Kaupunkiuutiset

Aivovamma ei ole elämän loppu

Näin kävi myös hämeenlinnalaiselle Tommi Viitaselle. Vuonna 2000 liikenneonnettomuudessa syntynyt vamma saa kanssakulkijat usein epäilemään Viitasta humalaiseksi häiriköksi. Viranomaiset eivät tee poikkeusta. Poliisi puhalluttaa taajaan, tulee perässä kotiinkin tutkimaan miehen kuntoa. Viimeksi vain muutamia viikkoja sitten.

Asennevaikeuksia ei ole Viitasen mukaan vain ”terveillä”, vaan myös osalla aivovammaisia.

– Vammautunut saa usein erilaista tukea omaan arkeensa. Monesti se laiskistuttaa vammaisen kehittämästä itseään. Aktiivinen elämänasenne tuo rikkautta elämään. Aivovamma ei ole elämän loppu, jonka vuoksi pitäisi linnoittautua neljän seinän sisään, Tommi Viitanen sanoo.

Vamma-aste on tietysti määräävä tekijä, mutta Tommi Viitasen mukaan moni vammautunut jättää mahdollisuutensa käyttämättä.

Viitanen itse on poikkeava esimerkki. Hän kirjoittaa jatkuvasti, toimii eräoppaana ja kokemuskouluttajana, matkustaa taajaan ja nauttii kokkaamisesta. Elämä on tässä ja nyt.

Kolmen kuukauden tajuttomuus

Tommi Viitasen ja lähipiirin elämä muuttui kesäkuun 16. päivä 2000. Työporukan kanssa uutta tehtäväänsä atk-alalla suunnittelemassa ollut Viitanen lähti Helsingin rautatientorilta purilainen kädessään kohti bussipysäkkiä.

Puhelin soi, mies vastasi. Samaan aikaan hänen viimeinen bussivuoronsa teki lähtöä. Viitanen lähti juoksuun. Hän ei huomannut toisesta suunnasta tullutta raitiovaunua. Mies kulki vaunun alla 30 metriä ennen pysähdystä. Vaunu jouduttiin nostamaan ilmatyynyillä ennen kuin Viitanen saatiin pois.

Paikan päällä tehtiin jo henkitorviavanne. Kolme seuraavaa viikkoa mies makasi koomassa.

Aivovamma, selkärankamurtuma, lantiomurtuma, reisiluumurtuma, kasvojen vasemman puolen halvaus. Aivopaineet olivat taivaissa, kalloon porattiin reikiä paineen hellittämiseksi.

– Herättyäni en ollut tässä maailmassa, ei sinne päinkään. Kaikki oli totaalisen sekaisin.

– Kun sanoin päivää, ojensin jalkaani käden sijasta. Käskyt aivoista olivat mitä sattuu, motoriikka ei toiminut.

Kolmen kuukauden sairaalahoidon jälkeen oli vuorossa paluu kotiin.

– Mikään ei oikein onnistunut, tavarat putoilivat käsistä, kaikki oli perin juurin hankalaa.

Estot katosivat

Silloinen perhe hajosi, vaikeuksia riitti, itseluottamus rakoili. Sen hyväksyminen, ettei ole entisensä, vei aikaa. Tommi Viitanen ei kuitenkaan antanut periksi. Vaati oivalluksen, että elämä on rikasta uudella tavalla elettynä. Jatkuva kuntoutus vei fyysisesti eteenpäin, samalla henkinen puoli vahvistui.

Edessä oli myös paluumuutto Hämeenlinnaan, perheen perustaminen. Elämään tuli uutta draivia.

– Vuonna 2004 lähdin opiskelemaan kirjoittamista Taija Tuomisen vetämälle luovan kirjoittamisen kurssille. Lopputuloksena oli liki 300-sivuinen kirja Uusi jako, joka kertoo minun taipaleestani aivovamman kanssa.

Viitanen kirjoitti parhaimmillaan kahdeksan tuntia seitsemänä päivänä viikossa. Kova tahti jatkuu edelleen, muttei ihan samanlaisena. Kaikelle muullekin on sijansa.

Kirjan kustantajaksi tuli Viitasen itsensä virittämä kulttuuriyhdistys Harhaiset kurjat, jossa on mukana kohtalotovereita. Jo nimi kertoo Viitasen elämänasenteesta–huumoria vakavan asian keskellä.

Viitanen sanoo aivovammasta jääneen useita erilaisia oireita, mutta elämänuskoa ja positiivisuutta se ei ole nujertanut. Kävikin päinvastoin.

– Opin rehelliseksi. Minulla on joka asiasta jälkikäteen kerrottavana vain yksi versio, koska en voi muistaa useampaa versiota. Terve ihminenhän puhuu jokaiselle kuulijalle hieman eri tavalla tapahtumien kulusta. Minä pidän kiinni siitä ainoasta.

– Persoonallisuus muuttui, muttei käsittääkseni huonompaan suuntaan. Minulta katosivat tietyllä tavalla estot. En tarvitse alkoholia sanoakseni suoraan. Näytän myös tunteet, ilon ja ärsyyntymisen, reilusti. Se yleensä kummastuttaa muita ihmisiä.

– Juoksemaan en pysty, vaikka liikunkin paljon. Kädet eivät lähde juoksussa mukaan, ne roikkuvat.

– Tein tässä taannoin päätöksen, että teen joka päivä jonkun positiivisen asian, sellaisen pienen tarinan, elämäni loppuun saakka.

Vertaistukea ja kokemuskoulutusta

Tommi Viitanen kiertää nykyisin eri oppilaitoksissa kertomassa opiskelijoille aivovamman kanssa elämisestä. Hän toimii myös vertaistukiryhmissä, kunhan aikaa riittää.

– Aivovammaisia pitää yleensä patistaa mukaan. Vamman kanssa elävät jäävät helposti koteihinsa, usein liiankin helposti.

Tommi Viitanen myöntää, että väsymys saa helposti yliotteen.

– Väsymys on aivan erilaista kuin terveen väsymys. Se vie kaikki voimat.

Aivovammaliitto järjestää aivovammautuneille toimintaryhmän joka kuukauden ensimmäisenä torstaina klo 17–19 Hämeen muistiyhdistyksen tiloissa, Kasarmikatu 12.

Aivovamma

Aivovamma on tapaturman aiheuttama aivokudoksen vaurio, joka syntyy päähän kohdistuvasta iskusta tai liike-energiasta. Aivovamman saa vuosittain arviolta 15 000 −20 000 suomalaista.

Aivovamman jälkitilan oireita on noin 100 000 henkilöllä. Aivovammoista yli 60 % syntyy putoamisten ja kaatumisten seurauksena.

Liikenneonnettomuudet ovat työikäisillä vakavien ja kuolemaan johtaneiden vammojen suurin aiheuttaja. Aivovamman voi saada myös esimerkiksi työtapaturmissa, urheiluun sekä muuhun vapaa-aikaan liittyvissä tapaturmissa tai pahoinpitelyn seurauksena.

Riskiryhmiä ovat erityisesti 16-25-vuotiaat miehet ja yli 70-vuotiaat henkilöt. Se on alle 45-vuotiaiden miesten yleisin välitön kuolinsyy.

Aivovamman oireita voivat olla esimerkiksi epänormaali väsymys, muistin häiriöt, aloitekyvyn heikkeneminen, toiminnan ja ajattelun hidastuminen, sanojen löytämisen vaikeus, tunteiden ja käyttäytymisen hallinnan vaikeudet sekä erilaiset fyysiset oireet kuten epilepsia ja päänsärky.Aivovammaliiton keskeisenä tehtävänä on toimia aivovamman saaneiden ihmisten ja heidän läheistensä etujärjestönä.

Lisää kommentti

Kirjoita kommenttisi

Uusin Kaupunkiuutiset

8.7.2020

Päivän Hämeen Sanomat

13.7.2020

Fingerpori

comic