Silloin ei ollut leikkokukkia eikä kasvihuoneita, eikä niihin olisi rahaa ollutkaan. Opettajat toivat omia kukkiaan koristeeksi. Kyllä he omistaan uhrasivat, sitä arvostan.

Oikea vaatetus oli myös tarkkaa. Jotkut äidit jäivät pois, jos tarpeeksi hyviin vaatteisiin ei ollut varaa. Ero köyhien ja varakkaiden välillä näkyi selvästi.

– Äidit tulivat parhaissa juhlavaatteissaan paikalle. Silloin se tarkoitti mustaa leninkiä. Minullekin ostettiin musta leninki ja mustat tennarit juhlaa varten.

Seremonia oli juhlallinen. Vain esiintyvät lapset pääsivät paikalle. Äitejä tervehdittiin kädestä pitäen ovella, ensin lasten, ja sitten opettajien toimesta. Vain äideille saivat istua tuoleilla, lapsille oli varattu lattia. Esityksen jälkeen oli kahvitarjoilu. Valtanen muistaa kuinka harvinaista herkkua pulla oli.

– Jo pullan saaminen oli juhlaa! Jotkut äidit taittoivat pullaa nenäliinan sisään kotiin viemisiksi, niin harvinaista se oli.

Sota lopetti juhlinnan

Talvisota lopetti juhlinnan, ja Valtanen vietti nuoruutensa evakossa.

– Kolme kertaa lähdettiin evakkoon. Sotien jälkeen koulua oli kaksi viikkoa. Sen jälkeen pidettiin koe ja sen perusteella saatiin todistus. Sitten meninkin jo naimisiin ja työelämään.

Vielä 1950-luvulla kouluissa vietettiin äitienpäivää, mutta pikkuhiljaa vanha opettajakunta vaihtui nuorempiin, ja juhla siirtyi koteihin. Vasta aikuisena Valtonen vietti juhlaa kotona.

– Se on minusta harmi. Enää ei kouluun mennä sunnuntaisin, mutta olisi mukavaa, jos sitä juhlistettaisiin koulussa nykyistä enemmän.

Valtasella itsellään on kolme lasta, viisi lastenlasta ja kaksi lastenlastenlasta. Juhlinnasta hän ei kuitenkaan enää välitä.

– Niin kaupallista se on nykyään, se vie juhlallisuuden pois. Kunnon esitys, missä pääpaino olisi lasten esityksissä, se antaisi äideille niin paljon enemmän!

Sitten naurattaa.

– Tosin omat lapset ovat jo eläkkeellä! On se hullua kuinka vanhoja nekin ovat.

Perinteitä Valtanen toivoo vielä takaisin.

– Ennen kun jotain keksittiin, siitä pidettiin kiinni vuosikymmeniä. Nykyään kaikki muuttuu niin nopeasti.

Äitienpäivästä Valtanen ei halua tehdä numeroa tänäkään vuonna.

– Syömään mennään, ja tullaan leivoskahveille kotiin sen jälkeen. Se riittää mainiosti minulle.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset