Kaupunkiuutiset Hattula

Aila Kämäräinen myy Parolassa pois liikkeensä vanhaa varastoa tehdäkseen tilaa erityisryhmien tuotteille – "Olen kasvanut siihen, että kaikkia arvostetaan"

Hämeenlinnalainen lahjatavarayrittäjä aikoo lisätä yhteistyötä erityistaiteilijoiden kanssa. Taustalla vaikuttaa oman sisaren tarina.
Pojan tyttöystävä Sanna Tschernov (vas.) on ollut Aila Kämäräiselle pop up -liikkeessä apuna. "Kiitokset hänelle ja myös ystävälleni Päivi Lehdelle sekä Kati Stoltille, teemme kaikki tätä tiimissä", yrittäjä sanoo. Kuva: Heli Karttunen
Pojan tyttöystävä Sanna Tschernov (vas.) on ollut Aila Kämäräiselle pop up -liikkeessä apuna. "Kiitokset hänelle ja myös ystävälleni Päivi Lehdelle sekä Kati Stoltille, teemme kaikki tätä tiimissä", yrittäjä sanoo. Kuva: Heli Karttunen

Yhdenvertaisuudesta on tullut Aila Kämäräiselle vuosi vuodelta yhä tärkeämpää.

Siksi hän haluaa nostaa lahjatavarayrityksessään erityisryhmät paremmin esille.

Kämäräinen myy parhaillaan vanhaa varastoa pois pop up -puodissa, joka sijaitsee samassa kiinteistössä Parolan K-Supermarketin kanssa.

– Teen tilaa uusille tuotteille, Hämeenlinnassa asuva yrittäjä kertoo.

Taustalla oman sisaren tarina

Kämäräinen vaihtoi maaliskuussa Parolassa sijaitsevan firmansa Enilar Oy:n nimeksi OuMaDesign Oy.

Nimi OuMa tulee sisaren Outi Maarit Hännisen nimestä.

Kuusamolaislähtöinen yrittäjä kasvoi isossa sisarusparvessa.

– Outi Maarit on minua vuoden nuorempi. Hän syntyi down-lapsena. Meillä kotona kaikki olivat yhdenvertaisia. Hänen erilaisuuttaan ei koskaan korostettu. Olen kasvanut siihen, että kaikkia arvostetaan.

Kämäräinen oli sisarensa Tuula Lepistön kanssa pohtinut jo vuosia, että haluaisi tehdä jotain, mikä olisi merkittävää ja yhdenvertaista.

– Nyt aika oli kypsä.

Yhteistyötä Sampolan ja Kettukin kanssa

Kämäräinen on ollut myyntialalla koko ikänsä. Oman yrityksen hän osti vuonna 2016.

– Mietin jo silloin kun olin toisten palveluksessa, että halusin työhöni jotain syvempää merkitystä, antamisen ja saamisen tasapainoa, josta voisi olla hyötyä kaikille.

Yrittäjä on tehnyt yhteistyötä Sampolan ja Kettukin kanssa.

Liikelahjavalikoimassa on muun muassa Sampolan tuotteita ja erityistaiteilija Lauri Grönlundin koristamia tarjottimia.

– Teimme Kettukin kanssa pilottihankkeen, kiitos Päivi Liljalle, joka oli silloin toiminnanjohtajana, ja katsoimme sen avulla miten systeemi toimii ja mitä siinä pitää ottaa huomioon.

Lauri Grönlundin Linnut -sarjasta on tehty tarjoiullautoja ja tarjottimia. Patalaput ovat Sampolasta. Kuva: Heli Karttunen
Lauri Grönlundin Linnut -sarjasta on tehty tarjoiullautoja ja tarjottimia. Patalaput ovat Sampolasta.

Taiteilija saa myynnistä oman osuutensa

Nyt ideana on lisätä taiteilijaverkostoa entisestään sekä lisätä erityisryhmien valmistamien tuotteiden valikoimaa.

Yrittäjä hioo parhaillaan yhteistyötä hämeenlinnalaisten Kati Stoltin ja tämän pojan, erityistaiteilija Tuure Taipaleen kanssa.

– Ajatuksena on lähteä tuotteistamaan Tuuren taidetta lahjatavaroihin.

Lisäksi OuMaDesign -nimen alla on OuMa Art -aputoiminimi, johon on tarkoitus avata verkkokauppa.

– Asiakkaani ovat tähän asti olleet pääasiassa yrityksiä. Haluan tuoda valikoiman kaikkien kuluttajien saataville. Jokaisesta myydystä tuotteesta taiteilija saa osuuden.

Parolassa yritys on elokuun alkuun. Uusi liiketila on haussa, mutta sopivaa ei ole vielä löytynyt.

– Minulla on Hämeenlinnassa kotona tilaa, joten tarvittaessa perustan varaston aluksi sinne.

Pop up -puoti auki heinäkuun loppuun

Parolan pop up -liike avautui heinäkuun ensimmäisellä viikolla ja se on auki kuun loppuun asti.

Myynnissä on muun muassa kotimaisia design-puutuotteita, työvaatteita ja laukkuja ja myös Grönlundin koristelemia Linnut -tarjottimia sekä Sampolan saunatuotteita.

Kämäräinen on pitänyt puotia auki arkisin kello 10–18 ja viikonloppuisin kello 9–16.

Lisäksi hän järjestää tilassa myös pieniä tapahtumia.

Prinsessapäivä on jo pidetty ja luvassa on ainakin runonlausuntaa sekä musiikkia.

– Aukioloajat voivat vaihdella. OuMaDesignin Instagramissa on ajantasaista tietoa sekä aukioloista että tapahtumista.

Sampolan tuotteista on tehty saunasetti, joka sopii esimerkiksi tuliaisiksi tai liikelahjaksi. Kuva: Heli Karttunen
Sampolan tuotteista on tehty saunasetti, joka sopii esimerkiksi tuliaisiksi tai liikelahjaksi.

Fingerpori

comic

Uusin Kaupunkiuutiset