fbpx
Kaupunkiuutiset

Omasta nuoruudesta tuttu ahdistus on täällä taas – Eihän tässä näin pitänyt käydä?

Heli Karttunen Kuva: Toni Rasinkangas / HäSa
Heli Karttunen. Kuva: Toni Rasinkangas

Jossain vaiheessa ennen koronapandemian alkua pohdiskelin tässä kolumnissani, että korona ei oikeastaan koske meitä.

Tai korkeintaan etäisesti, ehkä jossain vaiheessa, jos ollenkaan.

Seuraavat pari vuotta näyttivät, kuinka väärässä sitä voikaan olla.

Sen vuoksi en edes viitsi spekuloida Venäjän – tarkemmin ottaen Putinin – viimeaikaisia toimia Ukrainassa, ja sitä, mikä on niiden vaikutus.

Sienipilven varjossa

Me kahdeksankymmentäluvun nuoret, “sienipilven varjossa kasvaneet”, muistamme hyvin kylmän sodan ajan ja jatkuvan ydinsodan pelon.

Omat vanhempani ovat syntyneet sotien keskellä ja kasvaneet ympäristössä, joka on ollut täynnä sotien traumatisoimia ihmisiä.

Sotien heijastusvaikutukset jatkuivat, ja jatkuvat, pitkälle toiseen ja jopa kolmanteen polveen.

Kuin toisinto vuosikymmenten takaa

Nykyisten tiedotusvälineiden aikana kukaan ei voi välttyä sodalta. Maailman tapahtumat tulevat väkisin olohuoneisiimme ja kännyköihimme.

En olisi koskaan uskonut, että joudun uudestaan kokemaan sen saman sodan uhkan aiheuttaman ahdistuksen kuin nuorena.

Ahdistuksen, josta kuvittelin jo päässeeni lopullisesti eroon.

Kuinka väärässä sitä voikaan olla.

Pilattu nuoruus?

Tunnen syvää sympatiaa etenkin tämän ajan nuoria kohtaan.

Ensin pandemia katkaisee nuoruudelta siivet, ja nyt sitten koko Eurooppa, maailma, on kauhunsekaisessa myllerryksessä.

Kaiken yllä leijuvat vielä myös uhkakuvat ilmastonmuutoksen seurauksista.

Nuoruuden pitäisi olla huoletonta aikaa, jolloin mennään kavereiden kanssa ja matkustetaan maailmalla, suunnitellaan tulevaisuutta ja kaikki näyttää valoisalta ja toiveikkaalta.

Mistään näistä ei ole juuri nyt tietoakaan.

Tavallinen ihminen ei voi hirveästi vaikuttaa historian kulkuun, mutta juuri nyt nuoremme ja lapsemme tarvitsevat meitä aikuisia enemmän kuin koskaan.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset